Entinen NHL- ja Leijonat-pelaaja Tony Salmelainen opettaa nyt meditaatiota, tietoisuutta ja läsnäolon voimaa
Tony Salmelainen joutui kaukalossa saamiensa päävammojen vuoksi lopettamaan peliuransa vain 32-vuotiaana.
Parhaalla liigakaudellaan 2005-06 Tony Salmelainen voitti SM-liigan pistepörssin ja valittiin liigakauden parhaaksi pelaajaksi.
Entinen jääkiekkoilija, nykyinen mentaalivalmentaja Tony Salmelainen pelasi Leijonissa ja NHL:ssä sekä teki pitkän uran Sveitsissä, mutta itse muistan hänet parhaiten liigapelaajana Ilveksestä ja HIFK:sta.
Jo Salmelaisen pelivuosina hänen ympärillään oli jännä aura. Pelaaminen oli periksiantamatonta, kuumaveristäkin taistelua, joka johti siinä samalla myös hyviin tehopistemääriin. Samalla kaukalon ulkopuolella tapahtui kaikenlaista värikästä, josta lisää tuonnempana, ja uran päätöskin oli dramaattinen.
Tony Salmelainen sai jääkiekkokaukalossa aivovamman, lopetti uransa 32-vuotiaana, sairastui masennukseen ja jäi vaille suuntaa. Masennus oli pahimmillaan todella synkkä, kuten Salmelainen tässä podcastissa kertoo.
Peliuran jälkeen aura ei ole muuttunut ainakaan vähemmän jännäksi.
Nyt mies tunnetaan mentaalivalmentajana ja meditaatio-ohjaajana. Hänen asiakkainaan on sekä entisiä että nykyisiä urheilijoita eri lajien piiristä. Auttamisen ja valmentamisen ohella hän on itse ikuisella opiskelun polulla, ja pyrkii jatkuvasti oppimaan ja ymmärtämään lisää henkisestä kasvusta.
Salmelainen nousi esiin jo viime vuonna, kun mietiskelin kiinostavia nimiä Seuran miehen haastatteluun. Idea syntyi ensisijaisesti siitä, että olen kuunnellut jo pitkään Salmelaisen ja kauppatieteiden tohtori Arto Kuuluvaisen podcastia Elämän pelikirja, jossa nostetaan esiin entisten urheilijoiden tarinoita, ajatuksia ja kokemuksia erityisesti uran loppumiseen liittyen. Podcastin kahdessa ensimmäisessä jaksossa Salmelainen avaa oman tarinansa kuulijoille varsin syvästi ja yksityiskohtaisesti.
Mutta vaikka idea tälle haastattelulle syntyi jo 2021 aikana, joskus vailla deadlinea olevat asiat etenevät yllättävän hitaasti. Niinpä tartuin puhelimeen vasta kesällä 2022. Soitin Salmelaiselle kyselläkseni hänen jääkiekkourastaan sekä nykyisestä työstä yrittäjänä mentaalivalmentajana.
Isä on lajilegenda
Terve Tony Salmelainen. Eli nythän on niin, että isäsi on HIFK-legenda, entinen Suomen maajoukkueen pelaaja sekä ensimmäinen Euroopasta NHL:ään varattu pelaaja Tommi Salmelainen. Oliko tästä johtuen siis teidän perheessä ihan itsestään selvää, että sinustakin tuli lapsena jääkiekon harrastaja?
”Ensimmäinen sanani oli pallo, ja kaikki lapiot ja muut, mitkä pystyi kuvittelemaan mailaksi, olivat mailoja, joilla pelattiin. Luontaisesti kaikki pelit ovat aina viehättäneet minua, ja lapsena minut vietiin Branderin kiekkokouluun, joka on HIFK:ssa pienten lasten ensimmäinen porras jääkiekon pariin. Samassa ikäluokassa siellä oli muun muassa Häppölän Toni.”
Kun olit vähän vanhempi lapsi, perheenne asui Saksassa. Siellä tuli varmasti pelattua jalkapalloa?
”Kyllä. Jos olisimme jääneet Saksaan, jalkapallosta olisi varmasti tullut ykköslajini. Suomessa kuitenkin kaveripiirissäni useimmat pelasivat jääkiekkoa, joten täällä se veti luontaisesti puoleensa.”
Tommi ei työntänyt sinua kiekkoilijaksi?
”Ei. Hän ei ole koskaan painostanut minua. Jos olen kotona sanonut, että väsyttää, niin vanhemmat ovat sanoneet, ettei harjoituksiin tarvitse mennä. Että se on sinun juttusi ja teet itse omat päätöksesi.”
No entäs hieman vanhempana juniorina, sanotaan C-, B- ja A-ikäisenä, miten itse kuvailisit, että minkälainen pelaaja sä olit yläaste- ja lukioikäisenä?
”Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvailla, niin uskon, että muidenkin kuin minun mieleen tulisi sana taistelija. Sain nuorempana paljon erilaisia sisu- ja taistelijapalkintoja. Muistan kokeneeni jo silloin nuorena, että se periksiantamattomuus on juttuni urheilijana.”
Kun katsot taaksepäin, muuttaisitko junnuvuosiltasi jotain?
”Sillä tiedolla, mitä minulla nyt on, istuttaisin nuoren Tonyn pelaamaan oman ikäistensä kanssa. Eli pelasin b-junnuissa ollessani vielä c-ikäinen. Oman ikäisteni kanssa olisin päässyt pelaamaan enemmän kiekon kanssa. Kiekollinen peli oli mulle jonkin asteinen heikkous, ja rakensin urani sillä taistelulla. Kiekollinen peli olisi mahdollistanut ammattilaisuudessa vielä enemmän.”
Läpimurto Tampereella
Puhut paljon tuosta taistelemisesta, mutta itse muistan liigaurasi ihan alusta saakka, että me katsojat kyllä odotimme tehojakin.
”Pelasin b-junnuissa Espoossa, mutta en saanut siellä ylivoima-aikaa. Muutama kaveri vaihtoi seuraa Espoosta HIFK:n paitaan, ja menin siinä perässä. HIFK:ssa meillä oli valmentajana Joel Paunio, ja hän laittoi minut pelaamaan Toni Häppölän, Sami Ryhäsen ja myös Matias Lopin kanssa. Homma alkoi toimia, ja tein alkusarjassa melkein kaksi pistettä per peli. Silloin tehot nousivat ensimmäisen kerran.”
”Jos katsoo koko pelaajahistoriaani, niin suuri osa tehoistani on tullut kolmansissa erissä. Silloinhan tulevat esiin kunto, taistelu, halu pelata voitosta. Olen nauttinut tehoista, ja ne ovat merkinneet minulle paljon, myös väärällä tavalla. Monessa sopimuksessani tehot vaikuttivat myös tuloihini, paitsi Geneven toisesta sopparista poistettiin kaikki yksilöbonukset ja lisättiin vain joukkuebonuksia. Ennen ei ollut niin paljon dataa käytettävissä kuin nykyään, eikä ymmärretty niin laajasti, että peli on paljon muutakin kuin tehot, plusmiinustilasto, taklaukset ja blokkaukset. Nykyään voidaan katsoa ja ymmärtää paljon kokonaisvaltaisemmin.”
Miten päädyit Tampereelle?
”HIFK:lla oli äärimmäisen nimivahva joukkue. Valmentajana oli Ika Lehkonen, jonka oli vaikea laittaa mua kentälle, kun oli rosteri niin täynnä kokeneita kalliita ukkoja ja mä olin halpa juniori. Ja hän oli silloin nuori valmentaja, jolla oli varmasti omat menestyspaineensa. Pelasin nuorisomaajoukkueissa ja pääsin pyörimään siihen liigajoukkueen mukaan. Nuorena pelaajana sitä helposti luulee, että sulle kuuluu jotain, mutta eihän se niin mene, vaan kaikki pitää ansaita. Pääsin pelaamaan parikymmentä peliä liigaa, mutta vastuu oli hyvin pientä. Oli lähdettävä hakemaan sitä muualta.”
Olit jo Ilveksen pelaaja, kun saavutitte alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kanssa MM-hopeaa.
”Joo, se oli tosi kova joukkue. Siihen liittyi sellainen pieni tarina, jonka tuon mielelläni esille arvostuksesta Frank Mobergia kohtaan. Eli kun olin IFK:ssa, Frank oli luvannut bonuksen, jos nuorten maajoukkue menestyisi. Kun sitten saimme hopeaa, Frank soitti minulle, että vaikka en ole enää heidän sopimuspelaajansa, hän maksaa silti sen bonuksen, ja vieläpä tuplana. Siinä ei se summa ollut tärkeä, vaan periaate. En unohda sitä koskaan. Myös Ilves muisti minua lahjakortilla, mikä oli sekin hieno ele, sillä ei heidän olisi tarvinnut, ei sopimukseeni oltu merkitty siitä mitään.”
