Näin Heidi Köngäs astui Hertta Kuusisen nahkoihin - ”En kiellä, etteikö romaanissa olisi myös uskaliaita väitteitä”

Kirjailija Heidi Köngäs sekoittaa romaaneissaan historian faktat ja kaunokirjallisen sepitteen. Uusimmassa romaanissaan hän asettuu kommunistipoliitikko Hertta Kuusisen asemaan nähd äk s een idealis t i n kovan kuoren alle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Köngäs kertoo samaistuvansa kaikkiin, joiden nahoissa romaaneja kirjoittaa. ”En voi silti olla täysin Hertan puolella.”

Kirjailija Heidi Köngäs sekoittaa romaaneissaan historian faktat ja kaunokirjallisen sepitteen. Uusimmassa romaanissaan hän asettuu kommunistipoliitikko Hertta Kuusisen asemaan nähd äk s een idealis t i n kovan kuoren alle.
(Päivitetty: )
Teksti:
Aino Loikkanen

Tämä on nyt pakko jättää kesken, kirjailija Heidi Köngäs, 61, ajatteli toissa kesänä.

Kuudennen romaanin kirjoitustyö ei edennyt.

Edelleen keskeneräisen romaanin päähenkilö oli Könkään mukaan niin vaatimaton, että suostui siirtymään pois tieltä.

Könkään ajatuksissa paikan vei vahva ja päättäväinen Hertta Kuusinen, kuuluisa kommunistipoliitikko.

Ei ole sattumaa, että Könkään uusin romaani Hertta on fiktiivinen tarina historiallisesta henkilöstä.

Hän ei osaisi tehdä valintaa tarinoiden ja historian välillä.

Aikaansa edellä

Köngäs mietti Hertta Kuusista ensi kerran jo vuonna 1993 tehdessään nuorista vallankumouksellisista kertovan Kalliolle kukkulalle -elokuvan käsikirjoitusta yhdessä Taina Westin kanssa.

Hän kiinnitti huomiota siihen, kuinka monissa Suomen historian käänteissä Kuusinen oli ollut mukana.

Aihe jäi vielä hautumaan, kunnes vuonna 2007 Köngäs ja West alkoivat valmistella Kuusisesta kertovan televisiosarjan käsikirjoitusta.

”Minua kiinnosti Hertassa oleva sisäinen ristiriita. Hän oli vaikutusvaltainen poliitikko, oman aikansa julkkis ja vahva nainen ulkoisesti ja ideologisesti. Rakkaudessa hän oli kuitenkin herkkä ja jopa sokea. Tämä tuntui hyvin draamalliselta lähtökohdalta.”

Hertta Kuusinen tunnettiin Suomessa kommunistipoliitikko Otto Wille Kuusisen tyttärenä, joka kuului ennen sotia maan alla toimineeseen Suomen Kommunistisen Puolueeseen.

Kielletyn poliittisen toiminnan takia hänet tuomittiin Suomessa vankilaan ensimmäisen kerran jo 1930-luvulla.

Vapautumisensa jälkeen kerran eronnut Hertta Kuusinen tutustui tuolloin toista kertaa naimisissa olleeseen Yrjö Leinoon, työmieheen, joka toimi myös kommunistisen puolueen liepeillä.

Aate ajoi parin maan alle talvisodan aikana. Kuusinen ja Leino pakoilivat viranomaisia monen muun kommunistin tavoin.

Toista kertaa temppu ei onnistunut. Jatkosodan sytyttyä Kuusinen vangittiin ja laitettiin vankilaan niin sanottuun turvasäilöön koko sodan ajaksi.

Leino pakeni poliittisia vankeja kuljettaneesta junasta vuonna 1941 ja piilotteli viranomaisilta aina rauhaan asti.

Välirauhan jälkeen parin tiet jälleen kohtasivat.

