Juoksua harrastava Anni turhautui – Rasitusmurtuma johti pitkään liikuntakieltoon

Jaa kaverilleTilaa Seura
© arto wiikari/otavamedia
Maltti on valttia, kun toipuu rasitusvammasta. Anni Laaksolta se unohtui, ja toipuminen venyi.

Anni Laakso, 30, juoksee viisi kertaa viikossa. Ennen kuin Anni sujauttaa tossut jalkaan, hän varmistaa, että tukipohjalliset ovat paikallaan. Ilman niitä rasitusmurtuma saattaisi uusiutua.

Tähän havahduin

En ole koskaan ollut mitenkään kilpailuhenkinen, eivätkä juoksutapahtumat ole olleet syy treenaamiseeni. Pidän juoksemisesta niin paljon, että lajista saatava hyvä olo ja mieli kannustavat lenkille. Lopullisesti hurahdin lajiin, kun seitsemän vuotta sitten osallistuin juoksukouluun. Yhteislenkit hyvällä porukalla herättivät nälän juoksua kohtaan.

Eräällä yhteislenkillä teimme mäkivetoja ja hyppyjä kaverin reppuselkään. Selästä alastulo aiheutti jalkaani pistävän, ohimenevän kivun. Treenin jälkeen ihmettelin turvonnutta jalkapöytääni ja hoidin sitä kylmällä. Seuraavana yönä en juuri nukkunut kivultani. Aamulla pyöräilin villasukat ja crocksit jalassa lääkäriin.

Vastaanotolla

Minulla oli alkava rasitusmurtuma, mutta sen aiheuttaja jäi tuolloin epäselväksi. En ollut lisännyt tai muuttanut treeniäni aiemmasta, ja ruokavalionikin oli pysynyt samana.

Minut määrättiin kuukaudeksi liikkumiskieltoon. Olin kuitenkin lähdössä Keniaan suorittamaan opintoihini liittyvää harjoittelua, ja pelkäsin, ettei liikkumiskieltoa olisi helppo noudattaa.

Matkani suuntautui paikkaan, jossa omat jalat ja aasikyyti olivat monesti ainoat mahdolliset tavat edetä. Varauduin matkaan tukevilla sandaaleilla, mutta ne eivät estäneet murtuman etenemistä. Kotiintulon jälkeen otettu röntgenkuva paljasti varsinaisen murtuman, ja liikuntakielto jatkui taas kuukaudella.

Näin minua hoidettiin

Liikuntakielto salli arkiaskareet roskapussien vientireissuista imurointiin, mutta kävely- ja juoksulenkit olivat kiellettyjä. Jalkaa ei kipsattu eikä tuettu mitenkään: rasituksen välttäminen oli ainoa hoito.

Kuukauden levon jälkeen aloin liikkua omaa järkeä käyttäen ja omaa kuntoa kuunnellen. Rasituksen määrää piti lisätä asteittain. Jos jalka turpoaisi tai kipuilisi, rasitusta olisi ollut liikaa.

Ja niin sitä olikin: joka kerta lähdin liikkeelle liian kovaa ja liian suurin odotuksin, ja takapakkeja riitti. Vamma tuli maaliskuussa, mutta syksy oli jo pitkällä ennen kuin jalkani alkoi olla juoksukunnossa.

Turhauduin monta kertaa, ja usko kuntoutumiseen alkoi olla kovilla. Kavereiden kanssa tehdyt vesijuoksulenkit helpottivat jonkin verran oloani.

Tässä ja nyt

Kaksi vuotta sitten jalkaterääni alkoi särkeä samoin kuin rasitusmurtumassa. Sain työterveyslääkäriltä lähetteen fysiatrille, jonka mukaan minulla on synnynnäinen askelvirhe. Jalkapöytäni laskee askelluksessa liikaa, mikä kuormittaa jalan luita tavallista enemmän. Tämä voidaan estää yksilöllisillä tukipohjallisilla. Enää en ota yhtään juoksuaskelta ilman pohjallisiani. Vaiva ei ole uusiutunut.

Toimin vapaa-ajalla juoksuohjaajana. Rasitusmurtuman ansiosta ymmärrän, miltä tauolle syystä tai toisesta joutuvasta juoksijasta tuntuu.

Kannustan ohjattaviani selvittämään mahdollisten kipujensa syyn, eikä vain hoitamaan kipua. Olisin itse aikoinani toipunut huomattavasti nopeammin, jos olisin tiennyt askelvirheestäni enkä olisi kiirehtinyt takaisin poluille.

Lue myös:

10 kysymystä: Mistä syntyy jalkaterän kipu? Syy usein päkiässä, jalkapohjassa tai akillesjänteessä

X