Liigapronssi kaulaan
Ensimmäisellä Ilveksen kaudella 2000-01 sinusta tuli Liigan pronssimitalisti. Sehän oli aika nimivahva joukkue, ketäs siellä nyt olikaan. Raipe Helminen tietysti ainakin…
”Raipe, Viitakosken Vesku, Jani Nikko, Toni Dalla Dahlman, Pettisen Tomi, Bruunin Antti, Arto Tukio, Juha Pitkämäki…”
Eli todella tunnettuja liiganimiä.
”Joo, ja Raipehan oli silloin todella kova.”
No siitä mun pitikin kysyä. Mitä sulle jäi sen ajan Raipesta mieleen?
”Raipe on paras sentteri, jonka kanssa olen pelannut. Maaginen pelaaja, joka teki aina kaikki pikkuasiatkin todella hyvin. Pelillinen taito ja pelikäsitys olivat ihan mieletöntä, maailman huippuluokkaa. Hänessä kiteytyivät kaikki tamperelaisen jääkiekon hyvät puolet. Jälkikäteen olen miettinyt, että olisi ollut mageeta nähdä, mitä siitä olisi tullut, jos olisin päässyt pelaamaan omalla huipputasollani Raipen kanssa.”
Suomen Tony Salmelainen teki maalin Ruotsin maajoukkueen maalivahdin Stefan Livin taakse joulukuussa 2004. © AFP / Lehtikuva
”Et pääse ikinä NHL:ään”
Kahden Ilveksen kauden jälkeen sä lähdit Pohjois-Amerikkaan kaudeksi 2002-2003. NHL-matseja kertyi 70 ja lisäksi 203 AHL-peliä. Eikö voi sanoa, että ei jääkiekkoilijan ura kovin huonosti ainakaan ole voinut mennä, jos hän on pelannut sekä maajoukkueessa että NHL:ssä?
”Näin voi varmasti ajatella. Itse arvostan jokaista Pohjois-Amerikassa ja kaikissa muissakin ammattilaisliigoissa pelaamaani ottelua. Vaatii äärimmäisen paljon päästä siihen pisteeseen. Mulle sanottiin muutaman kerran, etten ikinä tule pääsemään NHL:ään, mutta silloin nuorena en osannut ajatella sellaista vaihtoehtoa, ettenkö joskus pelaisi NHL:ssä. Vaikka tietysti tilastollisesti ajatellen se ei ollut mikään itsestäänselvyys.”
Ai sulle sanottiin ihan päin kasvoja, että et tule pelaamaan NHL:ssä?
”Kyllä sitä kuuli. Mutta ei mulla ole koskaan ollut tarvetta todistaa kenenkään olleen väärässä. Sen sijaan haluan todistaa, että ne, jotka uskoivat muhun, olivat oikeassa.”
No, Pohjois-Amerikan jääkiekkomaailmahan on erittäin kovan paikan maineessa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mitä sun faijasi sanoi, kun olit lähdössä sinne? Hänhän oli pelannut 1969-70 Kansas City Bluesissa ja varmasti tiesi muutenkin, minkälainen hockey experience siellä odotti?
”Yllättävän vähän me asiasta mitään puhuimme. Faija halusi pitää tiettyä etäisyyttä mun jääkiekkouraan, mutta vastasi kyllä aina kun kysyin jotain. Mutta mä koin, että se varsinainen haaste Pohjois-Amerikassa ei ollut se, mitä tapahtuu kaukalossa. Siellä oli ainakin silloin tosi vaikeaa saada avattua pankkitiliä tai puhelinliittymää tai hankittua luottokorttia. Voi tietysti olla, että koin nämä asiat silloin vaikeiksi ihan nuoren ikänikin takia. Silloin siellä jätettiin aika paljon yksin selvittämään näitä asioita, onneksi nykyään NHL-seuroissa on ihmisiä, jotka auttavat nimenomaan tässä.”
Jollain nuorilla suomalaisilla pelaajillahan sinne lähtee äiti mukaan.
”No jos se on mahdollista järjestää, niin se on fiksua, auttaa sopeutumaan huomattavasti paremmin. Esimerkiksi Aleksander Barkovilla oli äiti mukana, samoin Patrik Laineella. Aivan varmasti siitä on ollut heille hyötyä.”
Training camp legend
No sä vietit ensimmäisen vuotesi Pohjois-Amerikassa AHL:ssä Hamilton Bulldogsissa, joka oli Edmonton Oilersin farmijoukkue.
