Helmarien tähti ja tuleva lääkäri Linda Sällström: ”Jos kukaan ei käytä ääntään, asiat eivät muutu ikinä”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Maajoukkueen ja HJK:n hyökkääjä Linda Sällström palasi 14 ulkomailla vietetyn kauden jälkeen Suomeen.
Maajoukkueen ja HJK:n hyökkääjä Linda Sällström palasi 14 ulkomailla vietetyn kauden jälkeen Suomeen. © Jukka Vuorio

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä Linda Sällström, 33, on viettänyt ulkomailla jalkapalloammattilaisena 14 vuotta, mutta palasi heinäkuussa kotimaan kentille Kansalliseen Liigaan ja HJK:n paitaan.

Tammikuussa 2008 Ruotsin liigaan lähtenyt Sällström on ehtinyt nähdä urallaan paljon, ja kertoo nyt kokemuksistaan Ruotsissa ja Ranskassa sekä maajoukkueen matkassa Seuran miehen haastattelussa. Samalla käydään läpi myös suunnitelmat futisuran jälkeen sekä Sällströmin valmius ottaa kantaa ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuusasioihin.

Haastattelu tehtiin HJK:n kotistadionilla Boltilla 20. heinäkuuta.

Linda Sällström, mikä sai sinut palaamaan Suomeen, Helsinkiin ja Klubiin?

”Korona-aikana koti-ikävä ja kaipuu takaisin Suomeen on koko ajan vahvistunut. Neljätoista vuotta ulkomailla on kuitenkin aika pitkä aika. Ja opiskelut Ruotsissa odottavat myös, viimeistään vuoden päästä syksyllä täytyy palata sinne. Nyt oli sopiva ja ehkä ainutkin sauma tulla takaisin Suomeen. Jos ajattelee jalkapalloa, niin missään nimessä en tullut tänne jäähdyttelemään, vaan totesin, että Suomessa on minulle parhaat edellytykset valmistautua vuoden 2022 EM-kisoihin.”

Niin Klubihan on Suomen suurin jalkapalloseura ja sillä on epäilemättä parhaat resurssit käytössä monin tavoin. Pääkaupunkiseudulla olisi toki ollut toki muitakin liigajoukkueita, mikä kaikki vaikutti seuravalintaasi täällä?

”Olin kuullut HJK:sta tosi paljon hyvää ja saanut tosi positiivisen kuvan. Täällä asiat hoituvat tosi ammattimaisesti. Kun ryhdyimme keskusteluihin seuran kanssa, asiat hoituivat selviksi hyvin nopeasti, joten ei muuta kuin nimi paperiin. Olen tosi iloinen, että tulin tänne.”

Lukiosta Ruotsin kentille

Miten muuten silloin neljätoista vuotta sitten lähtösi ulkomaille tapahtui, kun lähdit Tikkurilan Palloseurasta Tukholman Djurgårdeniin?

”Olin hyvin nuoresta saakka unelmoinut siitä, että voisin urheilla ammatikseni. Tosin vielä silloin se ei futiksessa ollut naisille oikein mahdollista kuin ehkä Ruotsissa ja Saksassa. Nykyään ammattilaissarjoja ja -seuroja on paljon enemmän, tosin kilpailukin on nykyään paljon kovempaa. Minulla oli lukio vielä kesken, kun Ruotsista tarjottiin sopimusta. Sinne lähteminen pelotti tosi paljon, mutta ajattelin, että tästähän minä olen unelmoinut, että ei nyt oikein kieltäytyäkään voi.”

Olet äidinkieleltäsi ruotsinkielinen, helpottiko kielen osaaminen ulkomaille lähtemistä?

”Joo, tai niin minä ainakin silloin ajattelin. Aika nopeasti kuitenkin huomasin, että oli paljon pieniä juttuja, joissa emme täysin ymmärtäneet toisiamme ruotsalaisten kanssa. Kerrankin seuran työntekijän piti auttaa minua hankkimaan nettiliittymä. Aloitimme puhelun ruotsiksi, mutta kyseltyäni vähän aikaa hän vaihtoi kielen englanniksi. Hämmennyin, että mitä tässä nyt tapahtuu, ja jatkoin itse ruotsiksi. Kyllä se asia siitä sitten lopulta hoitui, ja vuosien varrella yhteiset sanatkin alkoivat löytyä paremmin.”

Takaisin Helsinkiin

Miltä tuntuu olla nyt pitkän ajan jälkeen Suomessa ja Kansallisessa Liigassa?