Sotien jälkeen Kuusinen oli laillistetun kommunistisen liikkeen näkyvimpiä hahmoja. Leino puolestaan nousi yllättäen ministeriksi jo Paasikiven ensimmäiseen hallitukseen marraskuussa 1944.

Ensimmäisissä sodanjälkeisissä vaaleissa vuonna 1945 Kuusinen nousi eduskuntaan, ja Leino valittiin jälleen ministeriksi.

Samana keväänä Kuusinen ja Leino menivät naimisiin.

Aikansa politiikan superpari oli syntynyt.

Könkään mukaan Kuusinen oli monella tapaa aikaansa edellä.

”Hän oli energinen, seksuaalinen, vahva, rohkea ja kansainvälinen. Kaikkea sitä, mitä nykyhetken nuoret naiset haluavat olla.”

Toisaalta syvällä kommunistisessa aatteessa ollut Kuusinen oli kirjailijan mielestä myös heikko.

”Aate oli Hertalle suoja todellisuudelta. Ideologia on niin aukoton, ettei sen sisällä tarvitse koskaan epäillä itseään, koska elää jotain suurempaa varten. Valitettavasti todellisuudessa ihminen voi elää vain omaa henkilökohtaista elämäänsä varten.”

Elävä historia

Haastattelupäivänä tapaamme Könkään kanssa Helsingin Kaivopuistossa Vuorimiehenkadulla, jossa Kuusinen ja Leino asuivat avioliittonsa aikana.

Vuonna 1927 rakennetun talon A-rapun ensimmäisen kerroksen asunto on vielä alkuiltapäivällä pimeä.

”Yritin selvittää, miten Leino oli saanut asunnon itselleen pian sotavuosien jälkeen. Joku oli nähnyt kauheasti vaivaa tuhotakseen talokirjasta kaikki asuntoa koskevat tiedot ajalta ennen Leinoa ja Kuusista. En saanut selville, kuka asunnossa oli asunut ennen heitä. Sellainen saa mielikuvituksen laukkaamaan.”

Ehkä historian penkomiseen liittyy myös menneisyyden kaipuuta tai ihannointia?

”Ei kyllä yhtään! Haluan elää tässä ajassa. Olen kirjoittanut 1800-luvun maaseudun piikatytön elämästä ja siihen tutustuttuani voin sanoa, et-ten olisi halunnut elää silloin. Kuten en myöskään halua palata sodan ajan Lappiin tai edes heti sen jälkeiseen Helsinkiin.”

Historia on kuitenkin täynnä kiinnostavia ihmisiä, jotka ovat painuneet unholaan.

”Kuka esimerkiksi muistaa, että Suomen lähihistoriassa on ollut Kuusisen kaltaisia mielipidevankeja, jotka suljettiin vankilaan, kun sota alkoi? Minusta meidän on oltava kiinnostuneita menneisyydestämme, jotta voimme ymmärtää nykyisyyttä.”

Historialliset tapahtumat päähenkilön elämässä antavat Könkäälle raamit, joiden sisällä tarina voi tapahtua.

Tulkinnan vapaus

Heidi Köngäs päätti keskittyä Kuusisesta kertovassa kirjassaan juuri Kuusisen ja Leinon rakkaustarinaan.

”Koska Yrjö Leino se vasta ristiriitainen henkilö olikin”, hän sanoo ja naurahtaa.

Kuusinen ja Leino olivat naimisissa vain viisi vuotta. Kirjassa parin rakkaus näyttäytyy intohimoisena, raastavana, valheellisena ja sokeanakin.

Köngäs kuvaa Leinon kulissikommunistiksi ja kaksoisagentiksi, joka ajelehtii niin naisten kuin aatteidenkin välillä peläten aina sitä, jolle kääntää selkänsä.

Uskaliaille väitteille löytyy kirjailijan mukaan myös tutkittua pohjaa – vaikkakin kiistanalaista.

”Kun Leinosta tuli sisäministeri, hän otti Valpon, valtiollisen poliisin, itseään koskevan kansion ja säilytti sitä kuolemaansa asti. Se sisälsi muun muassa hänen poliisikuulustelujaan”, Köngäs kertoo.

