Arto Tolsa oli tähti ja legenda, jonka elämänlangan katkaisi vain 43-vuotiaana alkoholi
Kotkalainen Arto Tolsa oli ensimmäisiä suomalaisia kansainvälisesti tunnettuja ja tunnustettuja jalkapallotähtiä. Tuore kirja kertoo Tolsan koko tarinan.
Arto Tolsa pelasi voitti yhteensä neljä cup-mestaruutta, joista kaksi Suomessa ja kaksi Belgiassa.
Kotkalainen jalkapallo on aina ajankohtainen asia. Ja kotkalaisen jalkapallon suurin nimi on ja tulee aina olemaan Arto Tolsa.
Nyt, loppuvuodesta 2020, kotkalainen futis on tavallistakin ajankohtaisempi, sillä lauantaina 14. marraskuuta kotkalainen KTP varmisti nousun Veikkausliigan dramaattisessa liigakarsinnassa Turun Palloseuraa vastaan.
Vaikka pidän Turun Palloseuraa kaikin puolin hienona jalkapalloseurana, oli Kotkan nousu silti hyvä asia. Olisin vain mielelläni nähnyt sen tapahtuvan jonkun muun kuin TPS:n kustannuksella. Joka tapauksessa, kyllä joukkueurheiluun kuuluvat sarjanousut ja -putoamiset. Tai pitäisi ehdottomasti kuulua. On surkeaa, ettei Suomessa voi pelaamalla nousta jääkiekon korkeimmalle sarjatasolle.
Pelaamalla ylös ja alas, se on reilua.
KTP nousi Veikkausliigaan pelaamalla. Seura ansaitsi voiton urheilullisesti. Mutta kotkalaisen jalkapallon historia on niin vahva ja perinteikäs, että myös Kotka ja KTP-yhteisö ansaitsivat nousun sillä pitkäjänteisellä uskolla ja työllä, mikä kaupungissa on tehty.
Eikä kotkalaisen jalkapallon perinteistä ja historiasta voi puhua ilman Arto Tolsaa.
Arto Tolsa (1945-1989) oli oman aikansa parhaimpia suomalaisia pelaajia sekä ensimmäisiä suomalaisia, jotka pelasivat jalkapalloa ammatikseen ulkomailla. 1970-luvulla hän oli kansainvälisesti tunnetuin jalkapalloilijamme. Luonnollisestikin hän oli omana aikanaan myös seuratuin A-maajoukkueen, nykyisenä Huuhkajina tunnetun joukkueen, pelaaja. Maajoukkuetta hän edusti kunnioitettavat 77 kertaa.
Seurajoukkuetasolla hän edusti vain kahta seuraa, KTP:n lisäksi belgialaista Beerschotia, jossa hän voitti Belgian cupin 1971 ja 1979. Liigamestaruus jäi haaveeksi niin Suomessa kuin Belgiassa, mutta kahdesti Tolsa avitti myös KTP:n Suomen cupin mestariksi, 1967 ja 1980.
Teinisensaatio Arto Tolsa
Kotkalaislähtöinen, sittemmin vahvasti turkulaistunut toimittaja ja jalkapalloihminen Kimmo Muttilainen on kirjoittanut Tolsan elämästä kirjan, joka julkaistiin loppukesästä 2020.
Itselleni Tolsan nimi oli tietenkin tuttu, ja tiesin, että hänen kohdallaan puhutaan kovasta pelimiehestä, joka oli urallaan pelannut ulkomailla. Juuri muuta en hänestä kuitenkaan tiennyt. Muttilaisen kirja tarjoili kiinnostavan henkilökuvan tästä suuren yleisön jo osin unohtamasta miehestä.
Kirjan mukaan Tolsa pääsi ensimmäisen kerran KTP:n edustusjoukkueen matkaan lokakuussa 1961, kun hän oli juuri täyttänyt 16 vuotta. Kyseisessä ottelussa ratkaistiin Kymenlaakson piirimestaruus Kuusankosken Puhtia vastaan. Kummallakin oli sarjan viimeisen kierroksen ottelussa mahdollisuus voitolla mestariksi, mutta lopputulos, maaliton tasapeli, riitti viemään KTP:n mestariksi.
Tiettävästi Tolsa mainittiin silloin ensimmäistä kertaa lehdistössä, kun Eteenpäin-lehti mainitsi, että ”Eturivissä debytoi hyvätyyppinen B-juniori Tolsa onnistuneesti, mutta oikea laitahyökkääjä Valkonen ja Mauri Vanhanen olivat kuitenkin vaarallisimmat”.
Keväällä 1962 Tolsa oli nostettu vakituisesti edustusjoukkueeseen, ja hänelle oli luvassa peliaikaa sarjapeleissä. KTP pelasi piirisarjan otteluita, mutta niitä tärkeämpi oli Suomensarja ja joukkueen tavoitteena oli nousta sieltä korkeimmalle sarjatasolle Mestaruussarjaan.
