Mikä on hyvää jääkiekkoa, Petteri Sihvonen?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Jääkiekkoanalyytikko Petteri SIhvonen selvittää Seuran miehen kanssa juurta jaksain, mikä on hyvää jääkiekkoa.
Jääkiekkoanalyytikko Petteri SIhvonen selvittää Seuran miehen kanssa juurta jaksain, mikä on hyvää jääkiekkoa. © Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu
Jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen ja Seuran mies pohtivat juurta jaksain, mikä on hyvää jääkiekkoa. Ja missä ovat nykyajan markopalot ja raimohelmiset?

Mikä on hyvää jääkiekkoa?

Tästä kysymyksestä, tai pikemminkin kysymyksen vastauksesta, olen vääntänyt kättä erään ystäväni kanssa jo muutaman vuoden. Olemme kummatkin seuranneet liigakiekkoa noin 30 vuotta.

Kärjistäen lähtökohtamme asiaan voisi kuvailla näin: Ystäväni mielestä hyvää jääkiekkoa on sellainen, jossa joukkue pitää kiekkoa hallussaan ja rakentaa paljon maalintekopaikkoja. Minun mielestäni nuo taas ovat yksittäisessä ottelussa sinänsä merkityksettömiä asioita, ja hyvää jääkiekkoa on yksinkertaisesti sellainen, jossa ottelu voitetaan.

Ystäväni mielestä kuitenkin tehtyjen maalien määrällä ratkaistaan kuitenkin vain ottelun voittaja, mutta ei aina sitä, että kumpi joukkue oli parempi, kumpi siis pelasi parempaa jääkiekkoa.

Koska jo ammattinikin puolesta tykkään jankata, pohtia, väännellä ja käännellä sanoja sekä niiden merkityksiä, on tämä ystäväni ja minun väliseni väittely mielestäni hyvin mielenkiintoinen.

Keskenämme emme kuitenkaan tule pääsemään ratkaisuun siitä, mikä on hyvää jääkiekkoa, joten tarvitsemme erotuomariksi asiantuntijaa.

Tarvitaan tuomari

Siksi soitin 29. joulukuuta Petteri Sihvoselle, joka ammattianalyytikkona on varmasti meitä kokeneita, mutta sittenkin tavallisia katsojia paremmin kartalla siitä, mikä on hyvää peliä.

Petteri Sihvonen on pelannut SM-Liigassa KooKoossa sekä Reipas Lahdessa ja valmentanut Liigassa Lahden Pelicansia. Hän on kirjoittanut jääkiekosta vuosien ajan Urheilulehteen sekä viime vuosina Hämeen Sanomiin ja MTV3:lle. Sihvonen on myös jo usean vuoden ajan toimittanut Yle Puheelle yhdessä Tommy Lindgrenin kanssa urheiluaiheista keskusteluohjelmaa.

Petteri Sihvonen on myös kirjoittanut yhden julkaistun romaanin sekä kirjoittaa parhaillaan toista.

Semantiikan ystävä

No niin Petteri, pohditaan siis sitä, mikä on hyvää jääkiekkoa. Oletko muuten itse tämmöisen semanttisen väännön ystävä?

”Todellakin olen. Olen pitkään ollut tosi kiinnostunut siitä, että mitä hyvä peli tarkoittaa. Kun sanotaan, että oli hyvä peli tai oli huono peli, niin mitkä ne lataukset, jännitteet ja arvoasetelmat siinä ovat. Mitkä ovat argumentit ja minkälaisiin osiin ne voidaan purkaa.”

Aloitan väittämällä, että jos peli on 60 minuutin jälkeen 0-0, peli on ollut hyvää jääkiekkoa, sillä oletettavasti kumpikin joukkue on tehnyt vähän pahoja virheitä.

”Jääkiekko on luonteeltaan virhepeli. Peliväline vaihtaa omistajaa noin 270-400 kertaa ottelun aikana. Aina siis tapahtuu virheitä. Jos ei tapahtuisi, niin aloituksesta kiekon saava joukkue pitäisi kiekon koko ajan hallussaan. Jos peli on päättynyt 0-0, niin se yleensä tarkoittaa sitä, että ylivoima on saanut selkäsaunan alivoimalta. Silloin ylivoima on epäonnistunut.”

Jääkiekko on virhepeli?

”Olen vuosien varrella vähän tarkistanut näkemyksiäni. Jos olisit soittanut vaikka noin kymmenen-viisitoista vuotta sitten, olisin ylistänyt nolla-nollan ihan taivaisiin.”

Niinkö?

