Tiedätkö mikä on vesihiippari, kelliäinen tai möljäkeiju? Pikkuinen vieras saattaa viihtyä sinunkin mökkilaiturillasi

Jaa artikkeliTilaa Seura
© Sami Karjalainen
Tiedätkö mikä on vesihiippari, kelliäinen tai möljäkeiju? Pikkuinen vieras saattaa viihtyä sinunkin mökkilaiturillasi

Kelliäinen on vedessä elävä hyönteinen, jolla on jalat ja pitkät tuntosarvet, mutta ei siipiä. Se on väriltään kirkkaanvihreä, muodoltaan pötkyläinen – ja se hengailee lammissa ja järvissä kelluvien lehtien päällä.

Vesihiippari puolestaan on luteiden heimoon kuuluva hyönteinen, joka liikkuu veden pinnalla nimensä mukaisesti kevyesti hiipien.

Suomessa on kymmeniä tuhansia hyönteislajeja, joista moni on nimetty ulkonäön, elinympäristön tai liikkumisen mukaan. Ripsiäiset, pistiäiset ja nivelkärsäiset saattavat kuulostaa aluksi hassuilta, vaikka nimet ovat oikeastaan melko kuvaavia.

Usein hyönteisen nimen keksiminen on pitkällisen pähkäilyn tulos. Kun sanat meinaavat loppua kesken, asiantuntijoiden on käytettävä mielikuvitusta.

Sanakirjat avuksi

Hyönteisten nimistä päättää Suomen hyönteistieteellisen seuran sanastolautakunta. Yleensä asiantuntijat lähettävät sinne ehdotuksena jonkin hyönteisryhmän nimistön. Lautakunta käsittelee ehdotuksen, ehkä yhtenäistää nimistöä hieman ja lopulta hyväksyy kokonaisuuden.

Hyönteistieteellisen seuran puheenjohtaja Ilpo Mannerkoski paljastaa, että nimien keksimiseen tarvitaan hyvää mielikuvitusta ja usein vanhoja sanakirjoja.

”Käytämme paljon vanhahtavia suomen kielen sanoja, jotka eivät ole enää yleisessä käytössä. Nimet ovat parempia, jos ihmiset pitävät niitä vain niminä eivätkä osaa välttämättä yhdistää sanaa sen oikeaan merkitykseen.”

Mannerkoski mainitsee esimerkin: lehmuksissa elää useita samankaltaisia kovakuoriaislajeja. Ne näyttävät samalta ja elävät samanlaisessa elinympäristössä, joten nimeä oli aluksi vaikea keksiä.

”Kaivoimme esiin vanhoja ja kansanomaisia nimityksiä lehmukselle. Löysimme pärnän ja vennan.”

Kuoriaiset nimettiin pärnäjääräksi ja vennajääräksi.

Uusia väännöksiä

Mannerkoski on itsekin nimennyt monta hyönteislajia. Yksi niistä on möljäkeiju.

Se on kovakuoriainen, jonka toukka elää vedessä olevassa puussa. Suomessa möljäkeijuja on varsinkin rannikon vanhoissa satamalaitureissa.

”Kaikki kyseiseen kuoriaisheimoon kuuluvat lajit ovat keijuja. Sen nimityksen taustaa en tiedä. Möljä taas tarkoittaa satamalaituria.”

Vanhoja nimiä väännellään ja käännellään. Niistä muodostetaan uudissanoja sukulaislajeille.

”Mielikuvitusta on käytetty välillä aika luovastikin.”

Joskus nimen takana ei ole sen kummoisempaa tarinaa: esimerkiksi vetiäinen saa nimensä siitä, että se liikkuu vedessä.

Suomalaiset nimet ovat melko uusia

Suurin osa suomalaisista hyönteisten nimistä on keksitty 1980–1990-luvuilla. Esimerkiksi valtaosa luteista on nimetty tuolloin.

Mannerkoski arvelee, että ensimmäinen nimeämisrupeama on tapahtunut 1930–1940-luvuilla. Jo silloin toiminnassa on ollut todennäköisesti jonkinlainen nimitoimikunta.

”Silloin on tehty ensimmäisiä tietokirjoja, joihin nimiä on tarvittu.”

Tyypillistä on, että kun jostain hyönteislajista tehdään suomenkielinen tietokirja, teosta varten nimetään paljon uusia lajeja. Nimiehdotukset tulevat kirjan tekemiseen osallistuneilta asiantuntijoilta.

”Käytännössä hyönteisiä nimetään jatkuvasti lisää. Läheskään kaikilla ei vielä ole nimiä.”

Lue lisää vesihyönteisistä Seurasta 25/2017.

X