Sanokaa Pasi Nielikäinen, kun haluatte kaukaloon tunnetta ja viihdettä – ”Tampa Bay tarjosi sopimusta”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Pasi Nielikäinen (vas.) ja Ryan VandenBussche tappelivat syksyllä 2006. © Jussi Nukari / Lehtikuva
Jääkiekkoilija Pasi Nielikäinen saavutti ammattilaisuran vaikeista lähtökohdista huolimatta. Vielä 24-vuotiaana hänellä oli enemmän kokemusta maatalouslomittajan työstä kuin SM-liigasta.

Nenään leijailivat sikalan tuoksut, kun Pasi Nielikäinen Nivalasta haaveili 15-vuotiaana jääkiekon harrastajana ja maatalouslomittajana etäisessä tulevaisuudessa siintävästä ammattilaisjääkiekkoilijan urasta.

Haaveen toteutumista piti siitä hetkestä lukien odottaa vielä kymmenen vuotta, mutta lopulta kärsivällisyys ja armoton työnteko palkittiin.

Kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti Pasi Nielikäinen teki 10 vuotta kestäneen liigauran edustaen HIFK:ta, SaiPaa, Ässiä, Jokereita, Kärppiä sekä Hämeenlinnan Pallokerhoa, jossa hän uransa kruunuksi voitti Suomen mestaruuden.

Hän teki liigauransa vuosina 1999-2009, joka oli tyystin erilaista aikaa kuin mitä SM-liigassa nykyään eleteään. Nielikäisen aikana tunteet kaukaloissa kävivät tulisen kuumina ja läikkyivät välillä yli. Taklauksia jaeltiin ja hanskoja pudotettiin. Nielikäisen uraltakin tuon ajan liigafanit muistanevat parhaiten hänen tappelunsa lukuisia aikakauden mylläreitä vastaan.

Maaliskuun 2022 alussa Nivalan Cowboys, Nielikäisen kasvattiseura, jäädytti Nielikäisen pelinumeron 14 ja paita nostettiin Nivalan jäähallin kattoon.

Nivala Cowboysin järjestämässä paidanjäädytystilaisuudessa 4. maaliskuuta puhui seuran puheenjohtaja Paavo Karhu (vas.). Pasi Nielikäisen äiti Kaija Nielikäinen kuvan keskellä ja Pasi Nielikäinen oikealla. © Villastiina Järvelä / Nivala Cowboys

Seuraavalla viikolla Seuran mies soitti Pasille, että eiköhän se ole tämän kunnianosoituksen myötä aika muistella peliuraasi myös Seuran verkkosivuilla. Pasille tämä sopi hyvin.

Joten ei muuta kuin teipit ranteisiin ja kypärän remmi löysälle. Nyt mennään!

Nivalasta maailmalle

Terve Pasi Nielikäinen. Äskettäin pelinumerosi 14 jäädytettiin Nivalan jäähallin kattoon. Minkälainen tilaisuus oli ja mitä se sinulle merkitsi?

”Kun kasvattiseura nostaa paidan kattoon, niin se merkitsee todella paljon. Aloitin jääkiekon Nivalan Urheilijoissa ja sitten se jatkui Cowboysissa. Tilaisuus oli erittäin hyvin järjestetty. Cowboys oli tehnyt kaikkensa, että minulla ja lähipiirilläni olisi hyvä olla siellä. Oli ihan uskomaton tapahtuma ja halli oli täynnä yleisöä. Jäi tosi hyvä fiilis.”

Niin Nivalan jääkiekkoilijoita jos mietitään, niin sieltä tunnetaan Pasi Nielikäinen ja Atte Ohtamaa, eikö näin?

”Niin, mutta on sieltä muitakin pelaajia tullut. Esimerkiksi Kallelan veljekset, joista varmaan Toni Kallela tiedetään parhaiten. Pienistä kylistäkin voi nousta vaikka mihin, jos on kova tahto ja oikeat eväät.”

Kyllä voi. Mitkä muuten ovat sinun päällimmäisiä muistoja omalta uraltasi?