”Tosi hyvältä. En tosin ole millään tapaa tyytyväinen omaan esitykseeni ensimmäisessä pelissäni [0-2 tappio KuPSille]. Uuden pelitavan opettelussa voi mennä oma aikansa, samoin opettelen tuntemaan uusia pelikavereita kentällä. Tietenkin toivon, että olisin voinut vain tulla sisään ja alkaa heti suorittamaan. Valmennnusjohdolta on tullut koko ajan viestiä, että ole Linda kärsivällinen, uskoa on ja että aikaa annetaan kyllä.”

Niin maalintekijänähän sinut suuri yleisö tuntee, koetko itse, että maaleja pitäisi heti alkaa latoa?

”Totta kai. Tulin tänne kokeneena pelaajana ja se aiheuttaa odotuksia itsessäni ja varmaan ihmisissä ympärillänikin. En halua tuottaa pettymystä. On helpompi lähteä uuteen seuraan anonyyminä pelaajana ja yllättää sitten positiivisesti, kuin että kaikilla on jo valmiiksi tosi kovat odotukset.”

Sarjataulukkoa kun katsoo, niin HJK ei ole enää tällä kaudella mestaruustaistelussa mukana. Mitkä ovat joukkueen loppukauden tavoitteet?

”Ei kukaan seurassa tai joukkueessa ole tyytyväinen siihen, mikä tämän hetken sijoitus on. Kärkeen on pitkä matka ja se ei todellakaan ole ookoo. Kaikilla on peiliinkatsomisen paikka ja nyt mietitään, miten käännämme tämän loppukauden osalta. Nyt pitää nostaa tasoa ja ottaa pisteitä. Kauden päätteeksi nähdään, mihin se sitten riitti.”

HJK:n otteluiden lisäksi Linda Sällströmin mielessä ovat naisten maajoukkueen kesän 2022 EM-turnaus sekä jossain vaiheessa Lundin yliopistossa jatkuvat lääkäriopinnot.

HJK:n otteluiden lisäksi Linda Sällströmin mielessä ovat naisten maajoukkueen kesän 2022 EM-turnaus sekä jossain vaiheessa Lundin yliopistossa jatkuvat lääkäriopinnot. © Jukka Vuorio

Mentaalinen ero

Olet kiertänyt jalkapallon ansiosta paljon maailmaa. Onko sinusta ennättänyt tulla jonkinlainen maailmankansalainen?

”Ehkä jollain lailla, mutta toisaalta kun maajoukkueen kanssa reissataan, niin yleensä niistä maista ja kaupungeista näkee vain hotellin ja stadionin.”

Ranskassa olit aika pitkään, tuliko sikäläinen kulttuuri tutuksi?

”Ranska on vähän oma maailmansa. Siellä on aika erilainen mentaliteetti kuin pohjoismaissa. Vaikka suomalaisten ja ruotsalaisten välillä on tiettyjä eroja, niin kyllä molempien ero ranskalaisiin on vielä suurempi.”

Näkyikö se mentaalinen ero myös jalkapalloseuran ja -joukkueen arjessa?

”Kyllä, Ranskassa on paljon hierarkkisempaa. Ei ole samanlaista keskustelukulttuuria kuin meillä. Suomessa ja Ruotsissa valmentajat kyselevät pelaajilta ja käyvät keskustelua. Ranskassa puolestaan valmentaja päättää ja kertoo mitä tehdään take it or leave it -tyylillä. Pelaajien mielipiteillä ei ole väliä.”

Tykkäsitkö Ranskasta ja etenkin Pariisista?

”Joo, Pariisi on tosi ihana kaupunki, sain joukkueesta monia hyviä kavereita, opin kielen ja ruoka oli aivan fantastista. Toisaalta aina välillä törmäsi siihen, miten asioista kommunikoidaan tai ei kommunikoida ja se byrokratia tuntui myös hyvin monimutkaiselta. Ja lisäksi jos ei puhu kieltä, elämä siellä on aika haastavaa.”

Mutta sä siis opit kielen?

”En tietenkään puhu täydellistä ranskaa, mutta sen verran, että saan asiat hoidettua. Kaikki joukkueen treenipalaverit ja muu toiminta oli täysin ranskaksi, joten oli vähän pakkokin oppia aika nopeasti.”

No tämä koronapandemia pamahti päälle kesken teidän sarjakauden ja pelit keskeytettiin?

