Nuolet viuhumaan! Jousiammunta rauhoittaa mieltä

Jousiammunnassa tavoitteena on saada mahdollisimman moni ammutuista nuolista osumaan päämääräänsä: taulun keskipisteeseen tai kolmiulotteiseen, eläinhahmon muotoiseen maaliin. Vaikka tiivis nuolinippu taulussa palkitsee harrastajan, lajin juju on sitä edeltävissä tapahtumissa.

”Jousella ampuminen on kehon ja mielen hallintaa ja yhteistyötä. Toisena päivänä nämä elementit ovat toista paremmin hallinnassa, mikä tekee lajista yllätyksellisen”, Tampereen Jousiampujien puheenjohtaja Laura Kourula sanoo.

Jousiammunta ei ole voima-, vaan tekniikkalaji. Koska harrastajan henkiset ominaisuudet ovat fyysisiä tärkeämpiä, laji sopii yhtä hyvin naisille, miehille, lapsille kuin iäkkäillekin. Monelle perheelle se on yhteinen harrastus.

”Laji sopii pohtijalle, joka jaksaa hioa omaa suoritustaan. Jos haluaa, tässä lajissa myös aikuisena aloittanut voi edetä huipulle.”

Alussa maltti on valttia

Aloittamiskynnys on jousiammunnassa matala. Aloittelijan ei tarvitse olla fyysisesti erityisen hyvässä kunnossa.

Koska lajissa tarvitaan kuitenkin lihasvoimaa ja -kestävyyttä sekä lihasten hallintaa, harrastaja hakeutuu usein oheisharjoituksiin kuntosalille. Siellä treenin kohteena ovat selkä-, käsi- ja olkavarren lihakset sekä hyvän ampuma-asennon ylläpitoon tarvittavat keskivartalon ja alaraajojen lihakset.

”Innokkaan jousiampujan tunnistaa usein eriparisista käsistä, sillä jänteen vetäväsä kädessä lihakset kasvavat toista kättä suuremmiksi.”

Harjoituksen aikana ampuja voi lähettää matkaan pari sataa ja kilpailupäivänä enimmillään puolisentoista sataa nuolta. Jotta olkavarsi välttyisi rasitusvammoilta, tarvitaan kuntosalitreenin lisäksi liikkuvuusharjoitteita ja varsinkin tekniikkatreeniä.

”Mitä parempi tekniikka, sitä vähemmän rasitusvammoja. Tekniikka kannattaa opetella alussa rauhassa oikein, sillä myöhemmin väärien liikemallien korjaaminen on vaikeaa.”

Alkuun lainavälineillä

Aloittelija ei tarvitse omia välineitä. Ne voi lainata lajiseuralta.

Seurat järjestävät alkeiskurssien lisäksi tilaisuuksia, joissa pääsee kokeilemaan ampumista erilaisilla jousilla. Useimmiten ensimmäinen kokeilu tehdään tähtäinjousella.

”Alussa jousi on vetovastukseltaan kevyt, sillä tekniikkaopissa toistoja tulee paljon ja löysän jousen veto rasittaa kehoa kireää vähemmän.”

Taljajousi sopii pidempään harrastaneelle. Se on jousista teknisin ja tarkin. Kuten tähtäinjousessa, siinäkin on jousen hallintaa helpottava vakaaja ja tähtääjä, mutta lisäksi myös vatupassi, tähtäystä helpottava suurentava linssi ja laukaisulaite.

Vaistojousi puolestaan muistuttaa alkuperäiskansojen pyyntivälinettä. Se on kuin pelkistetty tähtäinjousi, jossa ei ole osumatarkkuutta parantavia elementtejä ja jolla tähtääminen tapahtuu nuolenkärjen avulla.

Oman jousen hankintaa kannattaa harkita vasta, kun on varma, että jatkaa lajin parissa.

”Sopivan jousen valintaan vaikuttavia muuttujia riittää yksilöllisestä vedonpituudesta ampujan aktiivisuuteen, ja siksi jousen hankinnassa tarvitaan kokeneen jousiampujan apua.”

Kesällä maastoon

Kun taidot treenin myötä kasvavat, jousi jännitetään aiempaa tiukemmaksi. Mitä jäykempi jousi, sitä pidemmälle nuoli lentää.

”Aloittelijat ampuvat alkuun muutaman metrin etäisyydeltä. Kilpailumatkat ovat 18 metristä 90 metriin”, Laura Kourula kertoo.

Talvella nuolet viuhuvat hallissa, kesällä ulkona kentällä tai maastossa sinne merkityllä radalla.

Jousella voi myös metsästää ja kalastaa. Ulkoammunnassa on oma, erityinen tunnelmansa, joka ruokkii mielikuvitusta.

”Kun jousiampujat seisovat kentällä ampumaviivalla rivissä, harrastaja voi hetken kuvitella olevansa vaikka Robin Hood. Tosin mielikuvasta kannattaa luopua nopeasti ja keskittyä omaan suoritukseen tai nuoli viuhuu minne sattuu!”

Mielenrauhaa ampumaradalta

Sanna Orama, 52, menee jousiammuntaradalle rauhoittumaan.

”Lupauduin kaveriksi kymmenenvuotiaalle pojalleni, joka kaipasi kaveria jousiammunnan alkeiskurssille. Vuoden kuluttua poika lopetti, mutta minä jatkoin. Huomasin nopeasti, että edistyin lajissa ja nuolet löysivät kohteensa entistä tarkemmin. Edistyminen motivoi jatkamaan. Nyt olen ampunut yhdeksän vuotta ja kilpailen aktiivisesti kotimaassa.

Löysin jousiammunnasta lajin, joka sopii kaltaiselleni levottomalle sielulle, sillä se pakottaa rauhottumaan.  Jos ajatukset harhailevat ammuntaviivalla, nuoli tekee samoin matkallaan taululle.

”Ilman halki lentävä nuoli on kaunis.”

Harrastukseni on rauhoittanut minua myös ampumaradan ulkopuolella. Hallitsen itseni ja hermoni yllättävissä tilanteissa enkä hätäänny tai hötkyile ihan helposti. Mutta ei jousiammunta ole pelkkää mielenliikettä ja -hallintaa. Parituntisen treenin jälkeen selkää kihelmöi ja jousikäsi huutaa lepoa, vaikka olisin huolehtinut lihaksistani painoharjoittelulla ja punnerruksilla.

Välillä nuolet päätyvät taululle nättiin nippuun, ja seuraavalla kerralla ne saattavat harottaa. Nuolen liikkeeseen vaikuttavia tekijöitä on niin paljon, että niiden kaikkien osuminen joka kerta kohdalleen olisi ihme. Tämän lajin hurma onkin sen yllätyksellisyydessä. Jousiammunnassa riittää haastetta loppuelämäksi.

Talvella hallissa tilanpuute pakottaa ampumaan 20–30 metristä. Kesällä ulkona matka kasvaa 70 metriin.

Tunnelmaakin tulee lisää auringon ja vehreyden myötä. Mutta niin tulee myös häiriötekijöitä, sillä toisinaan tuuli voi ohjata nuolta. Tosin jousiampujat sanovat, että pahin tuuli on ampujan korvien välissä.”

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti