Anu Pentikin tytär Raisa: ”Firma on äidin rakkain lapsi”

Keramiikkataiteilija Anu Pentik oli työn takia paljon poissa tyttärensä Raisa Bergmanin lapsuudessa. Mutta kun Raisan mies kuoli, Anu tuli lähelle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Keramiikkataiteilija Anu Pentik oli työn takia paljon poissa tyttärensä Raisa Bergmanin lapsuudessa. Mutta kun Raisan mies kuoli, Anu tuli lähelle.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna Puhto

Anu Pentik, 75, silppuaa punasipulia ja sekoittaa mätiä smetanaan. Kohta pannulla sihisee blinejä.

Kun Anulla on vapaa-aikaa niin kuin nyt, hän ei pysähdy. Touhuaminen on hänen tapansa rentoutua. Jos Anu ei tee käsitöitä, syntyy keittiössä herkkuja.

Niin tänäänkin.

Anun tyttärelle, Raisa Bergmanille, 51, äidin läsnäolo on aina merkinnyt hyvää ruokaa.

Tosin kun Raisa oli lapsi, Anu oli useammin poissa kuin kotona. Raisa oli viisivuotias, kun hänen vanhempansa perustivat Pentik-perheyrityksen. Alusta asti Anu oli se, joka kiersi Suomea ja maailmaa hoitamassa yrityksen asioita. Matkapäiviä saattoi kertyä vuodessa 250.

”Vahvin äitiin liittyvä lapsuusmuisto on ikävöinti.”

Raisa muistaa senkin kerran, kun päätti olla nukahtamatta illalla, että voisi aamulla estää äitiä lähtemästä matkalle.

”Tietysti nukahdin. Kun heräsin, äiti oli mennyt. Hän oli lohdutukseksi kirjoittanut minulle runon, mutta se itketti vielä enemmän.”

Anu oli 1970-luvulla moderni, luova yrittäjä-äiti, mutta moderni oli Raisan isäkin, Topi Pentikäinen. Topi pyöritti kotona Posiolla Raisan ja tämän pari vuotta nuoremman Pasi-veljen arkea samalla kun johti perheyritystä.

”Isä oli turvallinen ja rakastava, mutta kokki hän ei ollut. Me syötiin makkaraa ja taas makkaraa. Kun äiti tuli kotiin, herkuteltiin. Äiti toi lihaa, usein sisäfileetä Helsingin kauppahallista.”

Anu Pentikillä ei ole erityisiä äitienpäiväperinteitä. ”Lapsuudessani äiti oli niin paljon pois, että kun hän tuli kotiin, oli äitienpäivä. Silloin herkuteltiin hyvällä ruoalla”, Raisa Bergman kertoo. ©VESA TYNI/OTAVAMEDIA

Rakkain lapsi

Anu Pentikistä ja hänen tyttärestään Raisasta on hyvin vähän yhteiskuvia, koska Raisa ei ole koskaan pitänyt kuvissa olemisesta. Tässä juhlitaan tšehovilaiseen tyyliin Kuusankosken Pentik Paviljongissa 1990.

Poissaolo perheen luota kaihersi Anua.

”Pieni omantunnon kolkutus lasten takia on ollut koko ajan läsnä. Mutta kun kerran ryhtyy johonkin, se täytyy viedä loppuun.”

”Firma on äidin rakkain lapsi. Kyllä me Pasin kanssa olemme hänelle rakkaita, eikä meiltä ole rakkautta puuttunut. Mutta ymmärsin jo pienenä, että firma on äidille ykkönen.”

”Raisan oli pakko hyväksyä tämä, jotta hän saattoi selviytyä. Jos hän ei olisi hyväksynyt, hän olisi saattanut ajatella, että hänessä on jotain vikaa.”

Vastaavassa tilanteessa joku voisi katkeroitua äidilleen. Raisa ei.

”On paljon kauheampiakin kohtaloita kuin tämä. On turha suurennella äidin poissaoloa. Isä oli aina läsnä ja perusturvallisuuteni kunnossa.”

Anu kasvoi itse äidittä. Hänen äitinsä kuoli pikkusiskoa synnyttäessään, kun Anu oli kuusivuotias.

”En ikävöinyt äitiä. Häntä ei vain enää ollut. Täytin sen aukon muilla asioilla. Opin selviämään tekemällä kotitöitä, olemalla pikkuäiti sisaruksilleni ja pakenemalla mielikuvitukseeni.”

Nykyisin Anu ajattelee, että äidittömyys on ollut positiivinen asia, koska se pakotti kehittymään.

Anu oli 23, kun alkoi odottaa esikoistaan Raisaa. Synnytys pelotti häntä, olihan se tappanut äidin. Silloin aviomies Topi tuli hätiin. Topi oli vuonna 1966 Kuopion ensimmäinen mies, joka oli mukana synnytyksessä.

Perhe nukkui samassa isossa sängyssä, koska Raisa oli vauvana huono nukkumaan.

”Raisa tankkasi turvallisuuden tunnetta yhdessä nukkumisesta.”

”Niin tein. Vaikka päivällä oli ikävä, öisin oli hyvä ja turvallinen olo. Olen jatkanut samaa tapaa omassa perheessäni. Meilläkin oli perhepeti.”

Ainoa riita

Koska Anu oli moderni ja liberaali äiti, Raisan ei tarvinnut kapinoida teini-iässä. Kaikki oli sallittua, ja äidin kanssa saattoi puhua mistä tahansa.

”Äiti sanoi, että kun meillä ei ollut lapsina rajoja, niin ei niitä voinut yhtäkkiä laittaa. Hän luotti meihin, vaikka Posion nuorilla oli siihen aikaan aika villejä bileitä ja alkoholinkäyttöä.”

