Eino Grön: ”Minulla on ollut varjelusta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
”Se on mennyt aika pitkälti tunteella”, kertoo Eino Grön vakaan laulajanuransa ohjaamisesta. Kuva: Pekka Nieminen.
Eino Grönin elämää ovat kannatelleet hiljainen usko korkeampaan voimaan – ja vaimo Marjatta.

Laulaja Eino Grön on pukeutunut rentoihin puuvillahousuihin ja urheilulliseen paitaan. Hän on kahden viikon sairaslomalla ajettuaan yöllisellä keikkamatkalla ojaan. Autosta tuli romu. Mies pysyi ehjänä, ruumiiltaan ja mieleltään.

”En minä siitä traumatisoitunut”, hän sanoo.

Hän jatkoi heti ajamista, vuokra-autolla. Eilenkin illalla hän oli keikalla.

”On noita onnettomuuksia ollut ennenkin”, hän toteaa.

1972 Eino joutui onnettomuuteen bändinsä kanssa ja lensi ulos autosta. Sen seurauksena hänen näkökentässään on edelleen pieni vaurio. Vuonna 1996 hän ajoi vaimon kanssa tiekarhua päin. ”Teholle jouduttiin.”

Vaimolla vaurioitui jalkapöytä, Einolla lonkkamalja hajosi seitsemään kappaleeseen.

Nyt Eino on päättänyt vihdoin lopettaa yöajon. ”Varmaan ovat läheiseni olleet siitä huolissaan. Minulla on ollut varjelusta.”

”Olen rauhassa”, 71-vuotias mies sanoo. Hänen sinisissä silmissään on viaton katse.

Tässä vaiheessa elämää mielen täyttää kiitollisuus. ”Minä ja läheiseni olemme terveitä, ja saan jatkaa työtä jota rakastan.”

Suomi mielessä

Grön ja Marjatta-vaimo asuvat talvet Floridassa. Liikunta on edelleen tärkeä osa entisen huippupainijan elämää ja Palm Beach antaa siihen täydelliset mahdollisuudet. ”Rullaluistelen, uin, golfaan, pelaan tennistä.”

Hän ja hänen vaimonsa lanseerasivat rantabulevardille myös sauvakävelyn. ”Amerikkalaiset nauroivat, että mitä te teette, eihän nyt ole luntakaan.”

Laulaja on myös kiertänyt esiintymässä läpi Amerikan mantereen. Tie on vienyt suomalaissiirtolaisten luokse. Vaikka talo onkin Floridassa, Suomi ja suomalaiset ovat Grönin elämän perusta. Suomalaisia tuntoja kuvaavat hänen laulunsa ja suomalaisia ovat hänen uskollisimmat kuuntelijansa. Suurin osa Amerikan ystävistäkin on lämpöön muuttaneita Pohjolan kasvatteja.

”Ulkomailla Suomi on aina mietteissä. Siellä on minun tarinani, minun identiteettini. Isänmaalliset laulut tulevat ulkomailla hyvin lähelle.”

Joskus Grön miettii, onko oikein viettää niin mukavaa, nautinnollista elämää auringon alla kaukana kotimaasta. Hän sallii sen itselleen.

”Rospuuttoaikaan tuntuu, että pitää päästä pois. Niinhän moni muukin suomalainen lähtee etelään. Ajattelen myös, että nyt olen siellä osa-aikaeläkkeellä.”

Sen hän toki ansaitseekin elätettyään itsensä laulajana jo puolen vuosisadan ajan. Osa-aikalaulamista hän taitaa jatkaa elämänsä loppuun asti. ”En ole edes ajatellut kokonaan eläkkeelle jäämistä, eikä siitä ole puhuttu Marjatankaan kanssa. Minä kun olen laulanut aina.”

Elämän käännekohta

Eino Grön ei koskaan ollut ahdistunut taiteilija. Eikä suurissa fantasioissa leijuva nuorukainen. Jalat olivat maan pinnalla alusta asti.

”Hakeuduin koko ajan kilpailuasetelmaan, jossa testasin miten hyvä laulaja olen. Halusin tietää sen kouriintuntuvasti. En luottanut vain omiin tuntemuksiini.”

Hän osallistui kaikkiin mahdollisiin laulukilpailuihin ja sai hyvää palautetta. Läpimurtoa merkitsi viimeistään vuoden 1958 iskelmälaulun SM-kilpailun voitto, komeasti sekä kotimaisen ja englanninkielisen iskelmän sarjassa että yleisöäänestyksessä. Tuomareina istuivat Olavi Virta, Seija Lampila ja Toivo Kärki.