Joukkue onnistui tavoitteessaan. Paljon oli kiittäminen tehokasta hyökkäystä. Vasta kesän lopussa 17 vuotta täyttänyt Tolsa iski maaleja kummassakin sarjassa, usein hattutemppujakin. Kaikkiaan hän teki ensimmäisellä edustusjoukkuekaudellaan 43 maalia.
Samalla kaudella Tolsa pääsi poikien maajoukkueeseen, ja onnistui sielläkin maalinteossa heti ensimmäisessä maaottelussaan. Tolsa teki 2-1-voittomaalin Tanskan poikia vastaan.
Teinisensaation uskomatonta kautta ei lehdistössä juuri hehkutettu. Nykyään tilanne olisi aivan päinvastainen.
Seuraava kausi oli sarjanousun ansiosta Tolsan ensimmäinen pääsarjatasolla. Nuorukainen jatkoi siitä mihin oli Suomensarjassa jäänyt. Ensimmäinen pääsarjamaali syntyi ensimmäisessä ottelussa ja KTP otti samalla 4-0-voiton Turun Palloseurasta.
Maajoukkueeseen ja kaupunginvaltuustoon
Elokuussa 1964 Tolsa valittiin ensimmäisen kerran A-maajoukkueen mukaan. Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa pelattu sarja epävirallisesta Pohjoismaiden mestaruudesta päättyi Suomen voittoon. Kotimaan mestaruussarjassa Tolsa puolestaan voitti maalikuninkuuden ja nappasi KTP:n kanssa pronssimitalit. Samana vuonna Tolsa suoritti varusmiespalveluksensa, joten kotkalaisen kestävyys- ja suoritustaso oli todella korkea.
Muttilaisen kirja korostaa, että jalkapallo oli Tolsan aikana pääsarjatasollakin amatöörien urheilua. Jokainen pelaaja kävi päivätöissä tai oli opiskelija. Tolsallekin tulivat tutuiksi työt satamassa – kuinkas muuten, kun Kotkassa oltiin.
Jonkinlaisia päivärahoja ja bonusrahoja voitoista pelaajille kuitenkin tuolla ajalla jaetiin ruskeissa kirjekuorissa otteluiden jälkeen. Yhteisesti kerätyllä rahapotilla KTP:n pelaajat perheineen pääsivät aina kauden jälkeen ulkomaanreissulle, mikä 60-luvulla oli hyvinkin harvinaista. KTP kävi eri kausien jälkeen tuulettumassa ainakin Pariisissa, Amsterdamissa ja Hampurissa. Eräänä vuonna käytiin Teneriffalla ja toisena Beirutissa.
Vuonna 1968 Tolsasta tuli työ- ja jalkapallokiireiden lisäksi myös SDP:n kunnanvaltuutettu. Vaalipäivänä Tolsa oli maajoukkueen matkassa pelireissulla. Kun hän kuuli valinnastaan, hänen kerrotaan todenneen, ettei edes muistanut lupautuneensa ehdokkaaksi. Tästä voi päätellä, että ”kampanjointi” keskittyi pelkästään maalien tekemiseen.
Mutta kun hänet sitten valittiin, kävi Tolsa jokaisessa kokouksessa, koska katsoi poissaolojen olevan äänestäjien pettämistä.
Ammattilaiseksi Belgiaan
Vuonna 1969 Tolsa aloitti täysipainoisen jalkapalloammattilaisen elämän saatuaan ammattilaissopimuksen Belgian Antwerpenistä ponnistaneeseen Beerschotiin. Suomen mestaruussarjan maalikuninkuus, debytointi maajoukkueessa (ensimmäisten pelien joukkoon mahtui myös kaksi koitosta Belgiaa vastaan) ja Tolsan isokokoinen, romuluinen olemus riittivät herättämään belgialaisten kiinnostuksen.
Tolsan maajoukkueessa nähnyt kykyjenetsijä vakuuttui näkemästään, ja pelaaja sai joulukuussa 1968 kutsun kahden viikon testileirille Antwerpeniin. Näin satamakaupunki vaihtui toiseen.
Suomessa keskushyökkääjänä lähes aina pelannut Arto Tolsa aloitti uudessa seurassaan laitalinkkinä, eikä peli näyttänyt heti toimivan aivan toivotusti. Paikalliset urheilutoimittajat pitivät Tolsaa liian hitaana. Mutta kun hänet vuonna 1971 siirrettiin keskuspuolustajaksi, lähti ura jälleen uuteen lentoon.
Beerschotissa Tolsan legenda elää edelleen. Hänet on valittu sekä seuran Hall of Fameen sekä fanien äänestämänä seuran kaikkien aikojen ihannekokoonpanoon. Kotkalaisen 10 vuotta Antwerpenissä jättivät jälkensä puolin ja toisin.
Ei ole tarkkaan tiedossa, paljonko Tolsa futiksella Belgiassa tienasi. Siihen aikaan oli turha haihatella miljoonaluokan korvauksista, mutta kirjan mukaan Tolsan palkka ainakin viimeisten Beerschotin-kausien osalta vastasi suomalaisen ministerin palkkaa.
