Joanna Kuvaja odottaa toista lastaan

Jaa artikkeliTilaa Seura
Joanna ja Kalle Kuvaja saavat toisen lapsen.

Ravien tv-kasvo, juontaja Joanna Kuvaja (o.s. Väre) odottaa toista lastaan aviomiehensä Kalle Kuvajan kanssa. Viime kuussa kaksivuotishääpäiväänsä viettäneen mallipariskunnan esikoispoika Romeo on kolmevuotias.

”Periaatteessa olen ollut asiasta vielä aikas hyshys, mutta kuitenkin jo kohta puolessa välissä raskautta ollaan”, ravitoimittaja kertoo Seuralle.

Hän on tehnyt Ravisuora-ohjelman lähetyksiä myös raskausaikanaan raviratojen laitamilta, mutta onnistunut salaamaan odotuksensa tähän asti.

Joanna tuli tunnetuksi Miss Suomen toisena perintöprinsessana vuonna 2007. Nuorempana Mikkelistä kotoisin oleva Kuvaja työskenteli hevostenhoitajana.

X