Liikkuja ihastuu piilolinssien helppouteen. Nykyisten kanssa voi nukkuakin.
(Päivitetty: )
Teksti:
Virve Järvinen

1. Milloin näönkorjaus piilolinsseillä on silmälaseja järkevämpää?

Esimerkiksi talviurheilussa piilolinssit ovat silmälaseja kätevämmät: ne eivät hiosta eivätkä huurustu eivätkä rajoita näkökenttää. Huononäköiseltä voisi jäädä kylpyläreissu väliin ilman piilolinssejä.

Myös monissa töissä silmälasit saattavat olla tiellä tai vaarassa rikkoutua. Pikkulasten ja eläinten kanssa sekä ulkona työskentelevät suosivat usein piilolinssejä.

Silmälasit ja piilolinssit eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia tapoja korjata näköä. Eri tilanteissa toinen on toista tarkoituksenmukaisempi. Tämän vuoksi jokaisella näkemiseensä apua tarvitsevalla tulisi olla kummatkin.

2. Onko piilolinssien käyttöön ikärajaa?

Piilolinssit voi ottaa käyttöön, kun pystyy laittamaan ne itse silmiin ja ottamaan ne sieltä pois sekä hoitamaan niitä asianmukaisesti. Linssi menee paikalleen helpoiten, kun sen ottaa etu- tai keskisormen päähän ja vetää alaluomea saman käden nimettömällä alas. Toisella kädellä voi pitää yläluomea auki ja katsoa suoraan piilolinssiin.

Linssin alle saattaa jäädä ilmakuplia. Ne lähtevät pois, kun sulkee silmän ja liikuttelee sitä varovasti. Kun linssi on silmässä, silmää ei saa hangata.

Iän myötä silmät tahtovat kuivua. Jos kuivasilmäisyys on hyvin voimakasta, piilolinssejä ei voi käyttää. Kuivasilmäinen voi yleensä pitää piilolinssejä, kunhan huolehtii silmien kostutuksesta tarkoitukseen valmistetuilla tipoilla.

3. Millaisia piilolinssejä on olemassa?

Kuten silmälaseissa myös piilolinsseissä on yksiteho- ja moniteholinssejä sekä hajataitteisuuden korjaukseen tarkoitettuja linssejä. Piilolinssejä on olemassa hyvinkin voimakkaita vahvuuksia, jopa -20 saakka. Niistä noin 98 prosenttia on pehmeitä ja hyvin ohuita. Ne ovat usein silikonipohjaisia piilolinssejä. Silikoni on kudoksille terveellinen materiaali, joka hylkii vettä. Kemiallisesti käsitelty silikoni ja muut piilolinsseissä käytetyt muoviyhdisteet tehdään sellaisiksi, että niiden joukkoon saadaan kulkeutumaan silmän omaa kyynelnestettä. Tämä tekee piilolinssistä hengittävän.

Kovia piilolinssejä käytetään nykyään hyvin harvoin: lähinnä vain silloin, kun ihmisellä on jokin sarveiskalvoa vaurioittava sairaus.

4. Mitkä ovat liikkujalle sopivimmat piilolinssit?

Piilolinsseissä on pitkään ja lyhytaikaiseen käyttöön tarkoitettuja tuotteita. Pidempiaikaiseen käyttöön tarkoitettujen piilolinssien käyttöikä on noin kuukausi. Lyhytaikaiseen käyttöön tarkoitetut kestävät vain aamusta iltaan. Nykyään ostetuista piilolinsseistä yli puolet on näitä kertakäyttölinssejä.

Jos tarvitsee piilolinssejä muutaman tunnin viikossa, kannattaa valita kerta- eli päiväkäyttöiset piilolinssit. Esimerkiksi uimarin on hyvä käyttää kertakäyttöisiä linssejä, sillä linssit voivat imeä vedestä epäpuhtauksia. Kertakäyttölinssien heittäminen pois liikuntasuorituksen jälkeen ei sureta.