”Elin itsekin villin nuoruuden. Tiesin, että Raisa on niin fiksu, että hänestä ei tarvitse olla huolissaan.”

Teininä Raisa ei saanut Anun kanssa riitaa aikaiseksi. Mutta kerran Anu suuttui kunnolla. Hatun takia.

Parikymppinen Raisa matkasi tuolloin Anun kanssa ympäri Yhdysvaltoja. Anu oli ostanut hienon, kalliin hatun. Kun parivaljakko oli siirtymässä aikaisella aamulennolla San Franciscosta Neitsytsaarille, Anu kimpaantui.

”Äiti huomasi, että hattu oli rytätty muovipussiin ja väitti minun tehneen niin, vaikka oli itse sen väsyneenä pakannut.”

Neitsytsaarilla he joutuivat onnettomuuteen, jossa heidän autonsa oli syöksyä rotkoon. Auton peräpää, jossa Raisa istui, oli tyhjän päällä. Piinaavien hetkien ajan oli epävarmaa, putoaako auto. Anu muistaa, mitä ajatteli.

”Kiitin elämästäni. Olin valmis kuolemaan, jos niin piti tapahtua.”

Raisakin ajatteli kuolemaa.

”Hahmotin, että kuolen ensimmäisenä, koska istun takana. Kun lamaannus vähän hellitti, lähdin kömpimään eteenpäin, että painopiste paranisi.”

”Kun pääsimme autosta, vapisimme maassa polvillamme ja kiitimme jumalaa, että olimme elossa”, Anu sanoo.

Rankin asia

Täpärä kuoleman välttäminen ei kuitenkaan ole järkyttävin asia, joka Raisa ja Anu ovat joutuneet kohtaamaan.

”Raisan ensimmäisen miehen kuolema on ollut elämäni rankin asia.”

Raisa ei ollut kolmeakymmentäkään, kun hänen miehensä Hannu sairastui ja kuoli yllättäen. Heidän lapsensa Iiris ja Arttu olivat tuolloin yksi- ja kolmevuotiaita.

Anu ja Topi tulivat heti hätiin tukemaan Raisaa ja ottivat vastuun lapsista. Oli kohtalon ivaa, että samaan aikaan Pentik oli laman takia lähellä konkurssia ja vaati niin ikään Anun ja Topin vahvaa panosta.

”Raisan perheen auttaminen oli kuitenkin tärkeintä.”

Nuo vuodet hitsasivat lastenlapset hyvin läheisiksi Anulle. Raisa sai myöhemmin kolme lasta lisää nykyisen miehensä Harri Bergmanin kanssa.

”Emme olleet tunteneet kovin pitkään, kun Iiris ja Arttu kysyivät Harrilta, saavatko sanoa häntä isäksi. Harri adoptoi heidät virallisestikin.”

Topin unkarinvizsla Bella tarkkailee Anun ja Raisan takansytytyspuuhia. ©VESA TYNI/OTAVAMEDIA

Paras neuvo

Vaikka isoäitiys on Anulle elämän tärkeimpiä asioita, hänen piti sulatella ensimmäisen lapsenlapsen syntymää.

”Olin silloin tuskin viisikymppinen. Tuntui, että en minä miksikään mummiksi voi vielä ruveta. Ajoitus oli uran kannalta huono, koska meillä oli silloin Raisan kanssa yhteinen tytäryhtiö.”

Raisa kertoi raskaudesta ensin isälle. Topin piti kertoa Anulle sopivalla hetkellä. Sitä sai odottaa kaksi viikkoa.

”Raskauteni lopulla äiti jo osteli vauvalle vaatteita ja silitteli vatsaani. Kun Iiris syntyi, hän ryntäsi paikalle.”

Raisan mielestä isoäitiys on muuttanut Anua enemmän kuin mikään muu.

”Iiriksen synnyttyä näin äidissä ensimmäisen kerran sellaisen määrän äidillisyyttä ja lämpöä.”

Anu katselee tytärtään hymyssä suin.

”Kyllä Raisa on höpsähtänyt isoäitiydestä enemmän kuin minä.”

Raisasta nimittäin tuli äskettäin myös mummi, kun Iiris sai tyttären.

Anun mielestä Raisa on ollut melkein liiankin äidillinen ja omistautuva viidelle lapselleen.

”Muutama vuosi sitten ajattelin, että Raisa antaa itsestään liikaa. Hänen pitäisi olla itsekkäämpi.”

Yhteisellä messumatkalla Anu näki, miten herkästi muiden murheita kantava Raisa oli uupunut lastinsa alla.

”Aloin jo menomatkalla itkeä. Minulle oli pelastus, kun äiti kertoi omista vastaavista kokemuksistaan ja suositteli lähtöä yksin pitkälle matkalle.”

Aluksi Raisa vastusteli, koska uskoi, että perhe ei pärjää ilman häntä.

”Raisa piti ihan pakottaa matkaan. Että menetkö mieluummin hullujenhuoneeseen? Tiesin, että asia korjaantuu, kun hän lähtee ja saa levätä.”

Niin kävikin.

Minkälaista on olla poikkeuksellisen äidin tytär, Raisa?

”Minulle hän on vain äiti. Ihailen ja arvostan häntä, mutta ei hän millään jalustalla ole. Aina kun on aihetta iloon tai suruun, soitan äidille. En taiteilija Anu Pentikille.”

”Soitat nykyisin minulle useammin kuin isälle.”

”Niin soitan. Se on muuttunut.” V

Lue myös:

Muotoilija Anu Pentik: ”Olen iloinen, mutta myös huolissani seuraavasta sadasta vuodesta”

 

X