Hätkähdyttävä syntilista: Näistä syistä toimittaja Harri Nykänen oli Helsingin Sanomien hankala tapaus

Jaa kaverilleTilaa Seura
Harri Nykänen
Helsingin huumepoliisin ex-päällikkö, nyt vankilassa istuva Jari Aarnio oli Harri Nykäsen kalakaveri. Nykänen hoiti Matti Ahteen pois virastaan ja hermostutti presidentin ja pääministerin. © tommi tuomi/otavamedia
Kirjailija ja rikostoimittaja Harri Nykäsen muistelmat kertovat, miten hänestä tuli kiusallinen tapaus suomalaiselle eliitille ja ex-työntantaja Helsingin Sanomille.

Rikostoimittaja Harri Nykäsen syntilista on hätkähdyttävä.

Muun muassa Matti Ahde (sd) entinen ministeri, eduskunnan puhemies ja kansanedustaja sai potkut Veikkauksen johdosta Nykäsen paljastusten takia. Potkuja edelsi valtakunnallinen kohu: Ahteen naispuoliset alaiset syyttivät esimiestään sukupuolisesta ahdistelusta.

Nykänen kertoi Ahteen käpälöinnistä Nelosen suorassa tv-lähetyksessä, sillä hänen oma työnantajansa, Sanoma-konsernin lippulaiva Helsingin Sanomat oli hyllyttänyt hänen Ahteesta kirjoittamansa lehtijutun.

Nyt Nykänenkin sai lähteä, vaikka Hesarin silloisen päätoimittajan Janne Virkkusen mukaan kysymys oli miehen omasta irtisanoutumisesta.

”Vaihtoehtoja ei annettu. Sanottiin selvästi, että jos irtisanoudun Hesarista, saan vuoden palkan. Jos en suostu, minut irtisanotaan joka tapauksessa, enkä saa mitään”, Nykänen kertoo.

Lähtiessään Nykänen nettosi enemmänkin.

”Sain vielä myös puolen vuoden ylimääräisen palkan. Niin paljon minusta haluttiin eroon. Samanaikaisesti parikin esimiestä oli uhannut omalla erollaan, jos minusta ei päästäisi.”

Nykänen kertoo Hesari-uransa myrskyisästä päätöksestä juuri ilmestyneessä omaelämäkerrallisessa kirjassaan Likainen Harri, 20 vuotta Erkon renkinä (Docendo).

Salat julki

Nykänen murskaa useita muitakin vaikenemisen patoja. Hän jopa julkistaa äänitteen, jossa Matti Ahde soittaa Veikkauksen toimitusjohtajan ominaisuudessa naiselle, jota hän on ahdistellut seksuaalisesti.

Vähemmällä ei pääse edes presidentti Mauno Koiviston salainen myllykirje. Sen Koivisto lähetti Hesarin johdolle kimmastuttuaan Nykäsen toimista.

Presidentti kielsi lopulta kirjeensä julkaisemisen, ja Nykästä kiellettiin puhumasta asiasta enempää.

Miehen kirjoituksista suuttuneiden lista on hengästyttävä: Loukkaantunut pääministeri Kalevi Sorsakin (sd) luonnehti Nykästä maaniseksi sossunsyöjäksi. Matti Ahteen puoliso Hilkka Ahde taas kuvaili Nykästä kostajaksi, joka on aivan hänen luomansa dekkarihahmon Raidin näköinen.

Lihavia vuosia

Yli vuosikymmen Hesarista lähtönsä jälkeen Nykänen toteaa, että oli jo aikakin. Hän ehti työskennellä Suomen ykköspäivälehdessä 20 vuotta.

”Tein töitä Hesarissa printtimedian parhaat ja lihavimmat vuodet. Muistan, kuinka kustantaja Seppo Kievari jopa moitti toimitusta, että syöttämiseen ja juottamiseen on kulutettu liian vähän rahaa! Vain meidän rötöskoppimme (=rikostoimitus) oli onnistunut polttamaan riittävästi riihikuivaa”, Nykänen muistelee.

