Anna-lehti: Ellen Jokikunnas odottaa nyt adoptiolasta miehensä kanssa: ”Kadun, että salasin lapsettomuuden niin pitkään – puhuminen oli vapauttavaa ja eheyttävää”
Ellen Jokikunnas tiesi lapsettomuudestaan jo alle 30-vuotiaana ja katuu salailuaan. Vasta asiasta puhuminen auttoi lapsettomuuskriisin käsittelyssä.
Juontaja Ellen Jokikunnas, 42, on kärsinyt hiljaisuudessa jo vuosia lapsettomuudesta. Nyt hän kertoo Anna-lehdelle lohduttomista lapsettomuuden vaiheista ja tulevan adoptiolapsen odotuksen onnesta.
Lapsettomuuden käsittelyn vaiheet eivät ole olleet helppoja. Tuttavien perheenlisäys herätti mukana elämisen onnen lisäksi kateutta. Hedelmöityshoitojen lopettamisen ja adoptioprosessiin lähtemisen jälkeen ystävien lapsiperhearjen seuraaminen helpotti.
”Minuun ei enää sattunut. Oli levollinen olo ja kiva jutella vauvahöpinöitä. Kärsin vuosia lapsettomuudesta mutta odotan nyt adoptiolasta mieheni Jarin kanssa. Elämä on juuri nyt aika ihanaa”, Ellen Jokikunnas iloitsee Anna-lehdessä.
Oma lapsi saa etsiä juurensa
Kadonneen jäljillä -tv-sarjaa tehdessään hän on kohdannut adoptoituja ja huomannut, miten kova tarve kaikilla heillä on ollut saada tietää taustastaan.
”Toivon, että meillä olisi antaa vastauksia lapselle ja, jos lapsi niin haluaa, mahdollisuus tutustuttaa hänet biologisiin vanhempiinsa, mutta tällaiseen ei voi hakiessa vaikuttaa. Ja jos lapsi haluaa, tulemme matkustamaan hänen lähtömaassaan niin, että hän oppii tuntemaan sen.”
Ellen ja Jari eivät vielä tiedä tulevan adoptiolapsensa sukupuolta, ikää eivätkä sitä, milloin he lapsen saavat.
Tieto siitä, että tällä kertaa he ihan oikeasti saavat lapsen, on viimeinkin pyyhkäissyt pois tumman pilven Ellenin yltä.
”Meidät on jo niin monessa liemessä keitetty, että tämä on pelkkää valoa”, hän sanoo.
Adoptioprosessi voi olla raskas, koska sen aikana asiantuntijat arvioivat, onko hakijoista adoptiolapsen vanhemmiksi. Ellen on kokenut tämän vaiheen omassa lapsettomuudessaan vain helpottavana.
”Adoptiolapsilla on traumatausta, joten on vain oikein, että hakijat tutkitaan ja lapsia suojellaan viimeiseen asti.”
Tervetuloa vauvakutsuille!
Vuosien varrella Ellenin ystävät ovat saaneet lapsia, joten hän on saanut usein kutsuja babyshowereihin eli vauvakutsuille. Niissä on saunottu ja syöty. On ollut ilmapalloja ja vaippakakkuja. Naurua ja puhetta.
”Olin aina niin onnellinen ystävieni puolesta. Samalla vauvauutiset satuttivat, ja sitten tuli huono omatunto siitä, että tunsin surua.”
Jossain vaiheessa babyshowerit kävivät liian raskaiksi.
”Aloin keksiä tekosyitä, miksi en pääse paikalle. Lopulta sanoin yhdelle ystävälle, että tiedätkö, nyt en vain voi tulla, tässä tilanteessa se olisi liian kivuliasta. Siellä on viisi naista raskaana, ja kaikki ne vauvat. Jossain vaiheessa keskustelu kääntyy siihen, että Ellen, miksi sinä et hanki.”
Sosiaaliset tilanteet muuttuivat helpommiksi vasta, kun Ellen alkoi puhua lapsettomuudestaan myös laajemmalle tuttavapiirille.
”Nyt kadun sitä, että salasin asian niin pitkään. Puhuminen oli vapauttavaa ja eheyttävää, koska se auttoi lapsettomuuden käsittelemisessä.”
Klinikan lapsettomuushoidoista on romantiikka kaukana
Koska lapsettomuus liittyy ihmisen intiimeimpään alueeseen, seksiin, se voimistaa häpeän tunteita.