”Palkkaa saatiin normaalisti, olen siinä ollut tosi onnekkaassa asemassa. Kun sarja laitettiin tauolle, kysyin, että saanko lähteä Suomeen. Sain luvan, kunhan olisin valmis tulemaan takaisin lyhyelläkin varoitusajalla. Kuvittelinkin silloin, että muutaman viikon päästä futis taas jatkuisi. Mutta sitten tosiaan meni kuukausi ja toinenkin ja loppujen lopuksi sarjaa ei pelattu lainkaan loppuun.”

Suurkaupunkeja ja pikkukyliä

Minkälainen sarja Ranskan naisten liiga muuten oli ennen koronapandemiaa? Minkä verran esimerkiksi otteluissa kävi yleisöä?

”Se vaihteli tosi paljon. Huippuottelussa Lyonin ja PSG:n välillä oli välillä melkein 20 000 katsojaa. Samoin paljon yleisöä oli, kun meillä oli paikallispeli PSG:tä vastaan. Mutta joissakin toisissa peleissä katsojia oli vain muutama sata. Meidän kotistadion oli aika keskellä ei mitään, sinne ei juuri päässyt edes julkisilla, vaan oli pakko olla auto sinne mennäkseen. Jotkut pelimme pelattiin Paris FC:n miesten stadionilla, mikä on Pariisin keskustassa, ja sinne tuli enemmän yleisöä. Liigan joukkueiden katsojamäärät riippuvat siitä, mikä on niiden kotikaupunki tai -kylä. Isossa kaupungissa katsojista on paljon vaikeampi kilpailla kuin pienemmillä paikkakunnilla, koska isoissa kaupungeissa tarjontaa on niin paljon enemmän. Pienellä paikkakunnalla ei sinä päivänä välttämättä puolestaan tapahdu mitään muuta.”

Niin sä olet tosiaan pelannut isoissa kaupungeissa sekä pienissä kylissä. Olet edustanut muun muassa ruotsalaista Vittsjötä, joka on noin 1600 asukkaan kylä.

”Se oli todella ihana paikka. Koko se kylä eli ja hengitti joukkueen takana. Fanikulttuuri oli aivan uskomatonta. Siellä ei tuettu vain silloin, kun joukkueella meni hyvin. Jos meni huonosti, siellä mietittiin, että kuinka me voisimme tukea joukkuetta, että he voisivat pelata paremmin. Yhteisöllisyys oli tosi voimakasta. Paikalliset asukkaat korjasivat polkupyörät, antoivat autokyydit ja tulivat treeneihinkin grillaamaan makkaraa ja leipoivat meille pullaa. Eräänä vuonna seura ei meinannut saada lisenssiä naisten liigaan, koska stadionilla ei ollut tarpeeksi katettuja istumapaikkoja, joita piti olla vähintään 800. Kyläläiset rakensivat ne talkoilla, mukana oli paikallisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä.”

Vanhemmille kiitos

Olet pelannut maajoukkueessa vuodesta 2007 lähtien. Oliko se maajoukkueeseen pääsy vai mikä oli se hetki, kun ymmärsit, että jalkapalloa voisi ehkä pelata ihan ammatikseen?

”Varmaan silloin, kun Ruotsista alettiin ensimmäisen kerran soitella, että kiinnostaisiko tulla tänne. Ammattilaisuus oli aina ollut tavoitteeni, johon olin uskonut. Silti, kun ensimmäiset yhteydenotot tulivat, ajattelin, että nytkö se jo tapahtuu. Olin harrastanut yleisurheilua samalla kun pelasin futista ja vielä 15-vuotiaana yleisurheilu oli ykköslajini. Kun aloin päästä futiksessa mukaan junnumaajoukkueisiin, futis alkoi ottaa enemmän tilaa. Olin ajatellut treenaavani jo ennen Ruotsia kovaa, mutta sinne lähdettyäni ymmärsin erittäin nopeasti, että tässä ei ole enää tilaa yleisurheilulle.”

Silloin kun sä teininä ajattelit, että susta tulee ammattilaisurheilija, niin tukivatko sun läheiset sua tässä ajatuksessa?

”En muista, että siitä olisi erityisesti puhuttu. Vanhempani ovat kyllä aina olleet täysin tukenani ja kannustaneet. Vuosikausia kuskasivat joka paikkaan ja antoivat yleisesti hyvät edellytykset urheilun harrastamiseen. Olen ajatellut aina, että haluan olla paras kaikessa mihin ryhdyn, ja olen valmis tekemään mitä vain, että minusta tulee paras. Ja, no, elämä kyllä sitten pyörikin lähinnä sen treenaamisen ympärillä. Oli koulu ja urheilu, ei oikein muuta elämää, mutta se oli sitä mitä halusin.”