”Joo, ekana vuonna se oli Oilersin ja myös Montreal Canadiensin farmi. On vaikea sanoa, mitkä tarkkaan ottaen olisi olleet mun mahdollisuudet päästä pelaamalla jo siitä ensimmäiseltä training campilta niin sanotusti ylös eli NHL:n puolelle. Training campin kaikissa testeissä ja harjoituspeleissä olin huippuluokkaa.”
Mutta sitten…
”Niin sitten kävi tämä legendaarinen yöelämässä käyminen, jonka myötä minusta tuli training camp legend. Eli sinä iltana minun ei pitänyt lähteä mihinkään, mutta joukkuekaverit olivat lähdössä viettämään hauskaa iltaa. Heillä oli vodkapullo mukana ja ajattelin, että tuohon en kyllä koske. Sen sijaan ostin pari siideriä, mutta en tajunnut tsekata niiden prosenttimääriä. No, ne olivat 7,7-prosenttisia ja ne juotuani alkoholi pamahti päähän aika lujaa. Sen jälkeen, kun joku kysyi, että haluatko jotain juomaa, vastasin, että totta helvetissä haluan.”
Voi hemmetti.
”Janne Niinimaa tilasi limusiinin, jolla mentiin jatkoille yökerhoon, etkot oli vietetty Mike Comrien luona. Aamulla mun piti lähteä hakemaan Calgarysta työlupaa Oilersin skoutin Frank Musilin kanssa, mutta en tietenkään herännyt ajoissa. No siitä tuli seuralta sakot ja jouduin seurapomo Kevin Lowen puhutteluun. Sen jälkeen kaikki tuntui menevän ihan hanuriin, pelaaminen ei sujunut ja päädyin koko kaudeksi AHL:ään.”
Tuliko tästä keissistä siis joku lempinimi?
”No, training camp legendaksi moni alkoi sanoa. Mutta se johtui myös siitä, että tämän sattumuksen jälkeen menin hallille paidassa, jossa oli nuoli ylös ja teksti the man ja nuoli alas ja teksti the legend. Sitä ennen olin pitänyt paitaa, jossa luki God’s gift. Mulle ne olivat vain paitoja, eikä niillä teksteillä ollut merkitystä. Mutta siinä ympäristössä sitten oli.”
Ehkä tämä sitten jarrutti sun uraasi siellä.
”Niin, en tiedä, mutta ainakin sain siinä seurassa juopon maineen. Valmentaja Claude Julien ei tykännyt minusta yhtään ja varoitteli muun muassa Jani Ritaa, ettei kannata hengata tuon juopon kanssa. Siinä tuli koirankoppi tutuksi.”
Maaleja Änärissä
Toisella kaudella Pohjois-Amerikassa eli 2003-04 tuli 13 NHL-peliä.
”Joo, ensimmäisellä stintillä Oilersissa pelasin silloin kymmenen peliä. Kymmenennestä pelistä tuli bonus, jolloin luulin, että hitto sentään ne varmaan pitävät minut ylhäällä. Mutta eivät pitäneet. Pelaaminen sujui mielestäni hyvin, mutta tehot 0+0 eivät riittäneet, paikkoja oli ollut paljon, ei mennyt sisään mistään. Myöhemmin sillä kaudella pääsin ylös vielä kolmen ottelun ajaksi. Joukkue taisteli pleijaripaikasta, enkä itse ollut parhaimmillani.”
Kaikkiaan pelasit NHL:ssä Edmonton Oilersissa ja Chicago Blackhawksissa 70 peliä. Mitkä hetket sun omalta NHL-uralta jäi parhaiten mieleen?
”Olisikohan ollut mun toinen NHL-peli, oltiin Oilersin kanssa Madison Square Gardenissa. Kun aloituksessa vastaan kyyristyi lajin legenda Mark Messier, sillä hetkellä mä tajusin, että olen NHL:ssä. Samassa pelissä mua vastassa oli muun muassa Brian Leetch. Valmentaja oli sanonut, että ole sen kanssa tarkkana. Ajattelin hoitavani homman, totta kai. Mutta ei se vaatinut kuin yhden pienen vilkaisun väärään aikaan väärään paikkaan, niin hukkasin sen äijän. Leetch meni menojaan. Se peli auttoi mua ymmärtämään, kuinka hyviä sen liigan pelaajat olivat.”
Onko joku maaleistasi jäänyt erityisesti mieleen?