”Kyllä. Mutta nyt olen oppinut vähän hellittämään ja hyväksymään, että kyllä maali ja maalin psykologiset vaikutukset ja taktiikkaan maalin myötä kohdistuvat vaikutukset, ne ovat se pelin suola.”

Eli se 0-0 ei ole mikään valmentajan ihannepeli?

”0-0 on yksi, joskaan ei kovin tyypillinen, valmentajan pohjakortti. Sitä tyypillisempiä ovat 2-1, 3-2 ja 6-5 päättyvät pelit. Heitän näin, että ainakin ennen 2-1-voitto oli Kari Jalosen ihannepeli, 3-2 Jukka Jalosen ihannepeli ja 6-5-tuloksesta tykkäisi Juhani Tamminen. Se on sitten kunkin valmentajan oman maun mukaan, että kuinka hyvä ottelu päättyy.”

6-5 on jo sellaista hokia, että koko ajan sattuu ja tapahtuu, että ei ole hallintaa pelistä. Voiko se enää olla niin sanotusti hyvää jääkiekkoa?

”Kyllä voi. Ehkä maailman parasta jääkiekkoa pelattiin vuoden 1987 Canada Cupissa. Silloin mestaruus ratkaistiin paras kolmesta -menetelmällä Kanadan ja Neuvostoliiton kesken, ja kaikki kolme peliä päättyivät 6-5.”

HIFK-Jukurit

Ennen kuin jatketaan keskustelua pidemmälle, täytyy myös miettiä, että tarkoittaako hyvä peli vain yhden joukkueen pelaamista vai sitä kahden joukkueen välistä pelaamista. Että jos vain toinen joukkue pelaa hyvin, voiko peli olla silloin hyvä?

”Aivan, kannattajan näkökulmastahan peli voi olla hyvä, jos oma joukkue voittaa mennen tullen. Mutta ei yksi joukkue saa aikaiseksi hyvää peliä, vaan kyllä hyvän pelin olemus vaatii sen, että kumpikin joukkue pelaa hyvin, että molemmilla on sekä puolustaminen että hyökkääminen kunnossa ja hyvät maalivahdit.”

Eli jos matsi päättyy vaikka 10-0, niin voi olla vaikea sanoa, että oliko toinen todella niin hyvä, vai oliko enemmän kyse toisen huonoudesta?

”Silloin tulee helposti miettineeksi, että vastustajalla on ollut todella huono päivä. Totaalisesta toisen voittamisesta ei yleensä sanota, että se oli hyvä peli. Mutta tietysti kannattajalla on silloin oikeus sanoa voittajasta, että olipa hyvä peli.”

Niin marraskuussahan HIFK möyhensi Jukurit aivan pystyyn 11-1. Ei minulla ensimmäinen ajatus ollut, että miten HIFK nyt pelaa noin hyvin, vaan että miten se Jukurit nyt on noin huono.

”Ja niihin aikoihin HIFK kävi myös Oulussa antamassa Kärpille 7-1-rökälelöylytyksen ja mietin silloin samaa Kärpistä. Kun pelataan pääsarjatasoa, niin odotetaan, että pelit olisivat tasaisempia. Lähtökohtaisesti odotusarvo on, ettei samassa sarjassa kukaan ole toista noin paljon parempi.”

Kuka määrittelee?

No takaisin sitten siihen hyvään jääkiekkoon. Kuka sen nyt sitten määrittelee, kuka saa päättää, että mikä on hyvää peliä? Eikö kysymys aika pitkälle ole subjektiivisesta asiasta? Eikö lopulta ainoa järkevä mittari hyvälle pelille ole se, että onko se voittavaa peliä?

”Olen ajatellut tuon tyylisesti ennen. Toisaalta minulla on ollut käytössä tämmöisiä sanontoja, jotka ovat paradokseja, kuten ’väärin voitettu peli’ ja ’oikein hävitty peli’. On ihan totta, että kyse on subjektiivisista näkökulmista. Tuntuu, että käydään jonkinlaista näkymätöntä kiistaa siitä, kuka saa määritellä hyvän pelin. Hyvä peli ja hyvät pelit tarkoittaa sitä, että laji voi hyvin.”

No sekin tulee ottaa huomioon, että vastakkain olevat joukkueet voivat tulla peliin hyvin erilaisista lähtökohdista. Toiselle voi esimerkiksi jo se olla merkki hyvästä tekemisestä, että joukkueessa on paljon omia kasvatteja. Toiselle puolestaan sopii mainiosti, että pelaajat on haalittu ympäri maailmaa.

