Keskivartalolihavuus eli sisäelinten ympärille kertyvä rasva on yleisempi ongelma miehillä kuin naisilla. Sen syntyyn vaikuttavat samat syyt kuin lihavuuteen muutenkin.
(Päivitetty: )
Teksti:
Tuija Tiitinen

1. Mitä sisäelinten ympärille kertynyt rasva eli keskivartalo­lihavuus on?

Se on valkoista rasvakudosta, joka on kertynyt vatsaontelon sisälle. Tämä viskelaarirasvaksi kutsuttu rasva kertyy ennen kaikkea suolten ja sisäelinten väliin ja ympärille sekä maksan sisälle. Se suurentaa maksaa ja saattaa aiheuttaa rasvamaksan.

Valkoinen keskivartalorasva on kehon lyhytaikaista varastorasvaa, jonka aineenvaihdunta on vilkasta, jopa kaksi kertaa vilkkaampaa kuin ihon alle kertyneen rasvan aineenvaihdunta. Tämä tarkoittaa sitä, että­­ihon alle, kuten takapuoleen ja reisiin kertynyt rasva on vaikeampi saada pois vartalosta kuin keskivartalorasva. Useat tekijät voivat vaikuttaa siihen, miksi rasva kertyy toisille helpommin keskivartalolle ja toisille ihon alle.

Lisäksi kehossa on ruskeaa rasvaa, jota esimerkiksi avantouinti lisää elimistössä. Se muistuttaa enemmän lihaskudosta kuin valkoista rasvakudosta. Kylmissä olosuhteissa ruskean rasvakudoksen verenvirtaus lisääntyy ja sokeriaineenvaihdunta aktivoituu.

2. Mitkä tekijät lisäävät keskivartalolihavuutta?

Taustalla ei ole mitään yksittäistä tekijää, vaan lihavuus on monen asian summa. Kun liikutaan yhä vähemmän ja syödään enemmän, ravintovarastoja ei ehditä kuluttaa. Miessukupuoli ja korkeat stressitasot ovat myös usein yhteydessä keskivartalolihavuuteen. Keskivartalolihavuus on selvästi yleisempää miehillä.

3. Onko keskivartalo­lihavuus yleisempää miehillä vai naisilla?

Ennen puhuttiin myös omenalihavuudesta. Sillä viitattiin miesten kaljavatsaan, sillä alkoholi sisältää runsaasti kaloreita, jotka kertyvät miehillä helposti vatsan seutuun. Nykyään myös naiset juovat enemmän ja heilläkin keskivartalolihavuus on lisääntynyt muun muassa tästä syystä.

Naisilla keskivartalolihavuus saattaa olla vaarallisempi lihavuuden muoto, sillä jos nainen saa diabeteksen ylipainon seurauksena, hänellä on suurempi vaara saada sydänkohtaus kuin miehellä.

4. Mistä johtuu se, että ihminen voi olla muuten hoikka, mutta vyötäröllä saattaa olla paljon rasvaa?

Ihmisen yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten helposti ja paljon keskivartalorasvaa kertyy. Tämä on myös sukupuolikysymys. Miehille kertyy jostain syystä helpommin rasvaa keskivartaloon kuin naisille. Syynä saattavat olla hormonaaliset tekijät.

Rasvan varastointi liittyy myös evoluutioon. Silloin, kun ravintoa oli epätasaisesti saatavilla, elimistö varastoi kaiken ylimääräisen energian, jota se sitten käytti, kun ravintoa oli niukemmin.

5. Miten ravinto vaikuttaa keski­vartalon lihavuuteen?

Nykyään syödään yhä energiarikkaampaa ruokaa. Lisäksi syödään enemmän kuin aivojen kylläisyystaso vaatisi.

