Heroiinia hammassärkyyn – Näyttelijä Aku Hirviniemi ja isoisä pohtivat sodan, päihteiden ja perheen syvintä olemusta

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Tommi Tuomi/ Otavamedia
Kun näyttelijä Aku Hirviniemi koki pahan burnoutin, turvapaikka löytyi isovanhempien sohvalta. Isoisä Heikki Airiston nuoruutta varjosti sota, eikä murheista ollut tapana puhua.

Saakohan tuo sydänkohtauksen, pohti Aku Hirviniemi, 34. Uuden Tuntemattoman sotilaan Hietasen roolin tehnyt näyttelijä oli ottanut ensi-iltajuhlaan seuralaisekseen isoisänsä Heikki Airiston, 86.

”Itse olin lähellä paniikkikohtausta. En tajunnut, kuinka isosta tilaisuudesta on kysymys. Mutta hyvin me pärjättiin. Annoin toimittajille vain pari haastattelua, ja Heikki hoiti loput”.

Aku on tottunut luottamaan isoisään, sillä hän on ollut pikkupojasta asti hoidossa Heikin ja Maire-mummin luona.

”Käyn täällä edelleen joka viikko syömässä, ja otan välillä päiväunet tuossa sohvalla”, Aku kertoo.

Sohvalla Aku makasi myös vuosi sitten, kun hän oli sairastunut burnoutiin. Isovanhemmille se oli vaikeaa aikaa. Tyttärenpojan tila huolestutti, mutta ei ollut mitään keinoa auttaa.

Aku ei ottanut neuvoja vastaan eikä halunnut puhua, makasi vain alakuloisena. Unikaan ei tullut.

Hauska mies oli poissa

”Henkilökohtaisessa elämässäni sattui ja tapahtui isoja asioita. Oli Kansallisteatterin Nummisuutarit, elokuvan tekoa ja televisiohommia,” Aku kertoo.

Uupumus hiipi salakavalasti nahkoihin kesällä 2016 Tuntemattoman sotilaan kuvausten aikana. Näyttelijäkollegat havaitsivat Akun muuttuneen hiljaisemmaksi ja vetäytyneemmäksi. Entinen seuramies ja tunnelman ylläpitäjä oli poissa.

Väinö Linnan kirjassakin Hietanen hiljenee ja masentuu sodan loppua kohti. Viimeisiä kohtauksia kuvatessa se masennus oli minun kohdallani varmasti aitoa eikä näyteltyä.”

Lähipiiri ja työkaverit huomasivat, että Akuun ei enää oikein saanut kontaktia.

”Mikään ei tuntunut miltään. En saanut enää nautintoa työstäni. Vuonna 2010 Putouksen jälkeen vauhti oli vuosien ajan kova. Asioita jäi käsittelemättä.”

Sitten tuli stoppi. Liika oli liikaa.

Tukiverkko pelasti

Heikki Airisto ja Aku Hirviniemi

”Olen oppinut isovanhemmiltani nöyryyttä ja maanläheisyyttä. Sitä pitäisi opetella vielä lisää, että en ota sairastumiseni kanssa takapakkia. Siksi minä tänne aina tulenkin, kun täällä on niin hyvä rauhoittua”, Aku kertoo. ©TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA

Syksyllä 2016 Aku juonsi Posse-ohjelmaa, jonka ohjaaja totesi, että nyt on aika viheltää peli poikki. Samoihin aikoihin oli päättynyt Akun pitkä parisuhde näyttelijä-käsikirjoittaja Niina Lahtisen kanssa.

Akun on vieläkin vaikea hahmottaa, mitä tapahtui ja missä järjestyksessä.

”Pitäisi kysyä sukulaisilta tai työkavereilta, jotka olivat vieressä. Uupumus oli monien asioiden summa”, Aku pohtii.

Lokakuussa hän jäi pois kaikista ohjelmista. Kuukausien sairausloman jälkeen ensimmäinen työ oli Tuntemattoman sotilaan talvikuvausjakso helmikuussa.

”Kesällä tehtiin Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuva. Se oli kiva kesäinen projekti, jonka myötä oli kiva päästä takaisin työelämään. Elämä voittaa.”

Toipumista edistivät sekä lääkäreiden konstit että vahva tukiverkko, jossa isovanhemmilla oli keskeinen rooli.

”Tätä kokemusta ennen en ole henkilökohtaisista asioistani julkisuudessa puhunut, mutta pakkohan se oli jotenkin kommentoida, että miten tuo yhtäkkiä lopetti työt. Nyt mä vitsailenkin tästä. Sekin on henkilökohtaista terapiaa, että pystyy heittämään huulta asiasta, vaikka se on synkkä ja rankka”, Aku sanoo.

Sodan kovettama lapsi

Heikki-vaari on tyytyväinen siihen, että tämän päivän ihmiset puhuvat avoimesti asioista, joista hänen nuoruudessaan oli tapana vaieta.

”Viikot painettiin töitä ja viikonloput ryypättiin. Sillä sai nollattua sen pahan olon pois. Kyllä niitä uupumuksia ja masennuksia oli, mutta ei niistä puhuttu. Nyt ihmiset ovat paljon avoimempia kuin silloin.”

Heikki oli kahdeksanvuotias, kun hänen isänsä lähti talvisotaan.

”Jatkosodassa isälle kävi sellainen tuuri, että hän sai mennä ensimmäisten joukossa ja tulla takaisin viimeisenä. Hän oli koko ajan kosketuksessa naapuriin. Nyt kun näin uuden Tuntemattoman sotilaan, ne muistot tulivat taas pinnalle.”