”Hyvä näkökulma. Voihan tosiaan olla, että toisella joukkueella on vaikkapa useamman kauden mittainen projekti ja prosessi meneillään, jolloin varsinainen maali on jossain tulevaisuudessa, ja tässä katsannossa säällinen tappio pelissä voi vielä olla vuosien perspektiivissä ihan hyvä tulos.”

Vatvotaan vielä

Vatvotaan vielä siis samaa aihetta. Punakonemainen klap-klap-klap ja maali on varmasti hyvää peliä. Mutta jos joukkueella ei ole siihen rahkeita, myös nihilistinen totaalipuolustus voi altavastaajalta olla hyvää peliä, eikö vain?

”Se voi olla todellakin hyvää peliä. Altavastaajakiekko voi tosin perustua muuhunkin, kuin nihilistiseen puolustamiseen. Voidaan esimerkiksi ottaa valta pelivälineestä ja ollaan kiekon kanssa kuurupiilosilla oman maalin takana. Altavastaajalle kaikki konstit ovat luvallisia ja jopa vaadittuja, sellainenkin on hyvää peliä. Voidaan seisoskella, ja joku sitten sanoo, että onko tuo hyvää peliä, niin kyllä se on, kun voitosta pelataan. Sitten se ottelu ei ehkä ole hyvä, mutta sen altavastaajan peli voi olla hyvää.”

Eli kun ajatellaan, että nyt vaikka Forssan Palloseura pelaisi jonkin kuvitteellisen cup-ottelun Rauman Lukkoa vastaan, joukkueilla olisi eri kriteerit sille, mikä on hyvää peliä?

”Juurikin näin. Lukon Pekka Virta olisi varmasti hyvin käärmeissään, kun FPS seisoisi keskialueella, eikä hakisi kiekkoa Lukon alueelta. Ja jos FPS häviäisi pienin lukemin, heitä voitaisiin kehua, että hyvä peli. Mutta silloin kun pelataan samalla sarjatasolla, etukäteen ei myönnetä, että pelataan eri kriteerein. Kun Jukurit lähtee Helsinkiin, niin kyllä he lähtevät voitosta pelaamaan, ja varmaan ovat joskus Helsingissä voittaneetkin.”

No usein kuulee puhuttavan seuraidentiteetistä. Edellyttääkö hyvä peli sitä, että edustusjoukkue toteuttaa pelitavassaan jotakin abstraktia seuraidentiteettiä? Jotain brändiä tai imagoa?

”Silloin kun ollaan urheilun ylimmällä tasolla eli huippu-urheilussa, seuraidentiteetin toteuttaminen on todella tärkeää. Mutta se on se korkein mahdollinen luokka, SM-Liigassakaan siihen luokkaan ei moni seura yllä.”

Minulle katsojana ehkä seuraidentiteettiä tärkeämpi asia on pelaajista välittyvä asenne. Voin katsojana hyväksyä sen, että joukkue ei aina voita. Että on ok, että joskus häviää, kunhan se häviö tulee tietyllä tyylillä, eli taistelevalla tavalla. Mutta onko viime kädessä ihan sama, miten häviää, jos kerran häviää?

”Ei todellakaan. Tappiossa ja tappiossa voi olla valtavia eroja. Kyllä se suomalaiseen pallopelikulttuuriin kuuluu, että jos häviää, niin häviää kaikkensa antaen, mustelmia ottaen ja hikeä ja melkein vähän kyyneleitäkin vuodattaen.”

Petteri Sihvonen tuntee jääkiekon niin pelaajana, valmentajana kuin analyytikkonakin.

Petteri Sihvonen tuntee jääkiekon niin pelaajana, valmentajana kuin analyytikkonakin. © Jukka Lintinen / Yle Kuvapalvelu

Oliko ennen paremmin?

Tähän oikeastaan liittyen jatkan vielä tästä tunnetasosta. Se jääkiekko, josta 30 vuotta sitten innostuin, tuntuu nyt tunnetason puolesta kovin erilaiselta kuin nykyinen liigakiekko. Tuntuu, että ennen sekä oman että vastustajan maalin edessä hierottiin enemmän hanskalla naamaa, huudeltiin ja maaleja tuuletettiin riemukkaammin kuin nykyään. Intensiteetti oli monesti korkeammalla. Olenko ihan hakoteillä?

