Painija Petra Olli on lupaus, jollaista Suomessa ei ole ennen nähty

Viime vuoden joulukuun 12. päivä oli Suomen painille suuri ilta. Tuona sateisena perjantai-iltana lähes 700 000 suomalaista televisiokatsojaa istui tuijottamassa painiottelua.

Ennätysyleisö johtui siitä, että molskille tömisteli poikkeuksellisen komea ilmestys: 110-kiloinen tv-kasvo Jaakko Saariluoma punaisissa painitrikoissaan.

Saariluoma sai vastustajakseen reilun 60-kiloisen naisen, joka sinisine silmineen ja vaaleine poninhäntineen näytti enemmän painihaalariin pyydystetyltä keijukaiselta kuin oikealta painijalta. Saariluoma mittaili tyttöä katseellaan ja kysyi, oliko tämä paininut aikaisemmin.

”Kyl mä oon välillä aina molskiin päätä hakannu”, kuului rauhallinen vastaus.

Kun ottelu alkoi, tyttö antoi kohteliaasti pari pistettä tasoitusta. Sitten hän ryhtyi luuttuamaan painimattoa vastustajansa kunnioitusta herättävällä tomumajalla. Ottelu päättyi 12–2. Iso miehenköllykkä hoiperteli hämärän rajamailla, häntä 50 kiloa kevyempi vastustaja näytti hädin tuskin hengästyneeltä.

Hän oli Petra Olli. Nuorten olympiamitalisti ja nelinkertainen Euroopan mestari.

Miksi ihmeessä emme ole kuulleet hänestä aikaisemmin?

Lappajärven kyrmyniskoja

Paini on suomalaisille rakas laji. Jo Kiven seitsemän veljestä viettivät joulua Impivaarassa saunoen, möykäten ja painien. Painia on sanottu suomalaiseksi menestystuotteeksi; olympiamitaleissa olemme tulostaulukon viidensiä 83 olympiamitalilla.

Parempaan ovat pystyneet ainoastaan Turkki, Ruotsi, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Siitä huolimatta paini on myös pieni laji, joka jää mennen tullen suosittujen joukkuepelien jalkoihin.

Paitsi ehkä Lappajärvellä.

Painin ystävät tuntevat reilun 3 000 asukkaan kyläpahasen hyvin: se on kovien kyrmyniskojen kotipesä. Lappajärveltä ovat kotoisin legendaariset Övermarkin veljekset. Menestyneimpiä heistä ovat Jarmo, Kari, Hannu ja Matti. He napsivat 70–80-luvuilla arvokisamitaleita sekä kreikkalais-roomalaisessa että vapaapainissa. Kuudesta veljeksestä menestynein, Jarmo Övermark, voitti Suomen mestaruuden 16 kertaa ja kävi kolmesti olympialaisissa.

Eipä ihme, että paini on pienelle kylälle iso juttu. Oletteko koskaan kuulleet esimerkiksi painileikkikoulusta? No, Lappajärvellä on sellainen.

Vuonna 2002 leikkikoulun riveihin ilmestyi ystävättärineen myös Petra, 8-vuotias pellavatukkainen tuulispää. Painileikkikoulussa pelattiin polttopalloa, tehtiin kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja siltoja, ja välillä harjoiteltiin painiliikkeitä.

Vielä siinä vaiheessa kukaan ei aavistanut, että Petralla oli erityinen lahja.

Tyttö itse tiesi heti, että tämä oli juuri sitä, mistä hän piti eniten maailmassa: monipuolista, innostavaa ja välillä haastavaakin liikuntaa. Sellaista Petra rakasti. Hän oli vaihtelunhaluinen liikkuja. Hän pelasi pallopelejä, juoksi, hiihti ja heitti keihästä. Koulunkäynti vain vahvisti liikuntaviettiä: tyttö oli liikuntatunneilla kuin kala vedessä, mutta historian ja uskonnon tunnit saivat hänet pyörimään pulpetissa tuskastuneena.

Painik sä poikien kaa?

Lappajärvellä tiedetään, että paini on monipuolinen ja kehittävä liikuntalaji, joka antaa hyvän pohjan mille tahansa liikuntaharrastukselle. Junnujen painitreeneissä riitti väkeä, ja Petrakin jatkoi painiharrastusta, vaikka heitteli samalla puolitosissaan keihästä ja voitti siinä 15-vuotiaana ikäluokkansa Suomen mestaruuden.

Mutta ei tullut tytöstä keihäänheittäjää. Kepin nakkelu tuntui liian yksitoikkoiselta. Todelliset elämykset tarjosi painisali: siellä sai voittaa paitsi itsensä, myös vastustajan.

Painiva tyttö on osalle ihmisistä vähän outo lintu, ja sen sai Petrakin välillä huomata. Alakoulussa hänelle tultiin joskus hihittelemään: ”Ai, painik sä poikien kaa?”

Kun hän oli lukiossa, joku kysyi häneltä aidosti ihmeissään, painivatko muka tytötkin. Tytön tie painijaksi oli selkeästi hiukan erilainen kuin pojan. Tytöltä se, että hänet otettaisiin täydellisen vakavasti, vaati menestystä. Kun Petra 14-vuotiaana voitti ensimmäisen nuorten EM-pronssimitalinsa Serbiassa, joku ehätti vähättelemään, että se oli arpatuuria: ”Pääsi tyttö helppoon lohkoon!”

Mutta kun hän seuraavana vuonna nappasi Pohjoismaiden mestaruuden ja toi Suomeen kaikkien aikojen ensimmäisen pronssimitalin nuorten olympialaisista Singaporesta, ei tarvinnut enää todistella.

