Uskonto päiväkodissa – uskomattoman vakaat harkinnat

Jaa kaverilleTilaa Seura
Tikapuita pitkin taivaaseen?
Tikapuita pitkin taivaaseen?

Tikapuita pitkin taivaaseen?

Eduskunnan oikeusasiamiehelle on kanneltu päiväkotien uskonnollisista tilaisuuksista. Nyt tutkitaan, ovatko ne laillisia. Asiasta kertoi eilen Helsingin Sanomat.

Kantelijan mukaan lapsille opetetaan uskomuksia täytenä totena kertomatta, että asioista on myös toisenlaisia näkemyksiä. Lisäksi lapset, jotka eivät osallistu tilaisuuksiin, eivät ymmärrä, miksi he eivät pääse muiden mukaan “kivaan tilaisuuteen”. Kantelija paheksuu myös sitä, että vanhempien vakaumus näkyy julkisesti, kun osa lapsista osallistuu tilaisuuksiin ja osa ei.

Meidän tyttömme eivät päiväkodissa ole, mutta esikoinen käy kolme kertaa viikossa avoimeen varhaiskasvatukseen kuuluvassa kerhossa. Pohdiskelin uskontoasiaa viime syksynä, kun täyttelin kerhoa varten lomaketta, jolla selvitettiin muun muassa sitä, minkälaiseen toimintaan tyttö voi osallistua. Paperissa kysyttiin myös perheen uskonnollista vakaumusta.

Pyörittelin päässäni ateistia ja agnostikkoa. En osannut päättää, kumpi olisi oikeampi, joten päädyin pohdiskeltuani kirjoittamaan lappuun uskonnoton.

Pohdin siis todellakin omaa suhdettani uskontoon. Tuolloin vielä alle kolmevuotiaalla tytöllä ei luonnollisestikaan ollut vanhemmistaan poikkeavaa vakaumusta. Varsinkaan hänen kannaltaan maailmankatsomuksen tarkalla määritelmällä ei varmaankaan ollut suurempaa merkitystä.

Vaikka varsinaista tunnustuksellista uskonnonopetusta en lapsilleni kaipaakaan, en voi enkä haluakaan voida sille mitään, että kristinuskon vaikutus näkyy joka puolella. En minä kiellä lapsiltani joulua, vaikka se sisältää pakanamaisimmillaankin yhtä ja toista uskonnollista. Kuusen latvaan laitetaan meilläkin tähti.

Keskustelin kerhon henkilökunnan kanssa uskonnollisesta ohjelmasta. He kertoivat, että siihen kuuluu esimerkiksi pikkukirkko, jonka puitteissa puhutaan muun muassa kuolemasta. Päädyin siihen, että pikkukirkkoon lapseni ei osallistu.

Kuoleman kaltaiset vakavat asiat haluan käsiteltävän perheen parissa. Asia ei ole tullut vielä puheeksi, mutta kun tulee, on minusta parempi, että sitä pohditaan turvallisesti vanhempien kanssa.

En tiedä, kuinka asiat pikkukirkossa esitetään, mutta viimeksi pääsiäisenä tuli mieleen, että en helpolla istuttaisi edes kolme- ja puolivuotiasta kuuntelemaan tarinaa miehestä, joka teloitettiin hakkaamalla kädet ja jalat nauloilla ristiin.

Mietin kuitenkin, että jääkö tyttö sitten kerhossa yksin jonnekin puuhailemaan, kun kaikki muut lähtevät kuulemaan sanaa. Onneksi näin ei ollut, vaan joukossa on muitakin, jotka eivät saarnashetkiin osallistu.

Sovimme kerhossa oikein erikseen, että tavalliset kulttuuriin juurtuneet asiat käyvät oikein mainiosti. Tuomiokirkkoonkin saa käydä tutustumassa – onhan se sentään komea pytinki, vaikka siitä riisuisi kaiken uskontoon viittaavan. Kokonaan eri asia olisi, jos rakennuksessa jylistäisiin tuomiopäivästä. Luotan täysin kerhon henkilökunnan arvostelukykyyn siinä, että milloin eletään meikäläisessä kulttuurissa ja milloin harjoitetaan uskontoa.