”Tein NHL:ssä kuusi maalia. Näistä kaksi tein Nashvillea vastaan pelissä, jonka hävisimme 3-7. Siitä jäi mieleen, että hattutemppu oli lähellä. Olin yksin takatolpalla, mutta syöttöä ei tullut.”
No kesken sun Pohjois-Amerikan vuosien tuli NHL:n lakkokausi 2004-05, jonka vietit kokonaan AHL:ssä. Oletko miettinyt, miten peliuraasi olisi vaikuttanut, jos lakkokautta ei olisi ollut?
”Mielestäni olin silloin valmis ottamaan paikan NHL:stä. Mutta ei sitä auta yhtään surkutella. Se asia on niin kuin se on. Lakkokausi oli, enkä voinut sille mitään, eikä asiaa voi muuttaa.”
Kohti tasapainoa
Tony Salmelainen vietti Pohjois-Amerikassa kaudet 2002-05, minkä jälkeen hän pelasi yhden kauden HIFK:ssa 2005-06. Kyseisellä kaudella hän voitti SM-liigan pistepörssin ja tuli valituksi kauden parhaaksi pelaajaksi.
”Mulla on kaukalossa aina ollut niin vahva halu olla paras, että ehkä universumi järjesti asiat sillä lailla, että päädyin vielä Liigaan ja sain olla paras.”
Tony Salmelainen HIFK:n tiedotustilaisuudessa viimeisellä pelikaudellaan. © Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Kausi 2006-07 sujui kokonaan NHL:ssä Chicago Blackhawksissa, mutta kun seuraava kausi alkoi AHL:n puolella, Salmelainen lähti kahden pelatun ottelun jälkeen Venäjälle Lokomotiv Jaroslavlin palvelukseen.
Sen jälkeen hän pelasi vielä viisi kautta Sveitsissä, kunnes päätti uransa HIFK:ssa seitsemän ottelun jälkeen kaudella 2013-14.
Tony Salmelaisen urasta ja elämästä voit kuunnella lisää näistä Elämän Pelikirja -podcastin jaksoista, joissa Salmelainen kertoo paitsi edellä mainitusta ”yössä käymisestä”, myös muista kaukalon ulkopuolisista tapahtumista kuten vuonna 2006 Hämeenlinnassa sattuneesta ”roskis-episodista” ja vuonna 2008 tapahtuneesta kiinniotosta, jossa poliisi haki Salmelaisen Tampereen jäähallista Suomen maajoukkueen pelin jälkeen, koska Salmelainen ei ollut saapunut armeijan palveluspaikkaansa.
Tony, mitä sä olet nyt jälkikäteen miettinyt, miksi sun uralla niin sanotusti sattui ja tapahtui enemmän kuin jääkiekkoilijan uralla keskimäärin sattuu ja tapahtuu?
”Äärimmäisen hyvä kysymys. Olen kysynyt sen itseltäni useamman kerran. Lopputulos on, että sillä ei ole enää väliä, että miksi niin oli. Sillä ei ole merkitystä, koska se on mennyttä, enkä pysty mitään tapahtuneista asioista muuttamaan. Tässä päivässä asiat ovat just niin kuin ne ovat.”
Mutta…
”Niin, mutta jos halutaan analysoida, niin olen miettinyt hyvin monenlaisia asioita, jotka saattavat vaikuttaa elämänpolkuun. Ne ovat aika syviäkin keloja, enkä halua niihin nyt sen enempää mennä. Mutta sanotaan, että olen sataprosenttisesti vastuussa omista teoistani, ja myös siitä, miten annan niiden vaikuttaa minuun nyt. Ja nykyään, kun mä olen tästä vastuusta enemmän tietoinen, pystyn vaikuttamaan paljon enemmän omaan elämääni. Nuorena ja naiivina oli hirveästi draivia, mikä johti siihen, että itse altistin itseni tietynlaisille tapahtumille.”
Freesiä puhetta
Mun mielestä on todella freesiä, virkistävää ja ihanaa, että joku teistä urheilijoista tai entisistä urheilijoista puhuu syvistä keloista, meditaatiosta, läsnäolosta, tiedostamisesta ja muista henkisistä asioista.
”No otetaan esimerkiksi tämmöinen urheilija kuin amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Tom Brady. Hän on saanut osakseen paljon kritiikkiäkin, mutta fakta on se, että häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista ellei parhaana quarterbackina. Hän käyttää hyväkseen esimerkiksi kiinalaista lääketiedettä, meditaatiota, joogaa ja energiahoitoja. Mä uskon näihin asioihin, koska olen kokenut ne vaikutukset, mutta suuri osa ihmisistä ei ole vielä valmiita kuuntelemaan näiden hyödyistä.”