Jotain Tolsan asemasta belgialaisseurassa kertoo myös se, että hän pelasi Beerschotin kapteenina. Se on ja etenkin on ollut etuoikeus, joka harvoin suodaan ulkomaalaisille pelaajille.
Uransa Beerschotissa Tolsa päätti komealla tyylillä. Hän nimittäin teki voittomaalin vuoden 1979 Belgian cupin finaalissa.
Myöhemmin Tolsan perässä Beerschotiin ovat suomalaisista löytäneet tiensä jossain vaiheessa uraansa ainakin Jallu Rantanen, Roni Porokara sekä Martti Kuusela.
60-luvun tavat
Vaikka Arto Tolsan elämästä kertova kirja kertoo ensisijaisesti urheilusta, urheilijoista ja pelitapahtumista, se onnistuu monin paikoin kuin ohimennen kertomaan runsaasti myös Tolsan persoonasta sekä yleisesti Tolsan ajan maailmasta. Mielenkiintoisinta kertomaa ovat juuri nämä monet deltaljit, jotka kertovat pelaajien ajatuksista ja tunteista.
Kirja tuo myös mielenkiintoisesti esiin sen, että ilmeisesti Suomen ajan, eli ainakin 60-luvun, tapana oli kauden loppupuolella pelata rahaa vastaan sopupelejä silloin, kun ottelun lopputuloksella ei toiselle joukkueelle ollut enää sarjasijoituksen kannalta väliä.
Samalla lailla selväksi tulee, että 60-luku oli Suomessa pääsarjapelaajille(kin) kosteaa aikaa. Pelien jälkeen mentiin usein baariin, ja kotkalaispelaajat olivat usein paikallisessa kuppilassa jo ennen kannattajia.
Elämäkertakirjan alkupuoliskolla Tolsa vaikuttaa kuitenkin henkilöltä, jolle ei erityisemmin viina maistu, ei ainakaan sen ihmeemmin kuin muillekaan aikalaisilleen. Jossain vaiheessa hänen elämäänsä suhde alkoholiin kuitenkin muuttui tuhoisaksi.
Alkoholin suurkulutus
Arto Tolsan elämä päättyi traagisesti oman käden kautta vuonna 1989, ja tapahtumaa edelsivät pitkäaikaiset alkoholiongelmat.
Kimmo Muttilaisen kirja kertoo Tolsan ryhtyneen viihtymään aiempaa enemmän oluttuopin äärellä sen jälkeen, kun vuonna 1976 polvivamma pakotti suomalaisen pitkäksi aikaa, lähes koko kaudeksi 76-77, pois pelikentiltä.
Belgialaista olutta Tolsa oli tykännyt juoda jo aiempina kausina, mutta ei siinä määrin, että se olisi haitannut harjoittelua tai pelaamista. Loukkaantumisen aikana juominen muuttui arkipäiväiseksi.
Kirja ei millään muotoa ryve Tolsan alkoholiongelmissa, mutta sieltä täältä tulee selville, ettei alkoholin, etenkin oluen, suurkulutus vähentynyt vuonna 1979 tapahtuneen Suomeen paluun myötä. Tolsa muun muassa jäi kiinni rattijuoppoudesta.
Vuonna 1982 alkoholi oli jo pelaamista ja harjoittelua häiritsevä ongelma. Seuraavana vuonna hän ei enää pelannut. Moni suomalainen entinen urheilija on ammattilaisuuden jälkeen kokenut saman putoamisen tyhjyyteen, jossa turvaa yritetään hakea alkoholista, mikä todellisuudessa vain vauhdittaa alamäkeä.
Kentän ulkopuolisista ongelmistaan huolimatta hän koki urheilu-urallaan vielä monta kunnian päivää. Eräs niistä osui syksyyn 1980, jolloin hän kahdella maalillaan johdatti rakkaan kasvattajaseuransa 3-2-voittoon Valkeakosken Hakasta Suomen Cupin loppuottelussa.
Ensisijaisesti Arto Tolsan elämä on syytä muista juuri tuollaisista päivistä.
Tämä kirjoitus Muttilaisen kirjasta ja Tolsan elämästä on julkaistu marraskuussa 2020, joten juuri nyt suosittelen sitä kaikkien jalkapallohistoriasta kiinnostuneiden joululahjaksi. Jos luet tätä tekstiä vasta joulun jälkeen, suosittelen sitä yhtä lailla myös syntymäpäivälahjaksi tai miksei isänpäivä- tai äitienpäivälahjaksikin. Onhan näitä juhlapäiviä.
Kimmo Muttilainen: Arto Tolsa – Yksi yhdestätoista. VK-kustannus 2020. 448 sivua.
Lue myös: ”Jääkylmä on kamalaa luettavaa” – Tommi Kovanen pimeällä ja pitkällä polulla