
Palloilulajien MM-huuma alkaa
Viikonloppuna alkaa urheilun supervuoden syyshuipentuma.
Petteri Koposta ja Susijengiä kannustaa paikan päällä Espanjassa noin 8 000 suomalaisfania. Kuva: Anni Koponen.
Suomi ei ole koskaan aikaisemmin pelannut yhtä aikaa kahdessa maailmanlaajuisesti harrastetun palloilulajin MM-turnauksessa. Koripallon MM-kisat käydään Espanjassa, lentopallon Puolassa.
Koripallomaajoukkue eli Susijengi pelaa nyt kautta aikain ensimmäistä kertaa MM-turnauksessa.
”Uskomaton juttu. Pikkupoikana ei olisi uskonut, että Suomi pääsisi MM-kisoihin”, Susijengin luottopelaajiin kuuluva Petteri Koponen toteaa Seuralle.
Moskovan Himkissä ammatikseen pelaava Koponen luottaa ettei Henrik Dettmannin luotsaama Suomi tyydy pelkkään osanottoon.
”Tavoite on päästä toiselle kierrokselle. Sen jälkeen edetään peli kerrallaan”, Koponen kaavailee.
Suomen lentopallomaajoukkue on pelannut aikaisemmin kuudesti MM-kisoissa. Tähän mennessä paras sijoitus, 11:s, on olympiavuodelta 1952.
Edellisen kerran Suomen lentopalloilijat esiintyivät MM-turnauksessa 1982, jolloin päädyttiin sijalle 17. Suomi hävisi silloin Argentiinan pelatussa turnauksessa kaikki neljä alkulohkonsa ottelua.
Lue lisää Petteri Koposen mietteitä tämän viikon Seurasta.