Aulangon upea puistometsä Hämeenlinnassa – Näin äveriäs Hugo Standertskjöld nosti tienoot loistoonsa ja jätti ne iloksi jälkipolville
Aulangon puistometsä sykähdyttää kauneudellaan ja lumoaa historiallaan Hämeenlinnassa. Vehreä puisto nousi loistoonsa varakkaan Hugo Standertskjöldin anteliaisuuden ansiosta – mutta välittyykö hyväsydämisen everstin perintö enää vierailijoille?
Aulangonvuoren laelta avautuu vehreä kansallismaisema ja näkymä Aulangonjärven itärannalle.
Aulangonvuoren 70 metriin kohoavan laen sanotaan olevan ensimmäisiä pisteitä, jotka tulivat Suomen maaperästä esiin jääkauden jälkeen. Nyt sen näköalatasanteelta avautuu erämainen näkymä Aulangonjärven itärannalle. Se on osa Vanajaveden laaksoa, joka nimettiin vuonna 1994 yhdeksi maamme 27:stä kansallismaisemasta.
Vuorenrinteen kivenkoloista kasvaneet männyt nousevat korkeuksiinsa ja luovat raamit suomalaisuutta, sisua ja sitkeyttä korostavalle maisemalle. Kun luonnon suloa ihastellessa nauttii tuulenhenkäyksistä, kuuntelee niiden tanssia puiden lehdissä, ärhäkkäämmän puhurin otetta männyn latvassa ja poimii järveltä telkän heleän laulun, voi tuntea juurtuvansa Suomi-neidon hameen ruskansävyiseen helmaan entistä syvemmin. Tarinan mukaan näistä synnyinseutunsa kulttuurimaisemista olisi inspiroitunut myös Jean Sibelius Finlandiaa säveltäessään.
Jo toista sataa vuotta on voitu ihastella lehtipuiden ja pensaiden hehkua syksyn sävyissä. Aulangon puistometsässä. Kiitos siitä kuuluu jalomieliselle eversti Hugo Standertskjöldille.
Kuka tämä asetehtailijana vaurauteen noussut aatelisperheen vesa oli? Ja miksi Esplanadilla nykyisen presidentinlinnan naapuripalatsissa asunut mies syyti valtavia summia kesäpaikkansa Karlbergin kartanon ja lähitienoon kunnostamiseen?
Karlbergin kartanon puutarhasta tuli näyttävä Hugo Standertskjöldin toimesta. Joka kevät sinne istutettiin yli 100 000 omissa kasvihuoneissa kasvatettua kukantainta. © Ståhlberg Karl Emil / Åbo akademin arkistokokoelmat
Kauniit miljööt koko kansan iloksi
Puiston polkujen reunoja värittävät nyt maahan leijailleet lehdet. Vuonna 1883 täällä alkoi tohina ja satojen miesten työsarka. Tuolloin 41-vuotias Hugo Standertskjöld oli ostanut Karlbergin, johon hän rakennutti aikansa herraskartanonkulttuurin huipun, romanttisen huvilinnan.
1800-luvun lopulla suosi eurooppalainen puutarhamuoti englantilaista luonnonmuotoja tavoittelevaa maisemapuutarhaa. Puistosuunnittelijoikseen eversti palkkasi Eric ja Karl Zetterlöfin. Ruotsalaisveljesten kädenjälki ja Standertskjöldin romanttisvaikutteinen toimeksianto näkyi myös 290 hehtaarin puistometsässä. Siellä metsää harvennettiin, teitä ja polkuja raivattiin, soita kuivattiin, tekolampia ja -saaria, siltoja, huvimajoja ja temppeleitä rakennettiin – ja jopa 140 Venäjältä tuotua vieraslajia istutettiin.
Kiviaineista hyödynnettiin rakennelmissa, kuten vuonna 1887 rakennetussa rauniolinnassa. Kun tykistöupseerinakin toiminut Standertskjöld kestitsi Karlbergissa vieraitaan, liput Graniittilinnan torneissa liehuivat ja tervetulleeksi toivottivat tykeistä kumahtavat kunnialaukaukset.
Rauniolinnat olivat muotia 1800-luvun lopussa. © Harri Vaskimo
”Eversti oli saanut idean rauniolinnaan matkustellessaan Rheinin ja Moselin jokilaaksoissa”, Kanta-Hämeen oppaiden Marketta Suontausta kertoo.