Kerran Ludviginkadun toimitiloihin oli kutsuttu palomiesten lähetystö tutustumiskäynnille. Nykänen isännöi vierailua.

”Brankkarit” tuijottivat talon puupaneeleita ja komeita tiloja, heitä tervehti myös Eljas Erkon patsas. Erkko oli Sanoma Oy:n toimitusjohtaja, Helsingin Sanomien päätoimittaja ja Suomen ulkoministeri.

”Olin varannut puulämmitteisen yksityissaunan Palacesta, Eteläranta kympin työnantajalinnakkeesta.”

Löylyjen jälkeen brankkarit ja Nykänen siirtyivät Palacen ravintolaan. Siellä syötiin ja juotiin hyvin.

Remellyksessä joku havaitsi, että saliin oli ilmestynyt myös Aatos Erkko – Eljaksen poika – yhdessä vuorineuvos Jaakko Rauramon kanssa. Molemmilla oli rouvat mukanaan.

Aatos Erkko oli lehdenkustantaja ja Sanoma Oy:n pääomistaja ja yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista ihmisistä, Rauramo puolestaan Sanoma Oy:n toimitusjohtaja.

”Kun palomiehet huomasivat Erkon, he olivat jo ryntäämäisillään kiittämään häntä koko Suomen brankkarikunnan puolesta, mutta sain estetyksi aikeen.”

Erkko pelasti

Nuoremmalla Erkolla oli myös omaa lehtimieskokemusta. Nykäsen mukaan se näkyi vielä patruuna-aikoinakin ymmärryksenä toimittajan työtä kohtaan.

”Pidin Erkon kanssa tarpeen tullen yhteyttä kirjeitse. Uskon, että hän pelasti minut monta kertaa pomojeni vaatimuksilta.”

Nykänen muistaa Erkolta saamansa kutsun Hesarin 100-vuotistilinpäätösillallisiin.

”Kutsussa luki asun kohdalla smokki. Ei minulla sellaista ollut. Tumma puku sai riittää. Hotelli Intercontinentalin prameissa tiloissa totesin olevani ainoa kutsun saanut rivitoimittaja.”

Nykänen sanoo, että hänen päätoimittajansa Virkkunen tiesi hänen toimivasta suhteestaan Erkkoon. Puolenkymmentä kertaa Virkkunen joutui pyörtämään hyllytyspäätöksensä, kun Nykänen oli raportoinut motiiveistaan Erkolle. Erkon sana oli Sanomissa laki.

”Virkkunen käsittääkseni koki, että hänen ylitseen oli kävelty. Jännite hänen ja minun välillä kasvoi entisestään.”

Esimerkiksi artikkeli rikollisten, liikemiesten ja poliisijohdon korruptiosta ja eräänlaisesta mafiasta ¬ maan tavasta ¬ päätyi Nykäsen mukaan lehteen vasta Erkon väliintulon jälkeen. Sen jälkeen se palkittiin 1994 tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnolla ja vuoden paljastuksena.

Pomosta tsuppari

Jännitteinen esimiessuhde alkoi Nykäsen mukaan jutusta, joka koski Koiviston ja Sorsan asuntokauppojen alennuksia.

Lopulta Virkkunen kielsi Nykäsen mukaan toimittajaansa olemasta yhteyksissä Sorsaan muuta kuin hänen kauttaan.

”Virkkusesta siis tuli tsuppari minun ja Sorsan välille.”

Yhä uudelleen jotkut Nykäsen jutuista jäivät julkaisematta.

Toisaalta tiedetään, että Virkkunen on jälkeenpäin kehunut Nykästä hyväksikin toimittajaksi.

Nykänen myöntää, ettei Virkkunen päässyt hänen kanssaan helpolla.