Kilpailun jälkeen Eikka solmi Kärjen johtaman Fazerin kanssa neljän vuoden levytyssopimuksen. Vuosi jona sopimus päättyi, 1962, oli elämän käännekohta: Eikka meni naimisiin Marjatan kanssa, vaikka tämän vanhemmat epäilivät, kannattaako sitä levylaulajan matkaan lähteä. Eikka päätti myös lähteä Fazerilta ja aloitti Pajulahden urheiluopiston.

Vielä siinäkin vaiheessa, jo kuuluisana, hän petasi toista työsarkaa.

”Mietin että jos laulaminen ei elätäkään, on hyvä olla jotain koulutusta.”

Mutta elättihän se.

Repsahdus

Vuodet uudessa levy-yhtiössä Scandiassa antoivat viimein sen menestyksen ja turvallisuudentunteen, jonka Eino tarvitsi luottaakseen uravalintaansa. Elettiin tangobuumia ja se vei myös Einon uraa eteenpäin. Kotona pariskunta sai lapsen, Ari-pojan. Kaikki oli mallillaan.

”En minä itseäni kosmopoliitiksi laske, vaikka olen paljon maailmaa kiertänyt”, Eino Grön sanoo. Kuva: Pekka Nieminen.

”En minä itseäni kosmopoliitiksi laske, vaikka olen paljon maailmaa kiertänyt”, Eino Grön sanoo. Kuva: Pekka Nieminen.

Juuri silloin alkoi alamäki. Seuraavissa vuosissa Eikka ei nyt jälkeenpäin näe mitään hyvää. Paitsi vaimossaan, joka piti hyvää huolta pariskunnan pojasta. Sillä välin kun isällä oli meno päällä.

”Ilman Marjattaa ja lastani elämäni olisi voinut repsahtaa pahemminkin”, Eino arvelee.

Monta vuotta hän silti tuhosi sitä mitä eniten rakasti. Se oli jätkäpiireissä pyörimistä, jatkuvaa juopottelua.

”Oli bändin muusikoita, jotka ottivat kaksi drinkkiä ja se riitti. Minä en ollut sellainen.”

Asuttiin hotelleissa, oltiin kiertueilla. Koko ajan juotiin. Eikä siihen aikaan yleisökään katsonut vinosti jos solistin jalka lipsui.

Tervehtyminen

Eikka ei mielellään repostele yksityiselämällään. Pohjalla oltiin, sen hän kuitenkin antaa ymmärtää.

”Viina teki minusta ikävän ja itsekkään ihmisen. Kotona saatoin olla aggressiivinen.”

Samalla mies kieriskeli hirvittävissä tunnontuskissa. Vaimo katsoi vierestä ja huomasi ettei voi raitistaa miestään. Avioero ei ollut kaukana.

Mies tajusi tilanteensa itse. ”Se on tervehtymisen ensimmäinen askel.”

Silti muutos teki kipeää ja oli hidasta. ”Sitä keksi minkä tahansa syyn juomiseen. Oli sitten hyvä tai huono päivä, molemmat riittivät tekosyiksi.”

Sitten hän päätti olla vuoden kokonaan juomatta. Sekin oli vain ongelman siirtämistä.

”En saanut rauhaa. Odotin vain että vuosi loppuu.”

Lopulta hän kääntyi aiemmin raitistuneiden kavereiden puoleen ja sai heistä tukea. ”Minulla oli varjelusta. Löysin oikeat polut.”

Kasvu uskoon

Lapsuudesta asti mukana kulkenut uskonnollisuus oli suuri lahja.

”Kasvoin uskontoon, se on ollut koko ajan itsestäänselvyys. Siksi kirkossa laulaminenkin on minulle niin luontevaa. En ole kuitenkaan koskaan ollut mitenkään fanaattinen tai julistanut uskoani muille.”

Rukoilu tulee aina välillä kuin itsestään osaksi elämää. Silloin raitistuessa sitä tarvittiin enemmän kuin koskaan.

”Oli pyydettävä apua. En minä yksin, ilman uskoa korkeampaan olisi saanut sitä hyvää elämää mikä minulla nyt on.”

Hän tietää mikä olisi ollut vaihtoehto. ”Kyllä kaikki sen tietävät. Juominen johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.”

Siihen ei rehtiin urheilijaelämään ja kristilliseen arvomaailmaan kasvanut Grön taipunut. Hän pääsi pinnalle pikku hiljaa.