Tuolloin rauniolinnalta avautui kaunis näkymä barokkihenkisen Karlbergin puistoon, jossa kasvoi erikoisiakin kasveja, kuten agave-, kaktus- ja palmuryhmiä. Puistokäytäviä reunustivat punahohtoiset simpukankuoret, kuvapatsaat koristivat miljöötä ja suihkulähteet solisivat upean kukkaloiston keskellä.
”Puisto lammikoineen kilpailee jyrkästi kohoavan Aulangon vuoren kanssa.”
”Puisto lammikoineen kilpailee jyrkästi kohoavan Aulangon vuoren kanssa katselijan ihailun herättämisessä. Matkailijan ei pitäisi unhoittaa käydä tätä paikka katsomassa, varsinkin kun vieraanvarainen omistaja mielellään sen suo”, kuvailtiin aikanaan Matkasuuntia Suomessa 1888 -oppaassa.
Vaikka hyväntuulisista ja ylellisistä juhlistaan tunnettu Hugo Standertskjöld seurusteli aikansa seurapiirien ja vaikuttajien kanssa, heille hän ei näyttäviä puistokokonaisuuksia ollut luonut. Hän halusi vapaan pääsyn koko kansalle, jotta kaikki saivat kokea iloa ja virkistystä myös kartanon näyttävässä puistossa.
Aulanko-Karlbergin kartanolta avautuva maisema oli hyvin avara ja puutarha huoliteltu erikoislajikkeineen. Kuva: Brander Signe/Museovirasto
Suihkulähde on muisto loistokkaasta historiasta. Tänä päivänä entisen Karlbergin puistossa voi harrastaa minigolfia ja kiipeillä © Harri Vaskimo
Hugo Standertskjöld oli aikansa edelläkävijä
Puistometsän Joutsenlammen kupeessa ei metsittynyt miljöö enää kieli omasta eläintarhasta, jonka Hugo Standertskjöld perusti sinne vuonna 1890 ja joka toimi ensimmäiseen maailmansotaan asti. Eversti oli mukana, kun ensimmäiset vuorivuohet, kuusipeurat, kauriit ja saksanhirvet ostettiin Hagenbeckin eläintarhasta Hampurista.
”Linnusto oli valtava, ja kotimaisten hanhien, sorsien lisäksi eversti tuotti mustia joutsenia Australiasta. Erikoisin linnuista oli aikanaan riikinkukko”, Marketta Suontausta kertoo.
Rikas eläimistö on myös taakse jäänyttä aikaa. Puiston poluilla eivät enää kauriitkaan poukkoile, ne ovat siirtyneet rauhallisemmille niityille virkistysalueen lähes puolen miljoonan vuosittaisen vierailijan tieltä.
”Vuonna 2015 Joutsenlammella päättyi viimeisimmän joutsenparin, Ainon ja Jannen, yhteiselo. Aika näyttää tuleeko sinne vielä joskus luonnostaan joutsenpari pesimään.”
Uusgoottilaistyylinen Ruusulaakson paviljonki on kunnostettu entisajan loistoonsa, mutta sen upea ruusutarha on enää muisto vain. Huvimajan edessä olevalta laiturilta lähdettiin ennen Metsälammelle soutelemaan. © Harri Vaskimo
Aulangon loisto rakkauden tähden?
Kaunosielu, upporikas romantikko – ottajia aikansa tavoitelluimmalla poikamiehellä Hugo Standertskjöldillä varmasti olisi ollut. Tarina kertoo, että kaiken ollessa valmista Karlbergissa ja sen ympäristössä, lähetti eversti puhemiehensä tiedustelumatkalle Puolaan. Siellä kun asui hänen mielitiettynsä nuoruusvuosilta, puolalainen kreivitär.
”Puhemiehellä oli valtavat määrät lahjoja. Ne kreivitär olikin ottanut vastaan mutta todennut, että kiitos ei – hän ei lähde Itämeren pohjoispuolelle, jääkarhujen maahan”, Marketta Suontausta kertoo tarinaa.
Hugo Standertskjöld eleli elämänsä naimattomana ja lapsettomana. Karlberg-Aulangon alueesta tuli niin hämeenlinnalaisten kuin matkailijoidenkin keskuudessa yhä mieluisampi kohde, “jolle tuskin löytyy vertaista koko Pohjolassa”.
