Arja Koriseva sai Elävä legenda -palkinnon: ”Minun ei tarvitse muistella menneitä huippuja, koska rakennan uusia koko ajan”

Laulajan 30-vuotistaiteilijajuhlaan kuuluu konserttikiertue ja uusi albumi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Seura palkitsi Arja Korisevan Elävä legenda -palkinnolla kesäkuun 2019 puolivälissä.

Laulajan 30-vuotistaiteilijajuhlaan kuuluu konserttikiertue ja uusi albumi.
(Päivitetty: )
Teksti:
Oona Komonen

Seura palkitsi laulaja Arja Korisevan Elävä legenda -palkinnolla 19. kesäkuuta 2019. Lehti myöntää palkinnon joka vuosi suomalaiselle pitkäaikaiselle tähdelle. Aiemmin palkittuja ovat Reijo Taipale, Jari Sillanpää, Vesa-Matti Loiri, Katri Helena ja Danny.

Arja Koriseva sanoo, että tunnustus tuntuu hyvältä, ”tietysti se tuntuu”. Hän hymyilee ja sitten nauraa. Ensinnäkin siksi, että ”palkinnossa lukee elävä”.

”En himmaile. En odota eläkepäiviä. Koen juuri nyt suurta intohimoa työtäni ja elämääni kohtaan.”

Ja siksi, että palkinto tuli ”hyvään saumaan”, Koriseva sanoo, sillä ”kuluva vuosi on merkityksellinen”.

Konserttikiertueita ja uusi albumi

Kolmekymmentä vuotta sitten Arja Koriseva seisoi Seinäjoen Tangomarkkinoiden lavalla. Tangokuningatar, vuosimallia 1989.

Kuluvaan juhlavuoteen kuuluu konserttikiertue tango- ja viihdeorkesteri Guardia Nuevan kanssa. Siellä kuullaan klassikoita, uudempaa tuotantoa, tangoa. Ja joulun aikaan vuorossa on kiertue eri kokoonpanolla.

Lisäksi syksyllä ilmestyy uusi, akustinen albumi. Sitä on Korisevan mukaan ”toivottu pitkään”.

”Akustinen musiikki ikään kuin pakottaa kuuntelemaan tekstiä, sen sanomaa.”

Toukokuussa tulevalta levyltä julkaistiin single Majakanvartijat.

”Rakennan koko ajan uusia huippuja”

Ei vain töitä, kertoo Arja Koriseva kesän suunnitelmistaan.

Hän aikoo myös lomailla. Viettää aikaa perheensä kanssa, mökillä ja kotona. Saunoa, vaikka yöllä, koska se on ollut hänelle ”aina tärkeä juttu”, ”se rentouttaa niin paljon”.

Lisäksi Koriseva haluaa liikkua mahdollisimman monella tavalla, esimerkiksi meloa ja pelata tennistä.

Arja Koriseva sanoo, että hän pyrkii nykyään tekemään vähemmän töitä, mutta panostamaan laatuun sitäkin enemmän.

”Olen onnekas monella tapaa. Minun ei tarvitse muistella menneitä huippuja, koska rakennan uusia koko ajan. Odotan tulevaa.”

X