Miksi pelkäämme muukalaisia? – Syynä väkivallan ja tautien pelko

Me ja ne, meikäläiset ja heikäläiset – kaikkialla maailmassa ihmisillä on taipumus jaotella ihmisryhmiä. Moni on myös vakuuttunut siitä, että on aivan luonnollista vierastaa tai torjua muukalaisia, oudoiksi koettuja ihmisiä.

Onko muukalaisten pelko eli ksenofobia osa evoluution tuottamia väistämättömyyksiä?

”Kehityspsykologisessa mielessä vierastaminen on osa terveen yksilön kiintymyssuhteen kehitystä”, selvittää sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti Minna Säävälä Väestöliitosta. Hän on kirjoittanut tietokirjan Kun muukalainen tuli kylään, joka julkaistiin lokakuussa 2016.

Säävälä kertoo tutkimuksiin nojaten, että vieraan pelkoa on havaittavissa jo alle yksivuotiaiden käyttäytymisessä.

”Noin kahdeksan kuukauden iässä lapselle kehittyy tapa tunnistaa vierautta ja reagoida voimakkaasti vieraiksi eli oman lähiperheen ulkopuolisiksi koettuihin kasvoihin ja ääniin. Tämän reaktiotavan tuntee jokainen pienten vauvojen kanssa puuhaillut.”

Eri puolilla maapalloa tehdyissä kokeellisissa tutkimuksissa on havaittu, että kaikista vahvimpia pelon ilmauksia herättävät täysikasvuiset muukalaismiehet. Tässä evoluutio on ollut vahvasti ohjaksissa: muinaisista ajoista lähtien aikuiset miehet ovat edustaneet suurinta fyysisen aggression lähdettä ja vaaraa. Kyse on siis ihmiselle hyvin alkukantaisista tunnereaktioista.

Mies on heimosidonnainen

Eri puolilla maailmaa tehdyt psykologiset tutkimukset kertovat, että miehillä on taipumusta heimosidonnaisuuteen naisia enemmän.

Miehet ovat naisia valmiimpia väkivallan käyttöön kohdatessaan ulkopuolisia, ja miehillä on vahvempi taipumus vähätellä ulkoryhmän jäsenten inhimillisyyttä.

”Miehet käyttävät naisia herkemmin ulkoryhmäläisistä vihamielisiä stereotypioita sekä eläinvertauskuvia epämääräisen uhkaavissa tilanteissa”, Säävälä kertoo.

Asiantuntijat arvioivat, että nämä asenteet auttavat psykologisesti valmistautumaan mahdolliseen väkivallan käyttöön.

Michiganin yliopiston laaja tutkimuskatsaus vuodelta 2012 kertoo, että miehet näyttävät kaikkialla maailmassa suhtautuvan kielteisemmin nimenomaan ulkoryhmän miehiin, ei niinkään ulkoryhmän naisiin.

© Jussi Jääskeläinen

Pelottava musta mies

Ulkoryhmäläisiin asennoitumista ohjaavat myös kehon biologiset prosessit. Michiganin yliopiston tutkimusten mukaan yhdysvaltalaiset valkoiset naiset arvioivat mustien miesten kuvia kielteisimmin ovulaatiovaiheessa ja alkuraskauden aikana.

Niillä naisilla, jotka pitivät itseään muita haavoittuvampina seksuaaliselle pakottamiselle, oli ovulaatiovaiheen vaikutus voimakkaampi kuin muilla naisilla.

Tutkijat selittävät tuloksia esimerkiksi sillä, että vieraiden torjunta alkuraskauden aikana on vähentänyt tartuntatautiriskiä. Se taas on parantanut jälkeläisten mahdollisuuksia säilyä hengissä.

Säävälän mukaan muissa tutkimuksissa on saatu samanlaisia tuloksia silloinkin, kun kyse on ollut täysin kuvitellusta ulkoryhmästä, johon on liitetty fyysistä voimaa kuvaavia ominaisuuksia. Keskeistä tässä pelossa näyttää olevan erityisesti ulkoryhmän fyysinen koko ja sen kautta syntyvä potentiaalinen uhka.

Muukalaisten pelko on tautien välttämistä

Vieraan torjunnassa valloilleen pääsee myös vahva perustunne, inho.

Lääketieteen historian dosentti Heikki S. Vuorinen kertoo teoksessaan Tautinen historia (2002), että inho on ilmeisesti evoluutiossa kehittynyt tunne, joka nivoutuu erilaisten terveydellisten uhkien, käytännössä tautien, välttämiseen.

