Kuolema
Kaikki kuolevat. Kuolema on lopullinen. Kuoleman kanssa on oltava tahdikas.
– Mikä paikka tämä on? esikoinen kysyi.
Olimme hautausmaalla. Oikaisemme sen läpi usein. Lapsille on terotettu, että siellä on käyttäydyttävä erityisen hyvin ja hillitysti, mutta koskaan aikaisemmin paikan varsinainen tarkoitus ei ole tullut puheeksi.
Kerroin, että ihmiset haudataan maahan, kun he kuolevat. Heitä voi käydä sitten muistelemassa haudan äärellä ja viedä sinne vaikka kukkia tai pimeämpänä vuodenaikana kynttilöitä. Asia jäi sillä kertaa siihen, mutta arvasin, että siihen palattaisiin vielä pian.
Eilen nuorempi tyttö oli tutustumassa äitinsä kanssa päiväkotiin. Vietimme esikoisen kanssa leppoisaa aamua poristen niitä ja näitä. Tyttö tiesi kertoa, että sieniä ei saa syödä, koska niissä saattaa olla myrkkyä. Tästä juttu jatkui hyvin pian kuolemaan.
Minusta on aina hyvä, jos vakaviinkin kysymyksiin päästään luontevasti lapsen oman kiinnostuneisuuden kautta. Meidän lähipiiristämme ei ole kuollut ketään sen jälkeen, kun lapset ovat syntyneet. Kuolemasta on kyllä puhuttu eläinten ja kasvien osalta, mutta ihmisten kohdalla sitä ei ole ollut pakko käsitellä.
Nyt tarjoutui oivallinen tilaisuus keskustella asiasta lapsen kysymysten kautta ja hänelle sopivaan tahtiin. Kovin syvällisiin kysymyksiin ei vieläkään päästy, joten keskustelu jatkunee taas jonakin sopivana hetkenä.
Monet lapset eivät ole niin onnekkaita, että pääsevät pohtimaan elämän vakavia kysymyksiä omaan tahtiinsa. Useat vanhemmat ovat joutuneet selittämään kuoleman lopullisuutta, kun ovat itsekin surun murtamia. Pahimmillaan kyse voi olla perheenjäsenestä.
Kuten niin monessa muussakin asiassa, pääsimme tässäkin ainakin esikoisen osalta helpolla. En tiedä, kuinka hyvin hän hahmotti koko asian, mutta ainakin sitä on nyt jollakin tavalla alustettu. Sekin oli hyvä, että selittäjäksi valikoitui oma vanhempi eikä esimerkiksi joku toinen lapsi.
Kuulin pihalla, että naapurin poika oli kuullut vanhemmalta lapselta, että mistä ja miten lapset saavat alkunsa ja syntyvät. Voi hyvin olla, että tarina lähtee jossakin vaiheessa kiertämään, ja pian koko pihapiirin pikkuisilla on käsitys omasta alkuperästään.
Selitys kuulosti minusta ihan hyvältä: isästä tullut siemen kasvaa äidin mahassa vauvaksi. Jotakuinkin noin olin ajatellut prosessia itsekin valottaa, jos se minun tehtäväkseni sattuu. Sopii vain toivoa, että tarina ei suusta suuhun kulkiessaan muutu kovin paljoa alkuperäisestä.
Syntymä tuntuu jotenkin kepeämmiltä asialta tarkentaa. Kuoleman kanssa pitäisi pystyä olemaan alusta lähtien tahdikas.
Kuinka sinä olet selittänyt kuoleman lapselle? Pääsittekö asiaan luontevasti vai tuliko tilanne eteen jonkun läheisen kuollessa?
Lue myös:
Uskonto päiväkodissa – uskomattoman vakaat harkinnat
*************
Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä
Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla
Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed