Jani Toivola palasi politiikasta taiteilijaksi: ”Minulla on tarina kerrottavana – näkökulma maailmaan, jota kaikilla ei ole”
Jani Toivola oppi nuorena Yhdysvalloissa, että taiteilija voi olla myös vaikuttaja. Nyt hän on palannut juurilleen kahdeksan vuoden eduskuntauran jälkeen.
Jani Toivolan tytär ei vielä hahmota, mitä tarkoittaa, kun isä tekee julkista työtä. Tytärtä usein hämmästyttää, mistä Toivola tuntee vieraat ihmiset, jotka tulevat juttelemaan.
Kun Idolsin kolmannen tuotantokauden jaksot käynnistyivät Mtv3:lla tammikuussa 2007, Jani Toivola tunnisti, että nyt hänellä oli yleisö, jolle voisi kertoa oman tarinansa. Näyttelijänä hän oli kertonut jo muiden tarinoita, mutta Idols tarjosi ensimmäistä kertaa tilaisuuden puhua henkilökohtaisesti tärkeistä asioista.
”Opiskelin näyttelijäksi Yhdysvalloissa, missä viihdemaailman henkilöillä ja näyttelijöillä oli usein yhteiskunnallinen viesti, jonka puolesta he puhuivat haastatteluissa. Kun Idols alkoi, minulta alettiin kysellä, kuka minä olen. Aloin puhua homoudesta, ihonväristä ja isyyteen liittyvistä unelmistani”, Jani Toivola kertoo.
Halu vaikuttaa oli syttynyt Toivolassa kuitenkin jo paljon aiemmin. Ensimmäisen puheensa hän piti ala-asteella joskus 80-luvun loppupuolella itsenäisyyspäivän juhlassa. Hän siteerasi Martin Luther Kingiä, jonka retoriikka oli inspiroinut nuorta Toivolaa. Esikuvien löytäminen oli oman toimijuuden kokoamista: Tällaiset tyypit ovat puhuneet tärkeistä asioista. Pitäisiköhän minunkin joskus puhua?
Toivola oli monen sadan oppilaan koulussa ainut tummaihoinen. Lisäksi hän oli poika, joka tanssi. Hänen parhaat ystävänsä olivat tyttöjä. Toivolaa kiusattiin. Ulkonäköä ja olemusta sörkittiin.
”Minusta tuntui, etten sovi. Välillä toivoin, että olisin jotain muuta. Mietin, miksi minuun sattuu. Samaan aikaan sisälläni oli tunne, että minulla on tarina kerrottavana, sellainen näkökulma maailmaan, jota kaikilla ei ole.”
Poikien säännöt
Toivolan tytär, jota hän kutsuu leikkisästi Pantteriksi, käy nyt ensimmäistä luokkaa, ja lapsen maailman tarkkailu on saanut Toivolan palaamaan mielessään myös omaan lapsuuteensa. Hän sopi paremmin tyttöjen kuin poikien maailmaan. Tyttöjen kanssa tunteita näytettiin, asioista puhuttiin ja oltiin lähekkäin. Poikien sopi pelata jalkapalloa.
”Pojilla oli paljon enemmän sääntöjä, kuten saako toista koskea tai millaiset eleet ovat naisellisia. Vasta aikuisiällä olen löytänyt miespuolisia ystäviä, joiden kanssa miesten välinen ystävyys on saanut olla muutakin kuin karrikoidusti ilmaistuna saunomista ja kivien potkimista.”
Uusimman kirjansa Poika ja hame Jani Toivola teki lapsille, jotta voisi jakaa oman oivalluksensa sekä perheen pienille että heitä kaitseville aikuisille. Lapsen mukana olisi uskallettava sinne, mihin tämän omat toiveet ja minuus kuljettavat.
”Pantteri on meistä sosiaalisempi. Jos oma lapsi esimerkiksi menee juttelemaan vieraille, joudun miettimään, heittäydynkö tilanteeseen vai alanko estellä häntä. Jos toimin omasta pelostani, saatan alkaa typistämään lapseni piirteitä. Se taipumus on meissä kaikissa.”
New York, New York
Malli esiintyjän ammatin yhdistämisestä vaikuttamistyöhön tuli Toivolalle New Yorkin vuosina, mutta ulkomaille muutto oli hänelle myös eräänlainen oman matkan käännekohta, jossa kipuilu hellitti ja Toivola koki tulevansa näkyväksi.
”New Yorkissa oli se kaikki se homouden historia ja poliittinen taistelu oikeuksien puolesta, mutta siellä oli myös romanttiset elokuvat ja miespari, joka piti kadulla toisiaan kädestä. Siellä oli kaksi miestä, joilla oli yhteinen tytär. Kaikki se, mistä Suomessa ei puhuttu, oli siellä elävää elämää.”
Kaikki näköalattomuus katosi Toivolan mukaan kuin sormia napsauttaen. Eikä sitä, minkä hän oli kerran nähnyt, voinut ottaa enää pois. Oli toivo lapsesta ja oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Samaa hän on itse edustanut myöhemmin muille sekä esiintyjänä että kansanedustajana.
”Minulle on tultu kertomaan, miten tärkeää esiintymiseni televisiossa oli. Kun juonsin Idolsia, olin monille se, jonka avulla he tiesivät, että heidän näköisiään ihmisiä on tässä maailmassa ja että on mahdollista tavoitella omia unelmiaan, vaikka olisi tummaihoinen.”
Näkyväksi
Yhtenä viimeisimmistä projekteistaan Toivola on ohjannut Ylelle pilottijakson nuorten draamasarjasta Ainoa huoneessa. Eduskuntatyön jälkeen hän kokee päässeensä vihdoin tekemään asioita, jotka tuntuvat merkityksellisiltä. Sarjan kaikki päähenkilöt ovat ruskeita nuoria aikuisia, ja koska suomalaisesta viihde- ja taidekaartista ei löytynyt suoraan sopivia näyttelijöitä ja käsikirjoittajia, roolit täytettiin avoimella haulla.
”Koekuvasin valitun joukon yli sadasta hakijasta ja istuin kaikkien heidän kanssaan pitkään juttelemassa. Tajusin, että monet heistä ovat tilanteessa ensimmäistä kertaa. Monelle on ollut vaikea nähdä itseään näyttämöllä, koska siellä ei ole juurikaan ollut heidän näköisiään ihmisiä.”
Samalla Jani Toivola kokee, että asetelma on nyt kääntynyt päälaelleen. Nuoret ei-valkoiset suomalaiset ovat nälkäisiä ja haluavat saavuttaa unelmiaan. Enää vanha konkari ei vain ohjaakaan nuorempiaan, vaan Toivola on saanut itse inspiroitua siitä, että tuoreet kasvot kertovat hänelle, että sinullakin on oikeus näkyä, Jani.
Samanlainen tunne Toivolalle tulee, kun hän itse kansalaisena katsoo eduskunnan kyselytuntia. Hän hätkähtää, kun vihreiden nuori Bella Forsgrén näkyy ruudulla. Vaikka Toivola oli itse Suomen ensimmäinen tummaihoinen kansanedustaja, tuntuu ruskean poliitikon näkeminen lähes läpikotaisin valkoisessa järjestelmässä yhä siltä, että hänet on nähty.
Kun Jani Toivola teki eduskuntatyötä, hänelle oli tärkeää järjestää nuoria eduskuntaan kuultavaksi. “Kun nuoret tulevat vaikka valiokuntaan puhumaan, he oppivat, että on järjestelmä, jota kohti voi kurottautua ja että se järjestelmä kuuntelee ja vastaa.”
Kutsu luovuuteen
Politiikkaan Jani Toivola soisi lisää pehmeyttä. Järjestelmä on nähty perinteisesti kovana maailmana, jossa poliitikot puhuvat henkensä edestä, asettuvat vastakkain ja taistelevat.
”Jos systeemi kadottaa haavoittuvuutensa, se ei pysty tuottamaan puhetta, joka resonoi ihmisiin. Silloin kaikki, joilla on valtaa, ovat kauhean kaukana.”
Barack Obama on Toivolan mukaan hyvä esimerkki poliitikosta, joka puhuu uudella tavalla. Hänen uskottavuutensa ei synny siitä, että on aggressiivinen ja kova. Talouden ja sosiaali- ja terveyspolitiikan lisäksi voi puhua siitä, kenelle järjestelmä on luotu ja kysyä, liikuttaako se ihmisiä. Suomalaisista vaikuttajista Toivola ihailee nuorta räppäriä, Hassan Maikalia.
