Cheek uuden levyn kimppuun

Viime vuonna Vain elämää-sarjan myötä monet hurmannut räppäri Cheek eli Jare Tiihonen on onnellinen uusista faneista, joita artisti sai sarjan mukana

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Cheek on ehdolla kahdessa kategoriassa Emma Gaalassa.

Viime vuonna Vain elämää-sarjan myötä monet hurmannut räppäri Cheek eli Jare Tiihonen on onnellinen uusista faneista, joita artisti sai sarjan mukana
Teksti:
Virpi Valtonen

Moni näki Cheekissä Vain elämää -sarjassa uuden, syvällisemmän puolen.

”Ihan hillittömän hyvä meininki on ollut keikoillakin. Koko edellinen vuosi oli niin loistava, etten voi olla kuin tyytyväinen”, tuumaa Cheek, joka on ehdolla maaliskuussa järjestettävässä Emma Gaalassa paras albumi- ja miessolisti-kategoriassa.

Räppäri puuhaa hiljalleen jo uutta levyä, mutta alkuvuosi menee lomaillessa. Linnan juhlissa tummassa Louis Vuittonin puvussa edustanut Cheek on saanut kuulla kehuja tyylitajustaan, mutta luksusmerkin mannekiiniksi räppäri ei haaveile ryhtyvänsä.

”Ei minusta siihen touhuun olisi. En ole ainakaan ajatellut asiaa”, Cheek naurahtaa.

Linnassa Cheek lukeutui seuratuimpiin vieraisiin. Yksi juttu jäi kuitenkin tekemättä.

”Suunniteltiin Kaija Koon kanssa, että olisimme pyörähtäneet parketilla, mutta se ei vain ollut mahdollista kaiken sen hässäkän keskellä”, Cheek nauraa.

X