5. Saako piilolinssejä sovittaa ennen käyttöä?

Ennen kuin hankkii piilolinssit, tulee käydä optikolla tarkistuttamassa silmien terveys ja fysiologiset ominaisuudet. Jos optikko havaitsee silmissä jotain poikkeavaa, hän lähettää asiakkaan silmälääkärille. Alkutarkastuksen tarkoituksena on taata asiakkaalle mahdollisimman sopivat ja turvalliset piilolinssit.

Asiakas saa yleensä piilolasien sovituksen yhteydessä testilinssit. Elleivät ne tunnu lyhyen totuttelun jälkeen hyviltä, ne vaihdetaan paremmin sopiviin linsseihin. Muutaman minuutin totuttelun jälkeen piilolinssin ei pitäisi tuntua silmässä miltään.

Piilolinssi on silmän näkökulmasta katsottuna vieras esine, ja siksi sen käyttäjän tulee käydä säännöllisesti optikon silmätarkastuksessa – yleensä 6–12 kuukauden välein.

6. Miksi piilolinssit pitää ottaa yöksi pois?

Kaikkia linssejä ei tarvitse poistaa yöksi, vaan niitä voi pitää jopa 30 vuorokautta yhtä mittaa. Ennen uuden vastaavanmittaisen jakson alkua pidetään päivän tauko piilolinssien käytössä.

Optikko määrittää aina piilolinssien käyttörajat, eikä niitä saa ylittää. Liian pitkään käytetyt piilolinssit keräävät bakteereja, jotka ärsyttävät silmiä.

7. Liittyykö piilolinsseihin tavallista suurempi silmätulehdusvaara?

Aikaisemmin linssit valmistettiin nykyistä vähemmän hengittävistä materiaaleista, jolloin silmän sarveiskalvo kärsi hapenpuutteesta ja tämä aiheutti ongelmia. Ennen samaa linssiparia pidettiin puoli vuotta tai vuosikin, jolloin linssiin pääsi kertymään erilaisia epäpuhtauksia. Nyt kun materiaalit hengittävät ja linssien käyttöikä on lyhentynyt, piilolinssien käyttäjän silmätulehdusvaara ei ole juurikaan suurempi kuin silmälasien käyttäjän.

Piilolinssejä käsitellään vain puhtain käsin. Niitä hoidetaan vain niille tarkoitetuilla aineilla, ei vesijohtovedellä.

8. Voivatko piilolinssit jäätyä silmiin?

Piilolinssit ovat silmässä kyynelfilmin ympäröiminä. Ne jäätyvät yhtä suurella todennäköisyydellä kuin silmän pinta, elävältä ihmiseltä eivät koskaan.

Sitäkin on turha pelätä, että piilolinssi katoaisi elimistöön. Silmän pinnalla kulkee pussimainen sidekalvorakenne, joka kiinnittyy luomirakenteisiin. Tämän pussin ohittaminen on terveessä silmässä mahdotonta.

9. Vapautuuko piilolinssien käyttäjä kokonaan silmälaseista?

Jokaisella näönkorjausta tarvitsevalla tulisi olla käytössään sekä piilolinssit että silmälasit erilaisiin tarpeisiin. Piilolinssit vaativat huoltoa ja tällöin tarvitaan silmälaseja. Silmälasien käyttäjä voi haluta esiintyä vaikka iltajuhlissa välillä ilman sankalaseja. Flunssaiselle tai allergiselle suositellaan oireiden aikana silmälaseja, koska nenän ja nielun bakteerit saattavat kulkeutua silmiin ja toisaalta flunssa itsessään voi ärsyttää silmiä. Ärtyneisiin silmiin ei piilolinssejä parane laittaa.

Piilolinssien käyttäjä tarvitsee myös aurinkolasit.

10. Tulevatko piilolinssit huomattavasti silmälaseja kalliimmiksi?

Kuukausilinssien käyttö maksaa noin 15 euroa kuukaudessa. Kertalinssit valitseva maksaa yhdestä käyttökerrasta keskimäärin kahvikupin verran.

Asiantuntija Panu Tast, optikko, toimitusjohtaja, Suomen Optinen Toimiala ry

Seura 05/2014

X