”Maikal on mieltä asioista ja sanoo sen, mutta hän tekee työtä myös oman haavoittuvuutensa kautta. Missä on se poliitikko, joka sanoo, että haluaisin kuunnella ja ymmärtää, enkä kertoa koko ajan.”
”En koskaan ollut sellainen poliitikko, joka olisi halunnut kiivetä järjestelmässä. Olen sielultani taiteilija, ja minulle tuli tarve päästä lähemmäs luovaa tekemistä.”
Toivolan taksimatkojen ja kulukorvausten selvittely osui hänen oman poliittisen uransa loppuun, mutta päätös jäädä eduskunnasta ei syntynyt niiden seurauksena. Jo vuosi ennen vaaleja Toivola oli päättänyt, ettei hänestä tule urapoliitikkoa.
”En koskaan ollut sellainen poliitikko, joka olisi halunnut kiivetä järjestelmässä. En haaveillut ministeriydestä. Olen sielultani taiteilija, ja minulle tuli tarve päästä lähemmäs luovaa tekemistä. Ei se silti ollut helppoa. On myös kurjaa olla nelikymppisenä pisteessä, jossa aloitat kaiken alusta.”
Kurkotus toisia kohti
Toivolan ehkä sympaattisin tapa tehdä vaikuttamistyötä on hänen Instagram-tilinsä, jossa hän jakaa lyhyitä oivalluksia ja tuokiokuvia hänen ja tyttärensä elämästä. Kuvia ei-valkoisista yksinhuoltajaperheistä, joissa isä on homomies, ei kovin paljon näe. Niinpä yhteyden rakentaminen muihin ihmisiin sosiaalisen median välityksellä syntyi kuin itsestään, kun parivaljakko joutui koronan vuoksi viettämään tavallista enemmän aikaa kotona.
”Jakaminen on tapa rakentaa yhteyttä muihin ja luoda itselle tilaa. Me olemme täällä ja elämme arkista elämää kuten kaikki muutkin.”
Instagram on myös ainut paikka, jossa Toivola on suostunut puhumaan veloistaan, jotka syntyivät kulutusluotoista ja pikavipeistä. Iltalehti kaivoi miehen ulosottotiedot selville ja nosti asian otsikoihin.
”Olin istunut puhelin kädessä monta kertaa aikaisemminkin. Rohkeus oli kuitenkin loppunut kesken. Häpeä omasta tilanteesta oli niin suuri, että sen avaaminen kenellekään tuntui mahdottomalta”, Toivola kirjoittaa.
Instagramissa hän kertoo myös yrittävänsä hoitaa velkansa ja saaneensa apua velkaneuvonnasta.
”Kohtasin äärimmäisen empaattisen ja rauhoittavan virkailijan, joka oli samalla myös realistinen peili tilanteeseeni. Sain selkeät ohjeet, miten toimia. Teimme suunnitelman velkojen maksusta.”
Vaikka julkisuuden henkilön kompurointi kiinnostaa, Toivola kokee, että hänellä on oikeus puhua omasta elämästään juuri sen verran kuin hänestä tuntuu turvalliselta.
”Puhun aika avoimesti asioista, ja silti minulla on paljon asioita, jotka ovat yksityisiä. Varmasti tulen myös velkaantumisesta puhumaan jossain vaiheessa enemmän, kun tuntuu, että haluan tehdä niin.”
Samalla periaatteella Toivola toimii sosiaalisessa mediassa muutenkin: tunnustelemalla sosiaalisen kanssakäymisen rajoja. Joskus rajat saattavat muuttua, kuten kävi Pantterin tarinoiden suhteen korona-ajan alussa.
”Tyttäreni suhteen joudun olemaan koko ajan herkillä ja kysymään hänen kasvaessaan, mitä hän haluaa. Joskus taas huomaan, että olen pitänyt rajoja, koska pelkään, mitä muut ajattelevat. Se on jatkuvaa aaltoliikettä ja tunnustelua, mikä tuntuu hyvältä.”