Uskonnosta meillä ei ole vielä puhuttu mitään. Sen aika ei ole vielä. Olen kuitenkin miettinyt, miten aihetta lähestyisi sitten, kun asia tulee ajankohtaiseksi. Minuun ei lapsuudessani iskostettu mitään uskoa tai uskomattomuutta, vaan olen saanut mietiskellä asioita omista lähtökohdistani. Siitä olen kiitollinen. Toivon, että osaan käsitellä aihetta siten, että voin tarjota saman mahdollisuuden omille lapsillenikin.

Minulla ei ole mitään uskontoja tai uskovaisia vastaan. Ymmärrän, että on lukemattomia hyviä syitä uskoa johonkin korkeampaan voimaan, vaikka olisi kuinka älykäs tai oppinut ihminen. Yhtä lailla on hyviä perusteluja sille, miksi ei uskoisi. Minua ei haittaa, jos tyttäreni joskus tulevat asiaa harkittuaan siihen päätelmään, että jonkun uskonnon opetukset ovat uskottavia ja tarjoavat selityksiä kysymyksille.

Pohdiskelin uskonnon asemaa kouluissa parissakin aikaisemmassa päivityksessä. Samat ajatukset pätevät mielestäni myös päiväkoteihin ja muuhun varhaiskasvatukseen. Uskonnon voisi minun puolestani jättää harjoitettavaksi yksityisesti. Erilaisista maailmankatsomuksista on tärkeää kertoa lapsille, mutta muuten soisin yhteiskunnan jättävän uskontojen harjoittamisen perheiden omaan harkintaan.

Lue myös:
Mikä Suomen kouluissa on vikana?
SDP: Uskonnonopetus pois kouluista ja oppivelvollisuus toisen asteen tutkintoon asti
Joutuuko se armas aika vai ei
Kuolema

Aiheesta internetissä:
Helsingin Sanomat: Päiväkotien uskonnolliset tilaisuudet tutkitaan

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

 

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Itse taas olen ajatellut asiaa päiväkodin työtekijänä näin: miksi kysymme lupaa kertoa lapsille pääsiäisen vietosta ja pääsiäisen tarinasta, kun emme kysy lupaa kertoa joulupukista. Että uskoo, ken haluaa.
Lasten raamattu on täynnä hienoja tarinoita. Uskoo niihin, ken haluaa.
Lapseltani irtoaa päiväkodissa hammas. Täti höpöttää hänelle hammaskeijusta. Hei, älä puhu sille noin, minähän en hamaskeijuun usko. Ei ne meillä käy, eikä tuo rahaa tyynyn alle. Miksei tätä kysytty missään lomakkeessa?

Minusta pääsiäisen tarinalla ja saduilla on ero. Raamattua ei kai lueta tarinoina, jotka eivät ole totta? Joulupukki kyseenalaistetaan jossakin vaiheessa lapsuutta, mutta moniko lapsi kyseenalaistaa Jumalan olemassaolon?

Pääsiäisen tarinasta voi ja pitääkin toki minun puolestani kertoa, mutta ei totena, vaan korkeintaan mahdollisena totuutena.

On kyllä vähän hankala asia, että missä minkäkin raja menee. Onneksi te varhaiskasvattajat olette fiksua porukkaa.

Hieno kirjoitus, Jussi, ja tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta! Kovin samoilla linjoilla itsekin olen omien lasteni suhteen. Kulttuuriperintö ei välttämättä ole huono asia, vaikka osa siitä olisikin alunperin uskonnollissävytteistä, mutta ei meidän viisivuotiaallekaan kerrota päiväkodissa ristiinnaulitsemiskertomuksia. Kouluikäisemme on koulussa ev.lut.uskonnontunneilla, ei vakaumuksemme vuoksi, vaan koska olen halunnut hänen tutustuvan valtauskontoon, sekä että sinänsä pidän kristinuskon monestakin ajatuksesta, oikeuskäsityksestä, lähimmäisen huomioonottamisesta, pyrkimyksestä hyvään. Kotona olemme sitten puhuneet paljonkin siitä, miten samat asiat eri uskonnoissa esiintyvät ja tulevat käsitellyiksi.

Itse työskentelen lasten parissa musiikin tiimoilta, ja tuo rajan veto on välistä melko haastavaa, meillä kun ei ainakaan vielä ole minkäänlaisia virallisia suosituksia. Eli, että mikä perinteinen esim. joulumusiikki voidaan vielä laskea puhtaasti perinteeseen kuuluvaksi, mikä sitten jo tunnustukselliseksi. Näitä joutuu ajoittain miettimään paljonkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X