Kelan ex-johtaja Liisa Hyssälä jatkaa työntekoa: ”Työn puuttuminen turruttaisi minut”

Puhelimeen taltioidussa kuvassa on viisi rannekelloa. Liisa Hyssälän, 68, poika löysi ne etsiessään kotitilan lipastonlaatikosta äidilleen varakelloa rikkoutuneen tilalle. Hän lähetti kelloista kuvan ja kysyi, minkä näistä toimittaa.

Liisa räjähtää nauramaan. Kellokuva kertoo hänen keräilyvimmastaan.

”Olen ollut hirveä hamstraaja. Keräsin kastikekulhoja, mortteleita, Arabian vateja ja jugendkoristeisia liinoja, vaikkei meillä ole jugendkalustoa.”

Intohimoinen rohmuilu tuli lopulta tiensä päähän.

”Lopulta hoksasin kysyä itseltäni, mitä teen 30 Arabian maitokannulla. Nyt ymmärrän, että maailmassa on paljon hienosti tehtyjä asioita, mutta minun ei tarvitse omistaa niitä kaikkia.”

Hänen keräilyäkin suurempi intohimon kohteensa on yhä ennallaan.

Aina lähdössä

Kasvoin hyvin vaatimattomissa oloissa Pohjois-Suomessa Iissä, joka 60-luvulla oli kehitysaluetta. Se löi leimansa.

Muutamassa kodissa oli piano, jolla lapset soittivat Beethovenin Für Eliseä. Se tuntui ylimaalliselta ja synnytti alituisen kaipuun. Se on yhä tallella, kaipuu kauneuteen ja itseni yläpuolella olevaan sivistykseen. Haluan lukea yhä enemmän, kuulla lisää oopperoita ja sinfoniaorkestereita sekä nähdä teatteriesityksiä.

Minulla on ollut aina sisäinen palo lähtemiseen. Ylioppilaaksi päästyäni menin opiskelemaan Turkuun, vaikka luokkatoverit jäivät kotiseudulle.

Opintojen alussa itsetuntoni oli todella heikko. Sitten itsetuntoni alkoi kasvaa ja ylsi ylisuuriin mittoihin. Sillä ei ollut äärtä eikä laitaa. Nykyisin olen niin vahva, että voin siirtää vuoria.

Tänne en jää -tunne on kantanut koko elämäni. Olen uskaltanut avata uusia ovia, monta kertaa heiveröisilläkin eväillä. En silti osannut kuvitella, että voisin ponnistaa näin pitkälle.

Äidin opeilla

Olen ollut sosiaalihoitaja, hammaslääkäri, opettaja ja tutkija yliopistossa, kansanedustaja, ministeri ja Kelan pääjohtaja. Olen etuoikeutettu, sillä kaikki työt ovat olleet mielenkiintoisia. Ja työkaverit äärettömän kivoja.

Elämä antaa paljon, kun on avoin ja reipas mieli. Töitä on silti pitänyt tehdä tosissaan.

Asuimme pitkään maatilalla. Sielläkin oli tehtävä hirveästi töitä, kuten kaikki emännät tietävät. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, miten jaksoin.

Kotiäidiksi tai maatilan emännäksi jääminen ei ollut missään vaiheessa vaihtoehto. Olen uraihminen. Naisena minulle on tärkeää oma rahakin. Haluan olla riippumaton. Äitini ohjenuora oli, että pitää pystyä seisomaan omilla jaloillaan.

Virkamieslaki saneli, että minun oli jäätävä eläkkeelle Kelan pääjohtajan työstä 68-vuotiaana. Ajatus kotisohvalle asettumisesta oli vastenmielinen. Elimistöni on viritetty työn tekoon. Pelkäsin terveyteni romahtavan, jos joudun kohtaamaan toimettomuuden ja tarpeettomuuden tunteet. Työn puuttuminen turruttaisi minut fyysisesti ja henkisesti. Työ on suurin intohimoni.

Arvostan eläkeläisten toimintaa, mutta en ole vielä siinä vaiheessa, että haluaisin olla mukana kultaisen iän kerhojen kahvittelutuokioissa. En koe olevani eläkeläinen, vaan työikäinen.

Suuret ikäluokat, joihin kuulun, ovat pääsääntöisesti eläkkeellä. Työurat ovat olleet pitkät, joten eläkkeetkin ovat kohtuulliset. Ei tietenkään kaikilla. Kuulun koulutettuun sukupolveen, jolle valmistumisen jälkeen töitä oli tarjolla hyvin, toisin kuin nyt. Rikkinäinen työhistoria, perheen hyväksi tehty työ ja lasten kasvatus ovat tuottaneet paljon ikääntynyttä väestöä, jolla on toimeentulovaikeuksia.

Liian moni kansaneläkkeensaaja ja takuueläkeläinen on pitkäaikaisesti toimeentulotuen saaja. Tilannetta voivat korjata eläkkeiden tasokorotukset. Myös hyvillä palveluilla on paljon merkitystä jokapäiväisessä elämässä. Lääkkeitten ja palvelujen hinta on ratkaisevaa arjessa selviytymisessä.