”Rooli muuttui, kun lähdin Nivalasta Pohjois-Amerikkaan (ECHL:n Miami Matadorsiin). Junnuissa tein aika paljon tehopisteitä, mutta Miamissa piti olla fyysinen, luistella kovaa ja taklata ja karvata ja joskus jopa tapella. Ymmärsin, että jos haluan pelata ammattilaisena, rooli Liigassa tulee olemaan samanlainen. Tein sitä hommaa, johon mut palkattiin ja jota valmentajat multa halusivat.”

Eli minkälainen pelaaja sä olit ennen lähtöä Amerikkaan?

”Pelasin kakkosdivaria ja paukutin 20-25 maalia kaudessa. Nuoremmissa junnuissa tehoja tuli vielä paljon enemmän.”

Pikkupojan haave

Miten susta lapsena tuli jääkiekon harrastaja?

”Neljävuotiaana sain ensimmäiset luistimet ja naapurin pojan kanssa siitä saakka pelattiin ulkojäillä. Kävin lapsena katsomassa kolmosdivarin pelejä ja jokin siinä jääkiekossa vain kiehtoi eniten, vaikka harrastin kaikkia muitakin lajeja lapsena.”

Ajattelitko sä lapsena tai vaikka teininä, että susta tulee ammattilaispelaaja?

”Joo, ajattelin aina, että mä vielä raivaan itseni ammattilaiskaukaloihin. Niin kuin sitten teinkin. Nuorena sain siihen tosi paljon tukea vanhemmiltani, mutta itse sen uran tein. Olin määrätietoinen ja halukas tekemään kaikkeni, että saan liigapaikan.”

Kyllä mä ajattelin jo silloin kun tulit SM-liigaan, että olet mainettasi paljon monipuolisempi pelaaja. Eivät sitä ehkä kaikki huomanneet, mutta sähän olit sellainen pelaaja, jota rikottiin paljon, ja vastustaja sai siitä estämis-, kamppaamis- ja koukkimisjäähyjä?

”Kyllä, pitää paikkansa ja sehän oli aina joukkueeni etu.”

Sun liigaura päättyi vuonna 2009, mitä sulle nykyään kuuluu?

”Olin vakuutusasiamiehenä kahdeksan vuotta. Nyt opiskelen kiinteistönvälittäjäksi ja saan opinnot valmiiksi kevään aikana, minkä jälkeen liityn sitten Kaisa Liskin remmiin.”

Työelämästä tuli muuten mieleen, että sullahan on kokemusta myös maatalouslomittajan työstä?

”Kyllä! 15- ja 16-vuotiaana tein niitä hommia sikaloissa ja navetoissa. Eli haiseva ja kova työnteko on tuttua.”

Miamista Stadiin

No jääkiekkoilijan palkkatyöhön pääsit lopulta vasta suhteellisen myöhäisellä iällä?

”Joo, Miamissa olin 24-vuotiaana ja Liigassa sitten 25-vuotiaana. Olin sinnikäs ja lopulta sain sen, mitä olin vuosia janonnut. Kärsivällisyyttä siinä vaadittiin.”

Oliko vaikeaa pysyä kärsivällisenä ja uskoa siihen unelmaan?

”Totta kai, kyllä se välillä oli. Sitten tapasin Reijo Ruotsalaisen Oulussa ja hän pyysi minut käymään Limingan Kiekkoon. Yhdet treenit riitti, sen jälkeen Reijo sanoi, että hän etsii minulle pelipaikan, ja hänen kontakteillaan päädyin sitten kakkosdivarista Miamiin.”

Ja Miamin ECHL-vuoden jälkeen tulit sitten Liigaan ja HIFK:n paitaan.

”Joo, try-outin kautta sain sopimuksen IFK:n kanssa. Siitä alkoi kymmenen vuotta Liigassa. Siinähän oli alkupuolella se ylikuormitustila, jonka treenasin itselleni. Sen seurauksena olin vuoden pelaamatta, mutta tulin takaisin ja oman arvioni mukaan pelasin loppu-urani noin 70 prosentin kunnossa. Sitkeä piti olla.”