Koulukin kiinnosti?

”Kyllä, halusin olla siinäkin paras. Olin teininä jossain tv-haastattelussa, jossa kysyttiin, että mitä haluan tulevaisuudelta. Vastasin, että yleisurheilussa olympialaisiin, jalkapallossa ammattilaiseksi ja työelämässä voisin olla vaikka Nokian pomo tai presidentti.”

Mutta ehkä jos tavoitteesi eivät olisi olleet niin korkealla, et ehkä olisi päässytkään niin pitkälle…

”Asenteeni oli, että jos joku olisi sanonut, että eivät naiset voi olla jalkapalloammattilaisia, olisin varmaan sanonut, että sitten menen miesten sarjoihin, että minusta tulee niin hyvä, että pärjään siellä.”

Upposi ihan kivasti

No nykyään moni tuntee sinut ennen kaikkea Helmarien hyökkääjänä ja maalintekijänä. Tämän vuoden helmikuussa iskit Portugalia vastaan voittomaliin, mikä käytännössä vei joukkueen ensi kesän EM-kisoihin. Mitä muistat maalista nyt?

”Olen nähnyt sen eri yhteyksissä jo niin monta kertaa, että se maali alkaa jo vähän tulla korvista ulos. Mutta oli se tosi hieno hetki ja ensimmäinen tunne siitä kun pallo meni maaliin, oli helpotus ja ilo. Se kisapaikka oli ollut minulle niin pitkään tavoitteena ja unelmana. Kun se sitten varmistui niin… Oli se mahtavaa.”

Ja oli muuten hyvä laukaus.

”No sehän upposi sinne ihan kivasti. Ja jotenkin meidän joukkueen jutuksi on tullut tämä, että tehdään ratkaiseva maali lisäajalla. Se Amanda Rantasen voittomaalikin Skotlantia vastaan oli niin huikea, että edelleen hymyilyttää sen ajatteleminen. Ja että se oli hänelle vielä maajoukkuedebyytti!”

Lue myös: Amanda Rantasen haastattelu tästä linkistä

Olet edellisen kerran pelannut EM-kisoissa vuonna 2009. Mitä sieltä jäi mieleen?

”Se oli tosi hieno kokemus, mutta olin silloin niin nuori, että en osannut kunnolla ottaa siitä kaikkea irti. Siinä iässä katseeni oli niin vahvasti tulevaisuudessa, enkä osannut aivan samalla lailla elää hetkessä. Nyt kisapaikkaa peilaa koko uraan, jossa futiksen lopettaminenkin on ollut lähellä.”

Onko futiksen lopettaminen käynyt mielessä siis polvivammojen aikana, niitähän urallesi on sattunut kolme vakavampaa?

”Kyllä, kolmannen jälkeen mietin, että ei tästä tule mitään, parempi vain lopettaa. Mutta silloin minulla ei ollut muuta kuin jalkapallo, joten jatkoin sitten kuitenkin. Jos siinä vaiheessa olisi ollut jo opiskelupaikka, olisin varmaan lopettanut jalkapallon. Nyt olen tietenkin iloinen, että en lopettanut.”

Yliopistopaikka Lundissa

Niin tosiaan nyt sulla on opiskelupaikka Ruotsin Lundin yliopistossa, jossa olet aloittanut lääkäriopinnot.

”Olen todella kiitollinen, että nyt on plan b jalkapallon vaihtoehdoksi. Kun hain sinne sisään, suomalaisista ylioppilaspapereista sai tosi hyvät pisteet, pääsin niillä varasijalta sisään. Aluksi yliopistolla oltiin hieman epäileväisiä, että voiko opintoja yhdistää jalkapallouraan, mutta kun olin tavannut opinto-ohjaajan, olimme kummatkin todella innoissaan, että todellakin tämä onnistuu ja let’s do this!”

Ja tulevaisuudessa haluaisit lääkärinä työskennellä urheilijoiden parissa?

”Joo, aiemmin pelkäsin tosi paljon sitä päivää, kun jalkapallo joskus loppuu. Ajattelin, että olen sitten seuraavat 30 vuotta masentuneena jossain toimistossa. Mutta nyt on innostava ajatus, että voisin joskus auttaa muita urheilijoita, etenkin kun itselläni on aika paljon kokemusta loukkaantumisista ja kuntoutuksista. Tuntuu, että olisi annettavaa urheilijoille. Mutta koulua on vielä runsaasti jäljellä, katsotaan asiaa tarkemmin sitten aikanaan.”

