Elastinen: Pakko rauhoittaa, muuten menee pää jumiin

Suosikkiartisti Elastinen on oppinut loman merkityksen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

The Voice of Finlandin tähtivalmentajana toimiva Elastinen aloittaa ohjelman kolmoskauden kilpailijavalinnat ensi maanantaina. Kuva: Pekka Mustonen.

Suosikkiartisti Elastinen on oppinut loman merkityksen.
Teksti:
Virpi Valtonen

Hiphop-artisti Kimmo Laiho, artistinimeltään Elastinen, kertoo loppuvuotensa olevan todella kiireinen.

”Teen ihan jäätävän määrän keikkaa ja maanantaina alkaa The Voice of Finlandin kolmannen kauden blind auditionit, joita kuvataan koko viikko”, musiikkiohjelmassa alusta alkaen tähtivalmentajana toiminut mies kertoo.

Kyseisessä Ääni ratkaisee -vaiheessa tähtivalmentajat ovat selin laulajiin päin, eli he kuulevat pelkästään äänen eivätkä näe kilpailijaa. Ohjelman tulevalla tuotantokaudella Lauri Tähkä ja Paula Koivuniemi poistuvat tuomaristosta ja tilalle tähtivalmentajiksi tulevat iskelmälaulaja Anne Mattila ja Elastisen kanssa The Voice Kids -ohjelmassa lasten tähtivalmentajana vakuuttanut PMMP-yhtyeestäkin tuttu Mira Luoti.

Oman musiikillisen uransa ohella Elastinen tuottaa musiikkia muille artisteille ja toimii Rähinä Records -levy-yhtiön toimitusjohtajana.

Vuosien mittaan hän on oppinut rauhoittamaan työtahtia. Loputtomiin asti energiaa ei riitä.

”Joulukuun olen lomalla. On pakko rauhoittaa menoa, muuten menee pää jumiin.”

X