Kasvavalle pojalle oli vaikeaa katsella, millaiset jäljet sota jätti rintamamiehiin.

”Sota teki heidät sulkeutuneemmiksi. Niiden ajatuksissa pyöri koko ajan se sota. Paljon ne eivät puhuneet, ja jos puhuivat, vain niistä paremmista jutuista, joissa oli huumoriakin mukana.”

Sodasta tuli arkea. Siihen turtui.

”Siuron kylän rautatieaseman kautta kuljetettiin kaatuneita rintamalta pohjoiseen. Jollain lailla siinä luonne kovettui.”

Viina vei veteraaneja

Heikin lapsuudenkodissa sotajutuista ei juuri puhuttu.

”Sota patoutui pääkopan sisään melkein kaikilla, jotka siellä olivat olleet. Isä puhui sodasta vain silloin, kun oli ottanut”, hän muistelee.

Rintamamiehillä oli traumojen hoitoon tehokas itsehoitolääke, jolla sai ajatukset pois sodasta.

”Rauhan tultua ihmisten alkoholin käyttö oli erilaista kuin nykyään. Silloin meni enemmän rinnuksille kuin nykyään kurkusta sisään.”

Ongelmia veteraaneille aiheuttivat myös huumeet, kuten saksalaisten keksimä pervitiini, joka tunnetaan nykyisin nimellä metamfetamiini.

”Pervitiiniä käytettiin Suomessa sodassa, mutta myös sodan jälkeen, kun alettiin harrastaa rallia. Kilpailuja ajettiin yötä päivää pervitiinin voimalla, jos ei muuten jaksanut valvoa,” Heikki kertoo.

Heroiinia taas käytetiin kipulääkkeenä. Siitä Heikillä on myös omakohtainen kokemus.

”Minäkin olen yhden päivän ajan saanut sitä armeijassa.”

Heikki kärsi hammassärystä ja pyysin lääkintäkapteenilta pääsyä hammaslääkärille.

”Kapteeni antoi heroiinitabletteja. Kipu lähti, ja olo oli kuin pilvessä, mutta hampaat menivät. Pääsin hammaslääkäriin vasta kotiutuksen jälkeen. Saan kiittää Suomen armeijaa siitä, että mulla on tekarit.”

Kaksinaamainen näyttelijä

Isovanhemmat ovat oppineet tuntemaan tyttärenpojastaan sen toisen puolen, joka näyttelijän julkisissa esiintymisissä tulee harvemmin esille.

”Onhan se ihan toisenlainen kaveri, mukavan hiljainen poika. Eihän sitä työasioita kotiin saisi tuoda”, Heikki virnuilee.

Julkisuudesta tuttua persoonaansa Aku pitää roolina, joka kytkeytyy päälle, kun valot syttyvät. Hän oli hiljainen lapsi, joka äidin piti melkein pakottaa mukaan Riihimäen nuorisoteatteriin, jotta olisi ollut edes joku harrastus.

Television sketsiohjelmien imitoinnista alkanut teatteriharrastus vei kuitenkin mennessään.

”Akun paras rooli, vaikka ottaisi mukaan nämä nykyisetkin työt, oli Henrik Ibsenin Peer Gynt nuorisoteatterissa. Se oli hyvä rooli, melkein monologi”, Heikki kommentoi.

Vakavampihenkinen teos valmensi Akua Teatterikoulun pääsykokeisiin. Tampereen yliopiston näyttelijätyön laitoksen ovea hän kävi kokeilemassa huonolla menestyksellä. Syynä oli kuulemma se, että 18-vuotias Aku oli liian nuori.

”Rehtori sanoi Akulle, että onko sulla kysyttävää. Aku katsoi ikkunasta ja kysyi, että ’kenen auto tuo on?’ Rehtori vastasi, että minun. Aku jatkoi kertomalla, että isällä on samanlainen”, Heikki paljastaa.

Samana keväänä Aku pääsi Teatterikorkeakouluun Helsinkiin, nuoresta iästään huolimatta.

Kaikki on hyvin

Aku on oppinut puhumaan ongelmistaan, vaikka hänen asenteensa muiden julkisuuden henkilöiden uupumisiin oli aikaisemmin ylimielinen.

”Jos joku kertoi uupuneensa, ajattelin, että ryhdistäydy ihminen. Minulle se oli aina ollut heikkouden merkki. Nyt kun olen itse käynyt läpi tuon ruljanssin, olen oppinut ymmärtämään, ettei se ole niin yksinkertaista.”

Siitä Aku ei ole edelleenkään varma, osaisiko hän tunnistaa tilannetta, jossa ylikuormitus uhkaa uudelleen.

”Mulla on koko ajan vauhti päällä ja vähän – eikä ihan vähänkään – narsistinen persoonallisuushäiriö. Jos en pääse näyttelemään ja vetämään show’ta, niin alkaa ahdistaa. Mutta aina kun tulen tänne, ihailen tätä pariskuntaa. He istuvat ja viettävät aikaa, ja kaikki on hyvin”

Lue myös:

Rokka sauvakävelee ja Viirilä polttaa viidesti täisen paitansa – Seura osallistui Tuntemattoman sotilaan viimeiseen kuvauspäivään

Lue elokuva-arvio: tällainen on uusi Tuntematon sotilas – ei seuraa kuuliaisesti klassikkoromaania

X