”En ole aivan eri mieltä. Tosin nyt täytyy ymmärtää, että sinä ja minä olemme nyt eri iässä kuin 30 vuotta sitten, eri lajin seuraamisen vaiheessa ja muistikuvien varassa. Kyse lienee siitä, että kun laji on saanut yhä enemmän ikävuosia, niin valmentajat ovat tehneet pelistä kliinisempää. Ja se puolestaan johtuu siitä, että voittamisen merkitys on entistä tärkeämpää. Lisäksi pelaajat ovat enemmän palkkasotureita kuin ennen. Oli oman kaupungin poikia, jotka pelasivat pitkiä uria samassa seurassa. Joku Marko Palo vaikka HPK:n paidassa, niin oli siinä maalituuletuksessa jokin pieni erityisempi merkitys, kuin jonkun muualta tulleen pelaajan tuuletuksessa.”

Oliko ennen siis paremmin?

”No ei oikein niinkään voi sanoa. Jääkiekon analyytikkona tekee oikeastaan vähän pahaa katsoa niitä 90-luvun videoita, kun niistä tulee vähän mieleen sellainen mentaliteetti, että kiekko jäälle ja pelatkaa pojat. Ja sana viidakko tulee mieleen.”

Mutta katsojan näkökulmasta se on juuri se pelin intensiteetti ja pelaajien tunnetaso, joka viehättää.

”Kyllä, ja näin se pitää ollakin. Siksi katsoja ostaa lipun ja menee halliin, koska haluaa hetkeksi pois omasta arkielämästään. Siellä voi turvallisesti kokea ja osallistua siihen intensiteettiin. Nykyään se tunne on vähentynyt, ja jotain siinä on menetetty. Minusta vaikuttaa siltä, ettei tunteen väheneminen koske vain jääkiekkoa, vaan on ilmiö yli lajirajojen. Tunteesta on siirrytty supertähtien ihailuun. Eikä vanhaan taida olla enää paluuta. Ja uusilla katsojilla ei edes ole sellaista samanlaista nostalgiaa kuin sinulla ja minulla.”

Kyy ja Raipe

Eli tulevaisuudessa ei tule enää samassa merkityksessä Marko Palon tai Raimo Helmisen tapaisia seuraikoneita?

”Ei tule.”

No se on kamalaa!

”Kyllä se näin on, että parhaat pelaajat lähtevät NHL:ään niin pian kuin mahdollista. Ja jos eivät lähde Pohjois-Amerikkaan, niin ainakin siirtyvät Suomen sisällä.”

Näin se kyllä menee. Nyt on selvää, että nuorena tähdeksi kohoava liigatähti lähtee kokeilemaan siipiään ulkomaille. Ennen moni pysyi Suomessa koko uransa, ja fanit kyllä arvostivat sitä. Vastustajienkin pelaajat tunnettiin.

”Pitkään luulin, että fanit ovat ikuisia, mutta eivät he olekaan. Luin erään kirjoituksen, jossa oli selvitetty sitä aikaa, kuinka kauan kannattaja keskimäärin todella aktiivisesti kannattaa seuraa. Jänne oli paljon lyhyempi kuin olin odottanut, ja nykyään se saattaa olla vielä lyhyempi. Sitten on niin sanottuja liikkuvia katsojia, eli he tulevat katsomaan voittavaa joukkuetta, mutta eivät häviävää. Jos joukkueissa olisi edelleen enemmän näitä markopaloja ja raimohelmisiä, niin ehkä yleisömääräkään ei olisi niin suoraan voittamiseen sidottu.”

Ja nyt vielä se ydinkysymys

Kyllä. Ja nyt, Petteri, palataan vielä kaiken tämän pyörittelyn jälkeen tämän jutun ydinkysymykseen. Yksittäisen jääkiekko-ottelun voittaja ratkaistaan sillä, kumpi tekee enemmän maaleja. Mutta ratkaistaanko sillä myös se, kumpi on pelannut paremmin? Onko yksittäisessä ottelussa lopulta aina parempi se, joka tekee enemmän maaleja, eli voittaa? Voiko huonompi voittaa?

”Tämä on nyt kova kysymys. Siis ennakkoasetelmien mukaisesti huonompi eli heikompi voi voittaa, mutta kun peli alkaa, niin se joukkue on siinä ottelussa parempi, joka tekee enemmän maaleja. Se heikompi eli huonompi voi siis voittaa, jolloin se onkin sinä iltana parempi. Se joukkue, joka on sinä iltana huonompi, ei voi voittaa.”

Tulihan se selvitettyä lopulta. Kiitos, Petteri Sihvonen.

Lue myös: Treenien jälkeen ulkojäille ja ”poskettomat toistomäärät” – Tällainen pelimies on nuorten leijonien tähti Roby Järventie

Seuran mies Twitterissä

Seuran mies Instagramissa

Lue kaikki Seuran miehen kirjoitukset tästä linkistä

X