”Lasten hankkiminen pitäisi onnistua seksillä, ja sitten se ei onnistukaan. Kun klinikalla tehdään hoitoja, siitä on romantiikka kaukana.”
Lääkäri lohdutti Elleniä sanomalla, että edes sukupuolitautien poliklinikalla ei hävetä yhtä paljon kuin lapsettomuusklinikalla. Ellen ei ollut ainoa.
Perheenjäsenet ja läheisimmät ystävät tiesivät Ellenin kärsivän lapsettomuudesta, mutta meni aikaa, ennen kuin hän pystyi kertomaan siitä laajemmalle tuttavapiirille.
Julkisuudessa hän puhuu lapsettomuudestaan ensimmäisen kerran vasta nyt.
”Siihen on liittynyt niin paljon surua ja häpeää, kun ei pystykään siihen, mihin biologia on naisen määrännyt. Vaikka olen hedelmällinen nainen, en vain koskaan onnistunut raskautumaan. Synkimpinä hetkinä minusta tuntui, että en kelpaa naisena, olen sekundaa. Minusta tuntui, että naiseus määritellään hedelmällisyyden ja äitiyden kautta, ja vaikka järjellä tiesin, että se on suppea määritelmä, en vain pystynyt olemaan ajattelematta niin. ”
Klinikan odotushuoneessa hän oli kuitenkin turvassa. Lapsettomat ovat lojaaleja toisilleen.
”Koskaan kukaan ei vuotanut julkisuuteen, että oli nähnyt minut siellä.”
Utelut raivostuttivat henkilökohtaisen kriisin keskellä
Ellen kertoo, että vuosien aikana hänestä on tehty monta perätöntä raskausuutista.
”Välillä minusta tuntui, että kohtuni on julkinen, kaikkien omaisuutta.”
Toimittajilla on ollut tapana udella, milloin Ellen aikoo hankkia lapsia, ja vuosien varrella kysymykset kovenivat:
Miksi sinulla ei ole lapsia? Suojeletko kroppaasi? Onko ura sinulle tärkeämpi kuin perhe?
”Jos jotkut, niin lapsettomat todella yrittävät hankkia lapsia. Muut saavat niitä”, Ellen puhahtaa.
Joskus kokkareille tai muihin tilaisuuksiin mennessään hän mietti jo etukäteen, miten saisi käännettyä mahdolliset utelut vitsiksi.
Olisiko lähellä vessa, jonne voisi mennä itkemään? Miten hän selviäisi?
”Minä olen lapseton”
Kerran eräs puolituttu mies laittoi kätensä Ellenin vatsalle ja kysyi, onko pulla jo uunissa.
Ellen kiehui raivosta.
”Minä olen lapseton”, hän vastasi.
Kun Ellen sen jälkeen nousi autoonsa, hän oli kananlihalla.
”Oli ihan mieletön tunne olla tilanteen päällä. Pystyin sanomaan, että olen lapseton, enkä mennytkään siitä rikki.”
Lapsettomuus on miehellekin kipeä asia
Perhe, läheiset ystävät ja lääkärit ovat tukeneet Elleniä.
”Lääkärit olivat aina empaattisia ja osasivat tosi hyvin kohdata meitä ja tukea henkisesti.”
Mutta tärkein tuki tuli Jarilta.
”Päätimme alusta lähtien selviytyä tästä yhdessä. Olemme kannatelleet toisiamme ja puhuneet kaikesta. Surreet yhdessä. Meitä lapsettomuuskriisi on lähentänyt.”
Ensimmäisten vuosien aikana oli kuitenkin vaikeita hetkiä, jolloin Ellen tunsi riittämättömyyttä. Hän kehotti Jaria etsimään naisen, joka voisi saada lapsia.
”Heippa. Mene vaan”, hän sanoi, vaikka ei sitä halunnut.
Lopulta Ellen pystyi sisäistämään, että Jari ei halunnut lasta kenenkään toisen kanssa.
”Olisinko itse kyennyt samaan? Että valitsisin miehen, vaikka se saattaisi tarkoittaa sitä, että minusta ei koskaan tulisi äitiä? Se olisi vaikea valinta”, hän pohtii.
Meni aikaa myös ymmärtää, että Jarikin potee lapsettomuutta.
”Että se ei ollut vain minun juttuni. Se oli toiselle yhtä kipeä asia.”