Ikääntynyt eversti myi vuonna 1926 hyvin huokeaan hintaan Karlbergin maat Hämeenlinnan kaupungille – edellyttäen, että elämäntyöstään voivat nauttia tulevatkin sukupolvet ja alue pysyy kaikille avoimena.
Karlbergin kartanossa avattiin matkalijahotelli ja ravintola, mutta kohtalokas tulipalo tuhosi päärakennuksen muutaman vuoden kuluttua. Vuonna 1938 kartanon paikalle rakennettiin funktionaalisesta arkkitehtuurista tunnettu aikansa loistelias ja korkeatasoinen hotelli Rantasipi Aulanko.
Karlbergin kartano paloi talvella 1928. Funkkistyylinen hotelli nousi samoille sijoille vuonna 1938. Standerskjöldin ajoilta on jäljellä Kavaljeeri-vierastalo. © Rytkönen Eenok/Kansalliskirjasto
Historia ei pysähdy Aulangolla
Tarunhohtoinen puistometsä lumoaa yhä, mutta menneen ajan loistosta luonnonvaraisempi kasvusto kertoo enää paikoin. Alueen hoitotapa muuttui, kun vuonna 1930 Aulangon puistometsästä tuli luonnonsuojelualue. Valtion omistukseen se siirtyi vuonna 1963, ja vuonna 1991 puistometsä rauhoitettiin lain voimalla.
”Alueen suojelu pyrkii turvaamaan sen säilymisen samanlaisena kuin se on tällä hetkellä. Se on luonnonsuojelualue, siellä on myös erittäin arvokkaita ja suojeltuja rakennusperintökohteita. Alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, siellä on myös muinaisjäännösalueita”, Metsähallituksen rakennusperintösuunnittelija Hilja Palviainen sanoo.
Viime vuosina Metsähallitus on saanut Aulangolle lisätalousrahaa ja erilaisten hankerahoitusten avulla on voitu tehdä perintörakenteiden ylläpitämiseen edellyttäviä toimenpiteitä.
Ritarilinnan tornia mukailevassa graniittista rakennetussa näkötornissa paritoivat ilmavalvontalotat talvi- ja jatkosodan aikana. © Harri Vaskimo
”Vuonna 2019 uusittiin Onnentemppelin paanukatto. Joutsenlammen harkkokiveystä korjattiin ja tekolammen pengerrystä parannettiin. Tänä vuonna on korjattu Graniittilinnaa ja tehty paikkauksia Ruusulaakson paviljonkiin. Nyt kartoitetaan Näkötorniin tarvittavia korjaustoimenpiteitä. Korjaustöihin ryhdytään ensi vuonna.”
Karhuperheveistos on kuvanveistäjä Robert Stigellin käsialaa. © Harri Vaskimo
Vuonna 1906 valmistui Hugo Standertskjöldin viimeinen rakennus Aulangolla – graniittikivinen, 33-metrinen näkötorni. Se rakennettiin surutta rautakautisen muinaislinnan sijoille, mikä oli aikanaan osa Hämeen ja Pirkanmaan merkinanto- ja muinaislinnaketjua.
”Suhtautuminen suojeluarvoihin ja toisaalta myös tieto niiden laajemmasta merkityksestä oli puiston rakentamisaikana toinen kuin nyt. Samoin tapa kertoa historiasta on muuttunut. Rakentajien ratkaisuja ei siis oikein voi tuomita näin tulevaisuudesta – se on ollut ajan tapa”, Palviainen toteaa.
Aulanko huokuu nostalgiaa, josta mielellään lukisi ja kuvia menneestä katselisi enemmän myös polkujen äärellä – kuten tarinan puistometsän luojasta, Hugo Standerstkjöldistä, jonka ansioista kulttuuriperintö on yhä kaiken kansan ulottuvilla.
Historia ei pysähdy ja aika muuttaa maisemaa, jonka tarinat tuntien puistovierailu on saanut syvemmän merkityksen. Kohta on kevät ja käpertyneiden lehtien lomasta nousevat kielot kukkimaan.
Lähde: Eric Silfverhjelm: Aulanko – Pohjolan kaunein turistikeskus ja suurin puisto, Eversti Hugo Standerskjöld ja hänen elämäntyönsä (Kirjapaino Oy, 1962)
Näkötornin ja näköalatasanteen vierestä voi laskeutua jyrkkiä kiviportaita Karhuluolalle ja Aulangonjärven rantaan asti. © Harri Vaskimo