Olisiko Bradyn lisäksi heittää muita nimiä?
”Samat asiat tulevat eri puolilta vähän eri tavoin, mutta kaikessa sama juoni, eli tietoisuus ja läsnäolotaito. Koripallovalmentaja Phil Jackson on voittanut 11 mestaruutta NBA:ssa, tunnettu mentaalivalmentaja ja mindfulness-ohjaaja George Mumford on työskennellyt muun muassa Michael Jordanin ja Kobe Bryantin kanssa. LeBron James meditoi, samoin esimerkiksi tv-juontaja Oprah, koomikko Jerry Seinfeld, sijoittaja Ray Dalio ja Applen perustanut Steve Jobs. Nämä ovat vain jotain esimerkkejä, joita nyt samantien tulee mieleen, mutta kaikkien omien alojensa ykköskategorian ihmisiä.”
Silti on vielä ihmisiä, jotka eivät oikein halua ottaa vastaan mitään meditaatiojuttuja.
”On siitä tulossa yhä yleisempää ja ymmärretympää. Mutta jos joku ei halua ottaa vastaan, niin se on oma valinta. Mutta jos mä saisin sanoa yhden asian 15-vuotiaalle Tonylle, että mitä tehdä toisin, niin se olisi ottaa päivittäisiin rutiineihin meditaatio ja harjoittaa tietoisuutta ja läsnäolotaitoja.”
Miten sä otat esiin näitä asioita, kun sulle tulee uusia ihmisiä koutsattavaksi tai kenen kanssa teet töitä?
”Kysehän on ihan keskustelusta ja vuorovaikutuksesta. Osaan ajatella myös siitä näkökulmasta, että esimerkiksi itse en olisi nuorempana ollut vielä välttämättä valmis avoimesti kohtaamaan tietynlaisia henkisiä asioita. Osaan nähdä asioita muustakin perspektiivistä, kuin vain omasta tämänhetkisestäni.”
Kirjatietoa ja omia kokemuksia
Mutta ymmärsin, että jonkun verran peilaat myös omiin kokemuksiin, kun työskentelet asiakkaidesi kanssa?
”Olen saanut sertifioinnin valmennukseen ja lukenut tosi paljon psykologian kirjoja, joista olen saanut paljon tietoa. Mutta jos joku haluaa puhua mun kanssa vaikka masennuksesta tai ahdistuksesta, niin ajattelen, että osaan puhua niistä hänen kanssaan ennen kaikkea siksi, että olen itse kokenut ne. Sama koskee hyvin monta muutakin asiaa, mitä ammattiurheilijan elämään ja uran päättymiseen liittyy.”
Oliko sun omalla peliuralla missään seurassa henkisen puolen koutsia ja tiedätkö miten yleistä se nykyään on?
”Se on yleistynyt. Lukossa on ollut jo aiemmin ja nyt sinne palkattiin Katja Pasanen. HIFK:ssa on ja olen itsekin tehnyt sinne junioripuolelle. Chicagossa oli mun aikana ja siitä oli apua, mutta sitä mentaalivalmennusta ei silloin tuotu siellä esiin niin hyvin kuin olisi voinut. Urheilussahan sanotaan, että fyysinen puoli on suorituksesta 80 pinnaa ja henkinen 20 pinnaa. Mutta kuinka moni oikeasti treenaa edes sen 20 pinnan edestä omaa mieltään? Uskon, että harva vieläkään kiinnittää huomita henkiseen puoleen, vaan se pikemminkin tulee kuin huomaamatta kulttuurin muuttuessa ja oman uran edetessä. Mutta kun ottaisi siihen aktiivisen otteen, siinä olisi valtava mahdollisuus urheilijalla tehdä eroa.”
Erinomainen pointti ja ajateltavaa varmasti myös urheilun ulkopuolelle meille tavallisille pulliaisille.
Kiitos Tony ajastasi ja ollaan yhteydessä, kuten pilke silmäkulmassa voi näistä henkisistä asioista todeta.
”Heh, just näin. Kiitos!”
X
Tony Salmelaisen ja Arto Kuuluvaisen Elämän Pelikirja -podcastin haastatteluista on tekeillä kirja, jota on Salmelaisen ja Kuuluvaisen kanssa kirjoittamassa tämän blogin tekijä, toimittaja Jukka Vuorio.
X