”Elokuussa tulee täyteen 33 vuotta raittiutta”, hän hymyilee eikä kaipaa entiseen.

Tarve koettelemukselle

Marjatta on rinnalla edelleen. Pojan kanssa asiat on keskusteltu jo kauan sitten. Raitistumisen jälkeen elämä on ollut tasapainoista. Nykyisin Eino tuntee huolta, kun näkee lähellään ihmisiä, yleensä miehiä, jotka juovat samalla tapaa.

”Sen näkee keitä voi auttaa, keitä ei. Jos joku itse haluaa muuttaa elämänsä ja kääntyy minun puoleeni, voin antaa hyviä neuvoja.”

On hätkähdyttävää kohdata toisen hätä.

”Vielä hienompaa on nähdä, kuinka elämä muuttuu hyväksi.”

On mahdollista ettei Einon juominen johtunut vain 1960-luvun kulttuurista, siitä että kaikki joivat. Siinä oli kenties muutakin, henkilökohtaisempaa.

”Minä tarvitsin sen koettelemuksen. Siitä nousi esiin tärkeä ristiriita, johon sitten sain apua.”

Elämän lait

Kriisistä rakentui aikuisen identiteetin perusta.

”Silloin valoin työmoraalini, tapani elää ja olla ihminen.”

Syntyi mies, joka Eino on edelleen. Hänen uskonsa on hiljaista vakaumusta, josta pohjautuu kokonainen elämänfilosofia. Einolle on tärkeää toimia niin kuin on oikein ja pitää jalat maan pinnalla. Sellaista hän kunnioittaa muissakin ihmisissä.

”Tunnen että minulla on hyvät välit korkeampaan voimaan. Eivätkä ne asiat mene itsestään, niitä täytyy vaalia. On tärkeää tehdä itse oma osansa.”

Myöhempien vuosien suurimpia koettelemuksia ovat olleet rakkaiden ystävien kuolemat: Juha Vainion vuonna 1990, ja Scandicin levytuottaja Jaakko Salon vuonna 2002.

”Ne ovat tuottaneet suurta tuskaa. Elämän lakeja on vaikea ymmärtää.”

Moni on mennyt, Grön on jäänyt. Hän on tyytyväinen siihen mitä nyt on. Hän ei kanna mukanaan vanhoja pettymyksiä, ei vihaa tai halveksuntaa. Eikä hän juuri unelmoikaan, paitsi siitä että saisi pysyä terveenä. Ja että saisi laulaa.

”Suosio ei ole enää niin keskeistä, mutta haluan tehdä työni hyvin. Vaikkeivät muut sitä huomaisi, itselleni on tärkeää että saan sanoman oikein ulos. Se väritetään äänellä. Jos on huonossa laulukunnossa, se ei onnistu.”

30–40-vuotiaan Einon raikasta ääntä hän ei enää tavoita.

”En minä sitä sure, näin elämä menee.”

Eino kokee jakavansa vanhenemisensa yhdessä kuulijakuntansa kanssa.

”Moni on samanikäinen kuin minä, yhdessä ikäännytään. Ei musiikkimakukaan ole paljoa muuttunut.”

Hiljaa tunteista

Grön puhuu syvällisiä vähän arastellen.

”En juuri kerro omasta sielunelämästä sillä lailla. Tunteista en puhu soljuvasti. Täytyy vähän tentata.”

Hänet oppii tuntemaan kehonkielen ja aistien avulla.

”On monia, jotka voivat lukea minua aika hyvin. Vaimo tietysti lukee kuin avointa kirjaa.”

On hassua että mies, jonka koko työ on tunteista laulamista ja niiden tulkitsemista, on itse tyypillinen suomalaismies, jolle tunteista puhuminen ei oikein luonnistu.

Tai ehkä se onkin täysin järkeenkäypää: Niin Eikka kuin suomalaisyleisö kokevat ja ilmaisevat tunteensa välillisesti. Ei omin sanoin vaan laulujen sanoissa ja soinnuissa. Kaikesta ei tarvitse puhua. On osattava aistia. Herkkyyttä on sekin.

”Yksi henkilö sanoi minulle, että et sinä voisi laulaa noin jos sinulla ei olisi hyvä sydän”, Eikka sanoo ja hymyilee vähän ujosti.

Hänen arvomaailmallaan varustetulle miehelle se on suurin kohteliaisuus, mitä voi sanoa.

 

Laulaja Eino Grön joutui kesällä 2010 auto-onnettomuuteen. Haastattelu ilmestyi Seurassa 31/2010.

X