Linda Sällström on urheilija, joka uskaltaa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Linda Sällström on urheilija, joka uskaltaa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. © Jukka Vuorio

No kaikki naisten jalkapallomaajoukkueen pelaajat eivät automaattisesti nouse niin sanotuiksi julkisuuden henkilöiksi, mutta sinä olet ollut niin paljon esillä, että voidaan puhua julkkiksesta. Miltä julkisuus tuntuu?

”No nyt viime aikoina, etenkin sen Portugalia vastaan tekemäni maalin jälkeen, medialta on tullut yllättävänkin paljon yhteydenottoja. Mutta hyvä vain, että naisjalkapallo kiinnostaa ja laji saa näkyvyyttä. Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että kohdallani ollut julkisuus on ollut positiivista. En ole joutunut kokemaan varjopuolia ja vihapuhetta. Pahimmillaan minulle on sanottu, että ei naisfutis kiinnosta ketään. Olen sanonut siihen, että ketään ei kiinnosta, ettei sua kiinnosta. Kun minut on tunnistettu Helsingissä kaupungilla, ihmiset ovat tulleet sanomaan tsempit peleihin. Se on tuntunut kivalta.”

Ihmisoikeuksien puolustaja

Somessa ja julkisuudessa olet puhunut myös muista asioista kuin jalkapallosta. Olet ottanut kantaa muun muassa erilaisiin ihmisoikeusasioihin. Tuleeko se ihan luonnostaan, vai ajatteletko, että esikuvana ja julkisuuden henkilönä sulla on jopa velvollisuus tuoda näitä asioita esille?

”Sekä että. En ole ajatellut, että nyt minun täytyy alkaa ottaa kantaa asioihin, vaan olen puhunut ja kirjoittanut niistä asioista, jotka itselle tuntuvat läheisiltä ja tärkeiltä. Ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus ovat aina olleet minulle itsestäänselviä asioita ja koen, että jos näen näissä asioissa epäoikeudenmukaisuutta, niin siihen pitää uskaltaa puuttua.”

Nykyisessä joukkueessasi esimerkiksi myös Linda Ruutu ja Essi Sainio ovat pitkään puhuneet juuri näistä ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuusasioista.

”Se on todella hyvä. On helpompi lähteä siihen mukaan, kun ei tarvitse olla se ensimmäinen, joka alkaa puhua ja raivata tietä. Mutta minusta tuntuu, että nykyään urheilijat onneksi yhä enemmän ja enemmän puhuvat näistä asioista. Muun muassa Huuhkajien kapteeni Tim Sparv on ottanut kantaa usein, ja hän on todella hieno esikuva. Jalkapalloilijoidenkin täytyy ymmärtää, että maailmassa on muutakin kuin jalkapallo.”

Twitterissähän moni futaaja ja urheilija asioita kommentoi.

”Twitterissä voi ottaa kantaa, mutta siellä on ongelmana se, että käytettävissä olevien merkkien määrä on hirveän rajallinen. Lisäksi niitä sanomisia siellä kukin sitten pyrkii tulkitsemaan niin kuin haluaa.”

Ei kisoja Qatariin

No ihmisoikeusasioihin liittyen, mitä ajattelet siitä, että miesten vuoden 2022 MM-kisat aiotaan pelata Qatarissa? Kisathan ovat saaneet valtavasti arvostelua nimenomaan ihmisoikeusasioihin liittyen.

”Ei kisoja olisi ikinä pitänyt sinne antaa. Itselläni on mennyt maku tuohon sen verran, että en pysty niitä kisoja katsomaan, koska en voi ummistaa silmiäni ihmisoikeuskysymyksiltä.”

Joo, monella tunnetulla futaajallahan on ääni, jota kuunnellaan.

”Niin on, ja sitä ääntä voi käyttää. Jos ei sitä kukaan tee, niin asiat eivät muutu ikinä.”

Se on nimenomaan näin. Kiitos Linda, että sinä käytät ääntäsi.

x

Klubin seuraavat ottelut: Pe 30.7. PK-35 vs HJK, Ti 3.8. PK-35 Vantaa vs HJK, La 7.8. HJK vs FC Honka.

Kansallisen Liigan kaikki ottelut tästä linkistä.

Lue myös: Näin rakkaussuhde jalkapalloon syntyi: Anarkistinen juniorijoukkue vailla organisaatiota

Seuran mies Twitterissä

Seuran mies Instagramissa

Lue myös: Kaikki Seuran miehen jutut tästä linkistä

X