Kuitenkin: ”Kymmenkunta juttuani meni tutkintaan, syyteharkintaan tai raastuvanoikeuteen ja niistä annettiin vapauttava päätös. Yhden kerran sain huomautuksen Julkisen sanan neuvostolta. Siinä kaikki.”

Vääriä valintoja

Nykänen katsoo epäillen Helsingin Sanomien nykymenoa. Niin katsoisi hänen mukaansa myös Aatos Erkko.

”Erkko olisi pettynyt luomansa instituution hallintaan. Irtisanomisia ja yt-neuvotteluita, taloudellisia huteja ja tappioita. Hesari ja koko yhtiö olisivat pysyneet Erkon linjalla terveemmällä pohjalla. Jopa uusi Sanomatalo, Erkon elämäntyön eräänlainen symboli, myytiin saksalaiselle kiinteistösijoitusyhtiölle.”

”Erkko itse oli vielä lehtikeisarinakin aatteellinen lehdentekijä, jonka Hesarilla oli yhteiskuntaa kehittävä tehtävä. Lehtensä kautta Erkko halusi muuttaa maailmaa.”

Lopputuloksena Erkko piti Helsingin Sanomia Nykäsen mielestä liian arkana julkaisuna.

”Olihan hän aina yrittänyt kannustaa toimitusta rohkeuteen ja kriittiseen asenteeseen valtaa kohtaan”, hän sanoo.

Raksamontun pohjalta

Onko Nykänen omasta mielestään vaikea ihminen?

”Työroolissa ehkä. Toimittaja ei ole mikään diakoni tai lähihoitaja. Journalistin perustehtävä ei ole tehdä mukavia juttuja. Joka muuta väittää, on käsittänyt jotain väärin.”

Nykänen tulitti Hesarissa kirjoituskoneellaan kaikkiin suuntiin.

”Pääsin Pohjoismaiden suurimpaan päivälehteen pystymetsästä ja raksamiehenä melkein suoraan rakennusmontun pohjalta. Jos olisin akateemisista piireistä, olisin erilainen. Nyt kynnys tulla toimeen alamaailman ja rikollisten kanssa on matalampi. Kavereihini kuuluu yhä rosvoja ja poliiseja.”

Helsingin itäiset kaupunginosat Roihuvuori ja Laajasalo ovat Nykäsen territoriota. Siellä hän varttui, kolusi pihat ja kadut, siellä hänen vanhemmilleen syntyi kuusi lasta.

”Faija oli ryyppymiehiä, mutsi elätti perheen tekemällä useampaa duunia. Naapurit varoittivat lapsiaan, että Nykästen pennuista sai huonoja vaikutteita. Mutta kai meissä jotain hyvääkin oli, kun lapsista neljä pääsi ylioppilaaksi. Olin ainoa, joka ei käynyt edes lukiota.”

Murhenäytelmiä

Likainen Harri -kirja merkitsee Nykäselle kaunistelematonta leikkausta hänen entisen työpaikkansa sisätiloihin. Jotkut varmaan pahastuvat, mutta suurelle yleisölle kirja on pääsylippu kulissien taakse.

”Näytän lukijalle sen väännön, joka edeltää jutun julkaisemista. Toimittaja itsekään ei aina tule ajatelleeksi, mitä hänen kohdehenkilönsä tulee uutisen myötä kokemaan.”

Kun Nykänen kirjoitti, että erään pienen maalaispaikkakunnan pankinjohtaja oli saanut rikollisilta käyttöönsä naisia ja auton, puhelin soi heti lehdentulon jälkeen.

Soittaja oli sama pankinjohtaja, joka järkyttyneenä kertoi, että kohta myös hänen invalidisoitunut vaimonsa tulisi aamiaispöytään ja avaisi lehden. Mitä hän silloin tekisi? Pitäisikö hänen hirttää itsensä?

”Draamaa ja tragediaa, sitäkin tämä työ on”, Nykänen sanoo.

X