Joo mä muistan sen ylikuormitustilan, tai ylikunnostahan silloin puhuttiin. Yleisön silmissä se alkoi näyttää jo vähän mystiseltäkin, kun moni ei varmaan ymmärtänyt, että mistä siinä oli kyse.

”Periaatteessahan mun olisi pitänyt lopettaa urheilu siihen paikkaan. Mutta kun olin juuri sen liigapaikan saavuttanut, niin en halunnut lopettaa. Kroppa oli vajailla tehoilla, mutta kuitenkin pystyin jatkamaan ja auttamaan joukkueita, joissa pelasin.”

Kasvoit siinä urasi aikana koko ajan monipuolisemmaksi ja paremmaksi pelaajaksi, mutta voiko sun mielestä sanoa, että kykysi ottaa aina välillä mylly oli yksi tekijä siinä, että sait pelattua pitkän uran?

”Varmasti oli. Mutta en ollut mikään tappelija, vaan voimahyökkääjä ja sillä siisti.”

Suomen mestari

Pasi Nielikäinen pääsi nostelemaan HPK:n mestaruuspokaalia keväällä 2006. © Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Niin, välillä pääsit aina väläyttämään niitä pelitaitoja, ja uskon, että sulle olisi ollut mahdollista tehdä enemmänkin tehopisteitä, jos olisit saanut pelata sellaisessa roolissa?

”Nimenomaan. Sanoisin, että kysy Jukka Jalosen mielipide minusta jääkiekkoilijana. Luulen, että yllätyt. Siinä on maailman paras valmentaja ja paras valmentaja mitä minulla on koskaan ollut.”

Sinä ja Jukka Jalonen olette tosiaan voittaneet yhdessä Suomen mestaruuden HPK:ssa 2006. Miten päädyit silloin Jalosen Kerhoon?

”Aloitin sen kauden Ässissä, mutta minulla meni seuran kanssa vähän sukset ristiin. Se johtui siitä, että Tampa Bay Lightning tarjosi minulle kahden suunnan sopimusta, mutta Ässät pyysi minusta hirveää ylihintaa. Ajattelen, että vaikka olin marginaalipelaaja, niin minulla olisi ollut mahdollisuus onnistua siellä neloskentän roolissa. Olisin voinut olla sitä, mitä Tampa silloin haki. Mutta kun Ässät vesitti sen, niin tein oman päätökseni hankkiuduin Kerhoon. Ja loppu onkin historiaa, pääsi nostamaan mestaruuspokaalia.”

Mitä sä silloin sen siirron yhteydessä puhuit Jalosen kanssa, että mitä hän sinulta haluaa?

”Minulle oli hyvin selvää, että mitä hän haluaa. Olin pelaaja, joka pystyi pelaamaan joka kentässä ja joka tilanteessa. Oma tyylini oli rauhoittaa oman joukkueen peliä ja rikkoa vastustajan peliä. Se toimi HPK:ssa silloin hyvin ja meillä oli tosi yhtenäinen ja kova joukkue huippuvalmennuksella. Tälläkin hetkellä on mestaruussormus sormessa ja sitä kultamitalia ei minulta saa ikinä pois.”

Näin se on ja silloin mestaruuskaudella teit välierissä yhden jatkoaikamaalinkin?

”Joo, HIFK:ta vastaan. Se oli eräs urani makeimmista kokemuksista tehdä jatkoaikamaali tuollaisessa paikassa, välieräsarjassa.”

Minkälaiset oli vuoden 2006 HPK:n mestaruusjuhlat?

”Hyvät. Minulla ne kestivät vajaan viikon, mutta oli meillä joukkueessa sellaisiakin kavereita, jotka juhlivat kuukauden. Heidän nimiään en nyt tosin mainitse. Hämeenlinna oli silloin sekaisin ja olen edelleen sinne hyvin tervetullut. Hyviä muistoja.”

