Sandra Erikssonilla mitalinkevyt askel

Sandra Eriksson juoksi perjantaina alkueränsä lähinnä muita tarkkaillen. Hän oli erässään kepeästi askeltaen, liikoja puristamatta neljäs ajalla 9.50,00.
Erikssonin lisäksi myös Johanna Lehtinen nähdään sunnuntaina naisten 3 000 metrin esteiden finaalissa. Lehtinen juoksi toisessa alkuerässä seitsemänneksi 9.53,88, mikä riitti aikavertailussa finaaliin.
Finaalista on tulossa ennakkoon Suomi-Ruotsi-maaottelua henkivä kaksinkamppailu. Tilastokärjessä komeilevat kaukana muista Ruotsin Charlotta Fougberg ja Eriksson.
Pistetavoite jo täyttynyt
Suomen pistetavoite täyttyi jo torstai-illan aikana.
Kun pikajuoksujen finaalipaikoista heltiää vähintään yksi piste, on kaksi pistesijaa koossa jo ennen perjantai-illan loppukilpailuja.
Hanna-Maari Latvala juoksee 200 metrin finaalissa ja hieman myöhemmin Oskari Mörö 400 metrin aitojen finaalissa.
Kaksi muuta pistesijaa varmistui siis jo torstaina kun Jukka Keskisalo juoksi kuudenneksi 3 000 metrin esteissä ja Minna Nikkanen jakoi seitsemännen sijan seiväshypyssä. Tilastoajan perusteella Euroopassa vasta sijalla 26 ollut Keskitalo teki arvokisassa jälleen hurjan nousun.
Näin olleen Suomella on jo koossa kaikkiaan neljä pistesijaa, mikä oli SUL:n virallinen tavoite.
Mitalitavoite on kaksi, se täyttynee sunnuntaina.
Konkari kellotti huiman ME:n
Perjantaina EM-kisojen avauksena Ranskan Yohan Diniz näytti taivaan merkit muille. Kävelykonkari kellotti 50 kilometrin Euroopan mestarina kaikkien aikojen nopeimman ajan 3.32,33.
Diniz oli kisassa ylivoimainen. Toiseksi sijoittunut Slovakian Matej Tóth jäi voittajasta lähes neljä minuuttia.
Venäläisen Denis Nizhegegorodovin kahdeksan vuotta vanha edellinen ME kohentui lähes kahdella minuutilla.
Kävelymestari Diniz, 36, voitti Euroopan mestaruuden myös Göteborgissa 2006 ja Barcelonassa 2010.
Kävelijöitä saatteli 50 kilometrille sopiva sää. Kuumuudesta ei ollut tietoakaan.
Syksyä enteillen kevyt tihkusade ja 12-15 asteen lämpö siivittivät Zürichin keskustaa kiertäneitä kävelijöitä kahden kilometrin radalla.
Loppua kohden taivas kirkastui, mikä keräsi lisää väkeä reitin varrelle.
Kinnunen jakoi voimat oikein
Suomalaisittain kisa oli odotusten mukainen, suuria yllätyksiä ei nähty.
Jarkko Kinnunen aloitti matkanteon rauhallisesti, omaa tahtia. Hän taittoi alkumatkaa 20. sijan tienoilla. Loppua kohden sijoitus koheni, kun miehiä alkoi tulla selkä edellä vastaan.
Järkevästi voimansa jakanut Kinnunen oli maalissa 11:s. Loppuaika 3.48,49 alitti oman aikatavoitteen 3.50.
Suomen toinen edustaja Veli-Matti ”Aku” Partanen sijoittui 18:nneksi ennätysajallaan 3.52,58. Partasta valmentaa entinen huippukävelijä Valentin Kononen.