Leilalla oli laskimoveritulppa ja kaksi keuhkoveritulppaa

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Leila Kettinen tarvitsee rollaattoria apunaan liikkumisessa, minkä takia hän viettää paljon aikaa kotona. Käsityöt, kuten virkkaaminen ja askartelu, kuuluvat hänen rakkaimpiin harrastuksiinsa. © Sara Pihlaja
Leila Kettinen ihmetteli kummallisesti kipuilevaa ja turvonnutta pohjettaan. Vasta sairaalassa kävi ilmi, että kyse oli vaarallisesta veritulpasta.

Kymmenisen vuotta sitten tamperelaisen Leila Kettisen, 65, vasempaan polveen asennettiin tekonivel. Muutaman kuukauden päästä vasen pohje kipeytyi, minkä lisäksi se alkoi turvota nopeasti. Sairaalassa paljastui, että Leilalla oli sekä syvä laskimoveritulppa että kaksi keuhkoveritulppaa.

Tähän havahduin

Jouduin jäämään eläkkeelle jo 49-vuotiaana selkäkipujen ja eri nivelten kulumavammojen vuoksi. Olin koko ikäni tehnyt raskasta työtä siivoojana ja kantanut painavia säkkejä, mikä oli ollut keholleni hyvin uuvuttavaa.

Polvileikkauksen jälkeen alkanut pohkeen kipu ja turvotus oli kuitenkin aivan uusi kokemus minulle.

Pohje turposi todella nopeasti, kipu kasvoi vähitellen, ja koskettaessa jalka tuntui pinkeältä ja kovalta. Lisäksi jalan takaosa oli aivan kirkkaanpunainen. Minulle tuli kiire lähteä lääkäriin.

Vastaanotolle

Menin Taysiin, jossa minua alettiin heti tutkia. Minulta otettiin erilaisia kokeita, minkä jälkeen minut vietiin tietokonekuvaukseen.

Jonkin ajan kuluttua lääkäri tuli kertomaan, että vasemmasta jalastani oli löytynyt syvä laskimoveritulppa ja keuhkoistani kaksi veritulppaa.

Keuhkoveritulppa syntyy, kun muualta elimistöstä lähtenyt verihyytymä tukkii keuhkoihin johtavan valtimon. Jollei hoitoon pääse ajoissa, tila on hengenvaarallinen.

Silloin minua alkoi ensimmäisen kerran pelottaa. Aikaisemmin en ollut ymmärtänyt olevani vakavasti sairas. Elin vain hetken kerrallaan toivoen parasta.

Näin hoidettiin

Diagnoosin kuultuani olin aivan omassa maailmassani. Kuulin, kun lääkärit ja hoitajat puhuivat jotakin liuotushoidosta, mutten ymmärtänyt tarkalleen, mitä he sanoivat.

He veivät minut kellarikerroksessa olevaan toimenpidehuoneeseen koneeseen, jossa minun piti olla vatsallani makuulla. Välillä minun käskettiin liikutella jalkojani.

Liuotushoito tuntui kestävän ikuisuuden. Makuuasento tuntui epämukavalta, ja minuun sattui koko ajan. Lisäksi minua pelotti, että hoito ei ehtisi vaikuttaa ajoissa.

Toimenpiteen jälkeen minut vietiin osastolle, jossa pääsin lepäämään. Oloni oli todella voimaton, mutta helpotti tietää, että liuotushoito oli tehty onnistuneesti.

Sairaalassa olin noin viikon. Sain levätä rauhassa, ja vähitellen oloni alkoi parantua. Muutaman päivän levon jälkeen kävelin jo korkean kävelytelineen kanssa sairaalan käytävillä ja yritin kuntouttaa jalkaa.

Minulle määrättiin myös verta ohentava lääkitys, joka estää uusien veritulppien synnyn. Joudun ottamaan sitä koko loppuelämäni. Kukaan lääkäreistä ei kuitenkaan osannut sanoa, mikä veritulpan oli aiheuttanut.

Tässä ja nyt

Veritulpan jälkeen olen yrittänyt pitää itsestäni hyvää huolta. Lääkärit suosittelivat, että kävisin säännöllisesti uimassa, koska se on ainoa liikuntamuoto, jota pystyn harrastamaan selkäkipujen ja kulumien takia.

Käyn uimassa joka keskiviikko Hervannan uimahallissa. Aikaisemmin tykkäsin uida luonnonvesissä pitkiä matkoja ja käydä talvisin avannossa, mutta viime vuosina ne ovat jääneet.

Teen myös paljon käsitöitä. Maalaan silkkihuiveja ja virkkaan oluttölkkien klipsuista käsilaukkuja ja pussukoita. Yritän myös syödä terveellisesti paljon kasviksia ja marjoja. Viime syksynä kävin viimeksi itse puolukassa.

Kotisairaanhoito käy säännöllisesti luonani ja mittaa veriarvot. Veritulpan jälkeen niitä piti ottaa viikoittain, mutta viime aikoina ne ovat olleet niin hyvät, että kerran kuukaudessa otettu näyte on riittänyt.

Lue myös:

10 kysymystä: Miksi laskimoveritulppa vaanii lentokoneessa?

Tiesitkö tämän – keuhkoveritulpan syy usein jalan laskimotukos

Keuhkoveritulppa voi olla kohtalokas

A Keuhkoveritulppa saa yleensä alkunsa alaraajan syvästä laskimosta. Hyytymä syntyy ensin raajassa, josta se kulkeutuu verenkierron mukana keuhkoihin.
B Tavallisin keuhkoveritulpan oire on hengenahdistus. Oire voi alkaa äkillisesti tai kehittyä pidemmän ajan kuluessa.
C ”Jos tulppa on kookas, se voi pysähtyä keuhkovaltimoiden päärunkoon. Silloin sydän kuormittuu äkillisesti, ja seurauksena voi olla verenkierron romahtaminen ja sydänpysähdys”, kertoo Sydänliiton ylilääkäri Anna-Mari Hekkala.

X