Nielikäinen vs VandenBussche

Olet edustanut SM-liigassa HPK:n lisäksi HIFK:ta, Ässiä, Kärppiä, SaiPaa ja Jokereita. Mistä seuroista jäi parhaat muistot?

”Totta kai se mestaruus HPK:ssa on tärkein, se on kirsikka koko sen jääkiekkokakun päällä. Ja oli hienoa, kun Kärppien kanssa saatiin hopeaa. Mutta myös HIFK on tärkeä, kun antoivat minulle mahdollisuuden tulla liigapelaajaksi. Olen pitänyt ajastani kaikissa näissä seuroissa ja mikä tärkeintä, olen aina tullut oman seuran kannattajien kanssa erittäin hyvin toimeen, joskus saanut faneilta palkintojakin.”

Moni omista kavereistani yhdistää sinut kuitenkin mielikuvissa ensimmäisenä punaiseen HIFK-paitaan.

”Ymmärrän sen. Olen viettänyt siinä seurassa monta kautta ja niiden aikana tapahtui paljon.”

Niin, minulla ja varmasti monella muullakin muistuu mieleen muun muassa syksy 2006, kun otit yhteen Jokereissa pelanneen Ryan VandenBusschen kanssa. Urheiluruutu ja Tulosruutu näyttivät sen tappelun ja sitä käytiin sitten läpi kansanedustajien ja ministerienkin kesken ja sinä sekä Ryan jouduitte käymään vielä poliisikuulusteluissakin. Käräjille asti juttu ei sentään mennyt.

”Se sai aika suuret mittasuhteet. VandenBussche oli hommattu Jokereihin ikään kuin hoitelemaan meikäläinen, koska minulla oli ollut siinä Tomek Valtosen kanssa erimielisyyksiä. Nykyään ollaan Tomekin kanssa hyviä kavereita. Mutta silloin tosiaan VandenBusschen tehtävä oli hakata minut, jos nyt suoraan sanotaan.”

No sinä et siinä jäänyt odottamaan hänen aloitettaan, vaan menit suoraan härkää kohti, että nyt otetaan sarvista. Ja sitten alkoi show.

”Kyllä. Myöhemmin olen hänen kanssaan puhunut asiasta, ja olimme kummatkin sitä mieltä, että se oli vahva tasuri.”

Hänhän oli pelannut tappelijana 300 matsia NHL:ssä ja saman verran AHL:ssä. Varmasti oli ihmeissään, että mikä kaveri tämä Pasi Nielikäinen oikein on.

”Ihan varmasti mietti näin.”

Tappelun jälkeen vedit vaihtoaitiossa päähäsi jonkun pannan. Mikä se oli? Olitko suunnitellut sen etukäteen?

”Se oli mun sponsorini Nutcasen eli Snickersin huivi. Se oli ihan täyttä improvisaatiota siinä hetkessä. Jotenkin tuli mieleen, että kun piti lähteä suihkuun kesken pelin, niin lähdetään sitten sponsorin hihna otsalla.”

Missä tunne liigakaukaloista?

Sun uran aikana jääkiekkotappelut olivat paljon näkyvämpi ja tiiviimpi osa liigakiekkoa kuin mitä ne nykyään ovat. Mitä ajattelet tästä muutoksesta?

”Minusta se on sääli. Siis totta kai jääkiekkotappelussa voi sattua pahasti ja niin poispäin, mutta kyllä maksava yleisö haluaa kamppailua. Pientä nokkapokkaa ja nujerrusta. Nyt se on muuttunut sillä lailla, että tulee pelikieltoja ja pitkiä sanktioita. Se on tätä päivää Liigassa, mutta jos katsoo NHL:ää, niin kyllä siellä edelleen tapellaan. Ei sielläkään ole enää gooneja, mutta kovia kavereita kuitenkin. Minusta on paljon viihdyttävämpää katsoa sellaista peliä, jossa taklataan paljon ja välillä vähän tapellaan, kuin että ei taklata eikä tapella.”

