Pyöreät reiät ihmisten kalloissa on arkeologinen mysteeri, joka nyt sakenee entisestään: Harjoittelivatko muinaiset kirurgit taitojaan lehmillä?

Lehmään oli sovellettu samanlaista pääkallokirurgiaa kuin ihmisiinkin, päättelevät tutkijat.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Reikä lehmän kallossa. 3d-mallinnukset näyttävät kallon ulko- ja sisäpinnan.

Lehmään oli sovellettu samanlaista pääkallokirurgiaa kuin ihmisiinkin, päättelevät tutkijat.
Teksti:
Jani Kaaro

Arkeologisista löydöistä eräs merkillisin on muinaisten ihmisten kalloista löydetyt pyöreät reiät.

Ne on selvästi tarkoituksella tehty ihmisen ollessa vielä elossa, mutta syy on hämärän peitossa. Onko syy ollut lääketieteellinen vai onko tavan juuret jossakin rituaalissa?

Tapa on kuitenkin ollut laajalle levinnyt. Siitä on tuhansia esimerkkejä eri puolilta maailmaa.

Tuoreessa Scientific Reports -sarjassa ranskalaiset tutkijat kuvaavat vastaavan reiän 5 000 vuotta vanhasta lehmän kallosta.

Kallo on löytynyt neoliittiselta kauppapaikalta, jossa tiedetään käydyn kauppaa esimerkiksi suolalla ja karjalla.

Yhden lehmän kallosta löytynyt reikä ei ensin herättänyt suurta huomiota, mutta sitten ranskalaiset arkeologit päättivät tutkia sitä tarkemmin.

Samanlaiset viiltourat ja kaapimisen merkit

Ihmisen kalloista löydetyt reiät on ollut helppo tunnistaa ihmisen tekemiksi säännöllisten viiltojen perusteella.

Niinpä tutkijat päättivät katsoa, löytyykö lehmänkallon reiän ympäriltä samanlaisia viiltoja.

Tutkijat tarkastelivat kalloa mikroskoopilla ja rakensivat kolmiulotteisen mallin, jolla testattiin erilaisia hypoteeseja reiän synnystä. He sulkivat pois syövän, infektion ja kulumisen, eikä eläinten purentakaan selittänyt pyöreää, säännöllistä reikää.

Sen sijaan säännölliset viiltourat ja kaapimisen merkit muistuttivat suuresti ihmiskalliosta löydettyjä merkkejä.

Tutkijat päättelevät, että lehmään on sovellettu samanlaista pääkallokirurgiaa kuin ihmisiinkin.

Onko ”kirurgian” tarkoituksena ollut parantaa lehmä vai käyttää sitä koe-eläimenä kirurgien harjoitellessa taitojaan hoitaakseen ihmisiä paremmin? Siihen ei ole vastausta.

Lehmät ovat voineet myös olla osa samanlaisia rituaaleja kuin ihmisetkin.

X