Positiivisuus kantaa

Kuusi viikkoa on harjoiteltu ja opiskeltu Etelä-Afrikassa. Maestrokin (valmentaja Aki Parviainen) pääsi tänne pariksi viikoksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kuusi viikkoa on harjoiteltu ja opiskeltu Etelä-Afrikassa. Maestrokin (valmentaja Aki Parviainen) pääsi tänne pariksi viikoksi.
Teksti:
Antti Ruuskanen

Silloin homma ryhtyi luonnistumaan erittäin hyvin. Aki toi teknistä silmää ja henkeä. Lisäintoa ja fiilistä tuli enemmän. Aki on hyvä siinä.

Harjoitukset sujuivat hyvällä tunteella. Ilon kautta reenattiin. Silloin homma yleensä luonnistuukin.

Metrimittaa harjoituksissa ei ole vielä viritelty, mutta hyvältä näyttää. Mielenkiintoinen kesä on tulossa.

* * *

Mun elämää hallitsee positiivisuus. Yleensä että jaksaa päivästä toiseen, pittää olla positiivinen elämänasenne, eikä jäähä surkuttelemaan, niin sanotusti.

Mehän ollaan kansana peruspessimistisiä. Kaikille uusille jutuillekin ollaan aina ensiks vastaan.

Pittää olla pieniä tavoitteita ja myös unelmia.

Ainakin omalla kohalla ne auttaa jaksamaan. Tavoitteista ei kannata tehä liian suuria, vaan ne voi olla tavallisia arjen askareita. Tehhään niitä pikkuhiljaa valmiiksi.

Siitä saahaan onnistumisen tunteita.

Säännölliseen liikuntaan aikaa löytyy varmasti jokaiselta, mutta kettään ei voi pakottaa.

Henkilöllä ittellään pittää olla halu ja palo liikkua. Porukassa suomalaiset tykkää liikkua. Onhan sauvakävelykin hyvää liikuntaa.

Monesti ei uskalla lähteä uimaan, jos ei ole uimataitoinen. Kuntosalille ei uskalla mennä, kun kuntosalilaitteet on niin hienot, ettei ossaa käyttää niitä.

Joku patistelija, esimerkiksi personal trainer, voi ohjata ja neuvoa.

Kyllähän jos omalta kohalta miettii, niin liikunta on myös pakokeino kaikista ikävistä asioista ja stressistä.

Omalla kohalla haluan ylläpitää säännöllistä elämänrytmiä. Ettei tulis hirveesti vaihteluja päivästä toiseen nukkumaanmenoajoissa.

Ravinnollakin on vaikutusta. Syömisrytmissä ei pitäs olla hirveen pitkiä välejä, vaan pitäisi syödä tasaisesti. Kolmen tunnin välein ruokailu, niin pyssyy verensokerikin kohillaan.

Jos on liian pitkät syömisvälit, ahmii liikaa.

Ilta- ja yösyömistä vois aina vähentää. Se vaikuttaa hoikistumishommiinkin.

* * *

Urheilijana pyrin välttämään pitsaa, ranskalaisia ja hampurilaisia. Ylirasvaisia ruokia tulee harvoin lopsittua.

”Strutsin liha on erittäin hyvvää.” Kuva: Colourbox.

”Strutsin liha on erittäin hyvvää.” Kuva: Colourbox.

Tosin ihmisiähän mekin ollaan ja välillä pitää niilläkin herkutella. Esimerkiksi jos on asettanu tavoitteen reeneihin ja onnistuu, niin voi palkita itsensä kahvilla ja kunnon kakkupalalla.

Metsien, kalojen ja riistan miehenä suosin luonnosta hankittua riistaa, kalaa ja marjoja. Ite en joua paljon marjastamaan. Onneksi tutut pitävät marjoissa.

Tärkeää on, että ruoka on monipuolista. Eihän sitä kukkaan jaksa syyä koko talvea pelkkää hirvenlihhaa.

Täkäläisistä ruuista erityisesti strutsin liha on erittäin hyvvää. Suosittelen. Liha valmistetaan pihviksi pannulla paistettuna.

Hedelmistäkin olen saanut aika lailla uusia elämyksiä. En edes tiiä kaikkien hedelmien nimiä.

Suomesta olen seurannut yleisurheilijoiden hallituloksia. Kovia tuloksia on kaikunut.

Ihan hurjalta kuulosti SUL:n noin 3,5 miljoonan euron tappio viime kesän EM-kisoista. Mietin tilannetta positiivisesti. Eihän myö siihen kaauta ja suunta on aina etteenpäin. Kyllä urheilijat luottaa, että homma on hallussa.

* * *

Itse sain 20 000 euron urheilija-apurahan opetusministeriöltä. Kiitos, hieno ja iso summa. Kyllä joutus paljon töitä tekkeen, jos saman keräis hieronnalla.

Raha auttaa harjoittelussa ja elämisessä. Urheilija ei mene pyhällä hengellä, yhtä paljon tarvitsee ruokaa kuin muutkin. Ja yhtä lailla pittää laskuja maksaa.

Sitä ihmettelen, ettei koti-ikävä tai väsymys ole lasahtanu päälle. Kun mukana on Tuula, niin ei oo mittää hättää. Ilman Tuulaa olis tullu ikävä jo ensimmäisen viikon jälkeen.

Ja kun Aki toi tänne vielä ruisleipää, niin kyllä sitä pärjää.

 

Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen leireilee maaliskuun puoliväliin saakka Etelä-Afrikan Potchefstroomissa.

X