”Leinon kuoleman jälkeen hänestä on kirjoitettu noihin kuulusteluihin ja kirjeisiin perustuvia kirjoja, joissa hänen todellista poliittista roolia puidaan. Historiallinen kehikko on siis olemassa, mutta en kiellä, etteikö romaanissa olisi myös uskaliaita väitteitä.”

Könkään mukaan kaunokirjallisuus alkaa siitä, mihin lähteet loppuvat.

Könkään romaanit eivät ole elämä-kertoja vaan fiktiivisiä kertomuksia oikeista henkilöistä. Millä oikeudella hän kirjoittaa historiaa uudelleen?

”Kirjailijalla on laaja tulkinnanvapaus, muutoinhan tekstistä tulisi tietokirjallisuutta. En voi sille mitään, että minulle on hinku mennä todellisten henkilöiden nahkoihin. Heistä kirjoittaminen on uhkarohkeaa, mutta en voisi kirjoittaa, jos alkaisin varoa heitä.”

Könkäällä on kuitenkin yksi rajoitus henkilövalinnassaan.

”Suhtaudun eettisiin kysymyksiin hyvin vakavasti. En kirjoittaisi fiktiota elävistä henkilöistä.”

Tarinoilla ruokittu

Heidi Köngäs innostui historiasta jo pikkutyttönä. Hän muutti perheensä kanssa Ruotsista Suomeen, Raaheen. Kahdeksanvuotias kansakoululainen kuunteli koulussa lumoutuneena tarinoita puutalokaupungin historiasta.

Kun opettaja kertoi Raahen vuoden 1810 suuresta tulipalosta, nuori Heidi käveli koulupäivän jälkeen katselemaan kortteleita, joissa tuhoutuneet talot olivat sijainneet. Historia heräsi henkiin hänen mielikuvituksessaan.

Köngäs vietti mielellään aikaa myös äitinsä kotiompelimossa. Asiakkaina olleilla naisilla oli aina tarinoita kerrottavanaan.

Äiti oli sosiaalinen ja puhelias ja sai kuulla asiakkaidensa elämästä pieniä sattumuksia.

Omia tarinoita Köngäs kehitteli puolestaan isänsä kanssa mielikuvitusolennoista.

”Vanhemmat ruokkivat mielikuvitustani lapsena. Minulla on työläistausta, eikä kotona ollut paljon kirjoja.”

Könkään tie kulki valtiotieteiden opinnoista toimittajakouluun. Hän kammosi politiikkaa ja oli kiinnostunut ihmisten yksityisestä puolesta.

Toimittajuus ei kuitenkaan ruokkinut riittävästi tarinankertojuutta.

”Toimittajanakin aiheeni olivat kaukana sellaisesta todellisuuden, talouden ja politiikan raportoinnista. Kirjoitin esimerkiksi kuolemasta, kuukautistabuista ja suomalaisesta hulluudesta.”

Alun perin Könkään ei pitänyt tehdä Hertta Kuusisesta kirjaa. Kahden muun käsikirjoittajan kanssa tehty Kuusisesta kertovan tv-sarjan Punainen kolmio käsikirjoitus oli jo hyvällä mallilla.

Käsikirjoituksen solmukohtaa aukaistakseen hän päätti kirjoittaa itselleen proosaa siitä, mitä Kuusinen ajattelee.

”Koin Hertan sisäisen maailman todella vahvana. Ensimmäiset 15 sivua tulivat melkeinpä yhdellä kertaa. Siitä se sitten lähti.”

Tasapainoilu samasta aiheesta olevan kirjan ja tv-sarjan välillä on ollut Könkäästä paikoin uuvuttavaa.

Mutta muuten tarinoita tulee varmasti jatkossakin.

Ehkä seuraavaksi on Hertan jalkoihin jääneen henkilön vuoro.

X