Vuosituhansien ajan taudinaiheuttajien synnyttämä stressi on lietsonut pelkoa ja inhoa erityisesti vieraita kansoja, mutta myös oman yhteisön heikompiosaisia kohtaan.

Historian saatossa useiden kansojen kontolle on lyöty syntipukin leima erilaisten tautien leviämisestä. Kun rutto riehui 1300-luvulla Euroopassa, pääsyy kulkutaudin levittämisestä sysättiin juutalaisten niskaan.

Juutalaisvihamieliset tekstit saarnasivat, että ”juutalaisen vartalo oli kumara ja epämuodostunut, iho tummanpuhuva tai kellertävä, henki ja ruumis haiseva”. Samat mielikuvat toimivat natsipropagandan polttoaineena 1930- ja 1940-luvulla.

Viimeksi tautien pelosta kumpusi massiivinen muukalaisten pelko vuonna 2014, kun ebolavirus kylvi tuhoa Länsi-Afrikassa. CBS-televisiokanavan tekemässä kyselyssä paljastui, että 80 prosenttia yhdysvaltaisista halusi passittaa Länsi-Afrikasta lähtöisin olevat lailliset maahanmuuttajat – myös maassa vuosikausia asuneet – välittömästi karanteeniin.

Muukalaisryhmän samastaminen likaan ja tauteihin ei ole vierasta nykypäivän Suomessakaan. Yksi tyypillinen esimerkki tällaisesta leimaamisesta on suhtautuminen romaneihin.

Minna Säävälän mukaan romanit edustavat Suomessa, kuten muuallakin Euroopassa, eksoottisuutta ja erilaisuutta, mutta erityisen kielteisessä merkityksessä.

”Sosiaalisen järjestyksen laitamilla oleviin on helppo ajatella kuuluvan vertauskuvallista likaisuutta ja heistä tehdään syypäitä kaikenlaiseen enemmistön kohtaamaan epäonneen.”

Elinvoimaa erilaisuudesta

Vaikka ihmisiin onkin evoluution kautta koodautunut torjuvia tunnereaktioita ulkopuolisia kohtaan, se ei kuitenkaan tarkoita, että ihmisiin olisi myös iskostunut luontaista vihamielisyyttä ulkopuolisia kohtaan.

”Ihmisissä on valmius sellaiseen vihamielisyyteen, joka näinä tunnereaktioina tietyissä tilanteissa aktivoituu. Mutta yhtä lailla meillä on valmius yhteistyöhön ja kontakteihin sekä niiden etsimiseen”, Säävälä toteaa.

Ihminen poikkeaa eläimistä muun muassa siinä, että sosiaalisuus ja oppimiskyky ovat ajaneet ohi biologisista välttämättömyyksistä, jotka puolestaan hallitsevat muiden lajien elämää. Homo sapiens hyväksyy ulkopuolisia ryhmäänsä paljon helpommin kuin useimmat muut eläinlajit.

Elinvoimaisuuden näkökulmasta kontaktit ulkoryhmäläisiin ovat tarjonneet nykyihmisille merkittäviä etuja.

Biologi ja tietokirjailija Juha Valste kertoo kirjassaan Ihmislajin synty (2012), että esimerkiksi nykyihmisen ja neandertalilaisen sekoittuminen oli nykyihmiselle hyödyllistä, kun tämä levittäytyi Afrikan mantereelta muualle.

Tätä kautta Homo sapiens saavutti geneettistä suojaa sellaisia tauteja kohtaa, joihin neandertalinihminen oli jo ehtinyt sopeutua.

Kulttuurievoluution kannalta eristäytymisen haitoista kertoo esimerkiksi Grönlantiin asettuneiden viikinkien kohtalo. Viikingit, jotka alkoivat asuttaa Grönlantia 1000-luvulla, olivat eteviä levittäytyjiä ja valloittajia monissa maailman kolkissa, mutta he eivät menestyneet Grönlannin äärimmäisissä oloissa.

Viikinkien asutus Grönlannissa päättyi 1400-luvulla äkillisesti. Yhtenä merkittävimmistä syistä on pidetty viikinkien haluttomuutta ja kyvyttömyyttä opetella alueella vaikuttaneiden inuittieskimoiden selviytymistapoja.

Inuitit olivat tehokkaita ja taitavia valaanpyytäjiä, ja he käyttivät pyynnissä apunaan myös koiria. Samaan aikaan kun viikinkiasutus oli hävinnyt alueelta, inuitit levittäytyivät alueelle menestyksekkäästi.