Toinen syömiseen liittyvä ongelma on jatkuva napostelu. Se pitää kehon insuliinitason korkealla koko ajan. Insuliini on hormoni, joka pyrkii varastoimaan ylimääräiset sokerit ja rasvat kehoon. Syömistä seuraa hormonimyrsky ja ylimääräinen energia varastoituu ensin keskivartaloon.

6. Kuinka vaarallista sisäelimiin kertynyt rasva on?

Kun rasvaa on kehossa normaali määrä, sillä on oma merkityksensä aineenvaihdunnan kannalta. Mutta jos rasvaa on ylen määrin, se on vaarallista. Kun rasvaa alkaa kertyä liikaa, se haittaa sisäelinten toimintaa, koska rasva varastoituu esimerkiksi haimaan ja maksaan sekä muiden sisäelinten ympärille.

Liialla rasvalla on selkeä yhteys 2-tyypin diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Lisäksi vaarallinen kolesteroli lisääntyy lihavilla. Lihavuus haittaa myös verenkiertoa.

7. Mitä sairauksia keskivartalolihavuus aiheuttaa?

Tärkeimpinä ovat diabetes sekä sydän- ja verisuonitaudit. Suuri ylipaino rasittaa alaraajojen niveliä. Lihavuus lisää myös riskiä sairastua moniin muihin sairauksiin, kuten esimerkiksi joihinkin syöpiin ja nivelvaivoihin. Lisäksi lihavuus heikentää elimistön kykyä taistella monia muita sairauksia vastaan.

Voi sanoa, että lihavuus on elimistölle aineenvaihdunnallinen stressi. Keskivartalolihavuuteen liittyy usein myös tavanomainen stressi tai ylirasitus, joka puolestaan lisää kortisolihormonin tuotantoa. Kortisoli varastoi ravintoaineita, mikä lisää lihavuutta entisestään.

8. Miten sisäelimiin kertyneen rasvan saa pois?

Sisäelimiin kertynyt rasva on nopeaa rasvavarastoa. Hyvä puoli on, että se lähtee ensimmäisenä, kun ihminen alkaa liikkua enemmän ja syödä vähemmän.

9. Mikä on liikunnan merkitys?

Minkä tahansa liikunnan lisääminen auttaa keskivartalolaihtumiseen. Liikkuessa aineenvaihdunta vilkastuu ja energiaa kuluu. ­Ei siis tarvitse tehdä esimerkiksi vatsalihasliikkeitä, vaan mikä tahansa hikiliikunta yleisesti auttaa. Toisaalta pelkällä ravinnollakin laihduttaminen on yhtä tehokasta kuin liikunnan avulla laihduttaminen. Kun alkaa liikkua, lihasmassa kasvaa, mikä ei välttämättä lisää laihduttamisen motivaatiota. Kun lihasmassa kasvaa, paino saattaa nousta, sillä lihasmassa painaa enemmän kuin rasva.

10. Auttaako avanto­uinti­ vähentämään keskivartalolihavuutta?

Avantouinti lisää terveellisen ruskean rasvan määrää elimistössä. Lisäksi uinti kylmässä vedessä vilkastuttaa aineenvaihduntaa, mikä edistää laihtumista. Aiheesta ei ole olemassa suoranaista tutkimustietoa, mutta on havaittu, että miehillä, joilla oli runsaasti valkoista rasvaa keskivartalolla,­ ruskean rasvan aineenvaihdunta oli hitaampaa kuin niillä, joilla sitä ei ollut liikaa.

Kylmäaltistus on tehokkain tapa lisätä ruskean rasvan määrää elimistössä. Kylmän lisäksi myös chilin sisältämät kapsaisiinit lisäävät ruskean rasvan toimintaa.

Meille suomalaisillehan kylmä ilma on normaalia eli voisi sanoa, että jos käy tunnin lenkillä säällä kuin säällä, se on terveellistä ja edistää laihtumista.

 

Asiantuntijana Kirsi Virtanen, dosentti, PET-keskus Turku.

Seura 49/2013

X