Keväällä 2014 koittivat ensimmäiset aikuisten arvokisat. Petra väänsi Tikkurilan jäähallissa itselleen EM-pronssimitalin selvillä lukemilla 5–2. Lehtikuvassa mitalia kohottava Petra on sievä ilmestys: sierettynyt naama, kolhu nenänvarressa, otsasta puuttuu pala nahkaa – ja tämän kaiken valaisee ikionnellinen hymy.

Kuva on onnistunut vangitsemaan yhden Petran huippuominaisuuksista: hän rakastaa voittamista.

Kisoissa käyminen pelkkien kokemusten vuoksi on hänelle ajatuksena täysin vieras. ”Voittamiseen ei kyllästy koskaan”, on yksi Petran lentävistä lauseista.

Ukko-Pertin tossunjäljissä

Kuortaneen urheiluopiston painisalin nurkassa pötköttelee kasa punaisia ja sinisiä paininukkeja. Niillä on tänään lepopäivä. Luvassa on hyvät treenit: molskin laidalla kengännauhojaan sitoo peräti kaksi nuorta naista. Kolmas nainen, se joka leipoi Jaakko Saariluomasta reilut sata kiloa lihamureketta, istuu hiljaiseen, hienhajuiseen halliin muiden seuraksi.

Tunnelma on vähän varautunut, mutta se johtuu kielimuurista. Paikalle saapuva Suomen naispainin päävalmentaja Ahto Raska tiedustelee Petran treenikavereilta, mahtavatko kuvaaja ja toimittaja olla Eesti paevalehest.

Olemme paikassa, jossa historian siipien kahahtelu tuntuu selkäpiissä asti. Täältä on lähtenyt maailmalle kasapäin urheilijoita, jotka ovat palanneet mitalit kaulassa. Täältä ponnisti myös Petran suurin esikuva, tinkimätön ja askeettinen harjoittelija, ”kaiken voittanut” olympiavoittaja Pertti Ukkola, joka kustansi oleskelunsa ja ruokansa tarjoutumalla opistolle ilmaiseksi työvoimaksi.

Noin 400 suomalaista tyttöä ja naista harrastaa painia niin tosissaan, että heillä on kilpailulisenssi. Kukaan heistä ei pärjää Petralle. Mutta jos aikoo voittajaksi, on painittava parempiaan vastaan. Ahto Raska on pelastanut tilanteen. Hänellä on suhteita itänaapuriin. Petra on harjoitellut Raskan valmennuksessa vuodesta 2009 ja päässyt kiertämään Venäjän maajoukkueen harjoitusleirejä, joissa taso on kova ja painijoita riittämiin.

Ahto Raska ei jätä kiveäkään kääntämättä tasoittaakseen kuoppia suojattinsa yksinäiseltä polulta. Hänen mukaansa Petra on varma ja hyvä kilpailija, joka voi voittaa kenet tahansa maailmassa.

Uskoa tarvitaan varsinkin nyt. Petran viimeinen vuosi juniorina on päättynyt, ja on aika siirtyä naisten sarjaan. Siellä otetaan mittaa jopa kymmenen vuotta kokeneemmista painijoista.

Yksinäinen tanssi

Petra on painijana niin omaa luokkaansa, että voidaan jo puhua ilmiöstä nimeltä Petra Olli. Junioriuralta jäi käteen yksitoista arvokisamitalia. Hän on yltänyt historian ensimmäisenä suomalaispainijana neljään Euroopan mestaruuteen alle 20-vuotiaiden ikäluokassa.

Kansainvälisen Painiliiton ylläpitämällä ranking-listalla Petra rankattiin maailman neljänneksi parhaaksi painijaksi naisten 58-kilon sarjassa. Sijoitus on paras, mitä suomalainen painija on koskaan saavuttanut.

Se on herättänyt urheilupiireissä kuhinaa. Sana olympiatoivo on käynyt Petralle viime vuosina tutuksi. Naispaini on pieni laji, ja matka olympialaisiin palkintokorokkeelle voi näyttää houkuttelevan lyhyeltä. Sitä se ei todellakaan ole. Palkintokorokkeella seisoo kivenkovia vastuksia. Petra sai tästä kovan oppitunnin viime vuonna Venäjällä käydyssä Ivan Yarigin -turnauksessa, kun vastaan jytisteli kolminkertainen olympiavoittaja.

”Matsia oli mennyt kaksi minuuttia, kun Pee Ollilla oli pisteitä nolla ja japanilaisella kymmenen”, Petra manaa. Ja koska tällainen peli ei vetele, vuoden 2015 suunnitelmiin kuuluu harjoitusleiri Japanissa. On otettava selvää, miten niitä japanilaisia painikoneita oikein rakennetaan.

Jossakin tuolla tulevaisuudessa se siintää, vielä etäisenä kangastuksena, Rio de Janeiro. Matkaa sinne tehdään hitaasti ja tunnollisesti, yksi treeni, kisa ja selätys kerrallaan – ja enimmäkseen ilman suurta yleisöä.

Petran Twitter-tilillä poseerauskuva televisiotähtien kanssa vaihtuu arkisempaan. Kuvassa Petra on ottanut paininuken tiukkaan otteeseen hämärässä salissa. Kuvakommentissa hän kertoo ”tanssivansa poikaystävänsä kanssa”.

Poikaystävä ei ehkä ole mikään parkettien partaveitsi, mutta daami vie varmalla otteella. Jos aikoo jonakin päivänä sambata Riossa, nyt on hyvä hetki harjoitella askelkuviot kuntoon.