Niin kun itse olen noin 30 vuotta liigakiekkoa seurannut, niin mun mielestä vuosi vuodelta pikkuhiljaa sieltä on vähentynyt aika paljon tunnetta?

”Tunne on vähentynyt tosi paljon. Tunnepuolella ei tapahdu oikein mitään. Jotenkin siellä ei enää eletä ja hengitetä sitä jääkiekkoa, vaan pelataan vähän niin kuin jotain junnusarjaa.”

Niin ja kun omalle joukkuekaverille tapahtuu jotain, otetaan rumasti tai muuten kolhitaan, niin kaikki vain menevät vaihtoaitioon, eikä kukaan edes sano sille tekijälle mitään.

”Ei sano mitään eikä varsinkaan tee mitään. Ihan totta. Kummallista on, mutta niin se vain aika muuttuu.”

Parhaat joukkuekaverit

No, tappelit urallasi neljä kertaa Sami Heleniuksen kanssa. Sitten lopulta kaudella 2008-09 olitte joukkuekavereita Jokereissa. Millaista oli istua samassa pukukopissa entisen tappeluvastustajan kanssa?

”Samihan on ihan loistava äijä. Ei häntä parempaa joukkuepelaajaa olekaan. Samaan kategoriaan pääsee vain Pasi Peltonen Ässistä. Ja sanotaan vielä Toni Mäkiaho kolmanneksi. Siinä on kaikki aivan ensiluokkaisia joukkuekavereita. Mahtavia tsemppareita henkeen ja vereen. Tuollaisten pelaajien kanssa on mahtavaa olla. Olemme Samin kanssa ystäviä ja soitellaan ja laitetaan viestejä. Mutta tosiaan tappelin Samin kanssa neljä kertaa. Niistä pari alkoi sillä lailla, että olin jo valmiiksi ihan poikki, eikä olisi pitänyt tapella sillä hetkellä, väsyneenä siitä ei ikinä tule mitään ja olin ottavana osapuolena. Mutta yhden kerran pääsin lyömään vähän enemmän kuin Sami.”

Joo, ne oli legendaarisia yhteenottoja. Sen ajan ilmiöksi voidaan kutsua. Mutta vielä ihan toinen asia johon kiinnitin huomiota kun katselin tilastojasi. Elikkäs siis olen itse Salon seudulta kotoisin ja…

”Joo, Salon Kiekkohaissa tuli pelattua kahteen otteeseen.”

Niin, mitä nämä kaksi reissua Saloon olivat sun liigauran jälkeen?

”Kiekkohaissa oli silloin hommissa Heinistön Pasi, joka soitti, että tuletko pelaamaan. Se eka Salon-reissuhan meni hyvin, sain pelata tosi paljon ja tuli myös tehopisteitä hyvässä kentässä. Toisella kerralla Kiekkohaissa meni kylkiluut poikki Forssassa heti ekassa ottelussa, joten se jäi lyhyeksi. Mutta etenkin ekasta reissusta jäi tosi hyvä fiilis.”

Mitä jäi Salon kaupungista mieleen?

”Se on sporttipitäjä ja kaikin puolin jäi hyvä maku. Kaikki sovitut hommat hoidettiin hienosti. Joukkuekaverit olivat mukavia ja peli kulki, niin tietty jäi hyvät muistot.”

Mukava kuulla. Erittäin suuret kiitokset haastattelusta Pasi. Ja onnea ja menestystä alkavalle urallesi kiinteistönvälittäjänä!

Lue myös: Sota synnytti aallon, jolla Marko Anttila, ihminen kuin meressä kelluva lastu, surffasi kotiin

Lue myös: Atte Pentikäinen söi kiekkoja ja niisti vastustajien nenät – ”Totta kai itsensä pitää brändätä, ja paras tapa siihen on olla oma itsensä”

Seuran mies Twitterissä

Seuran mies Instagramissa

Lue myös: Kaikki Seuran miehen kirjoitukset tästä linkistä.

X