Suuret ikäluokat tulevat hoivavaiheeseen vasta 10–20 vuoden päästä. Yhteiskunnan venyminen mittavaan palvelutarjontaan askarruttaa. Pienet ikäluokat ovat tuolloin veronmaksajina. Heillä on iso vastuu.

Uusi alku

Olisin halunnut jatkaa Kelassa vielä pari vuotta. Nyt olen iloinen, etten saanut. Minulle avautui uusia ovia.

Aloitin vuoden vaihteessa Sitrassa vanhempana neuvonantajana projektissa, jonka tavoite on hallinnon uudistaminen vastaamaan digitalisaatioajan vaatimuksia. Pääsen käyttämään kaikkia hankkimiani taitoja. Tässä iässä haluan tehdä asioita, joissa tiedän olevani parhaimmillani.

Uusi työ on virkistänyt ja opettanut. Työntekijöistä suuri osa on nuoria. Saan heiltä valtavasti energiaa.

Uskon, että pahin ikärasismi työmarkkinoilla on ohi. Suomen tasavallan presidentti on syntynyt samana vuonna kuin minä. Se on osoitus siitä, että seitsemänkymppiset kelpaavat.

Perustin vuodenvaihteessa oman yrityksen, jonka kautta voin tehdä muitakin projekteja.

Asun viikot Helsingissä ja viikonloput Liedossa tai Turussa, jonne vähitellen muutamme. Perheeni on tottunut siihen, että olen aina töissä. He tietävät, että olen onnellisin, kun on paljon askaretta. Kotiin heittäytymisestä seuraisi kriisi. Niin kauan kuin pää leikkaa, teen jotain.

Huikeaa

En mieti ikävuosiani, mutta tiedän, ettei työvuosia ole enää määrättömästi. Olen hyvässä kunnossa, innostunut ja utelias. Elämä on juuri nyt huikeimmillaan.

Sanotaan, että vanhetessa viisastuu. Se on täyttä totta. Nyt ymmärrän, että jokainen elämänvaihe valmistaa seuraavaan. Nuoret takertuvat osasiin ja etenevät niiden ehdoilla. Tässä iässä pystyn sen sijaan näkemään suuret linjat, enkä takerru lillukanvarsiin. Tiedän, mitä kautta pääsen perille. Siksi minulla on työssä enemmän annettavaa kuin ennen.

Minulla on enemmän aikaa itselleni kuin koskaan ennen. Rakastan kiireettömiä aamuja. Sytytän kynttilän, juon aamukahvin ja vietän hetken omien ajatusteni kanssa. Käyn läpi elämääni.

Moni sanoo, ettei vaihtaisi päivääkään pois. Vaihtaisin pitkiäkin pätkiä. Lähtiessäni politiikkaan en tiennyt, kuinka kovaa työtä se on. Sain paljon, mutta se oli repivää ja raskasta aikaa. Olin eduskunnassa 15 vuotta, eikä siinä ollut lepotaukoja. Elämäni oli koko ajan julkisuuden luupin alla. En kadu, mutta tällä järjellä en vaihtaisi hammaslääkärin vastaanottoa politiikkaan.

En usko, että nykyinen työni on viimeinen näytös, elämällä on vielä varalleni jotain huikeaa. Esirippu ei ole laskeutumassa. Seuraa näytös, jossa loistan. Tulen lavalle voittajana, kuningattarena ja ensiviulun soittajana. Sellaiset merkit ovat ilmassa. Olen saanut työtarjouksia, joista saattaa poikia jotain uutta.

Rempallaan

Pari vuotta sitten tein elämäntaparemontin ja laihduin 26 kiloa. Ensimmäistä kertaa kiinnitin huomiota ravintoon. Aikaisemmin söin pullia ja munkkeja niin, että rasva valui.

Esirippu ei ole laskeutumassa. Seuraa näytös, jossa loistan. Tulen lavalle voittajana, kuningattarena ja ensiviulun soittajana. Sellaiset merkit ovat ilmassa”, Liisa Hyssälä sanoo.

Tykästyin kuntosalilla käymiseen, mitä ennen pidin humpuukina. Salilla käyminen on parantanut ryhtiäkin. Jos se on huono, näyttää vanhukselta. Suora ryhti nuorentaa kymmenen vuotta.

Joskus katson kuntosalilla ikäisiäni miehiä. He ovat ihan papparaisen näköisiä. Kamalaa! Itseäni pidän tytönhupakkona.

Muutokseni on huomattu. Kommentit tuntuvat mukavilta ja kannustavat jatkamaan uutta elämäntapaa.

Olen hyväksynyt sen, ettei minulla ole tyylitajua. Minussa on kaikki sinnepäin, aina jostain vähän rempallaan.

Rauhallisen aamuhetken jälkeen otan räjähtävän lähdön töihin. Usein nappaan päälleni niin riitasointuiset ja karseat vaatteet, että joudun häpeämään silmät päästäni istuessani ministeritason tapaamisissa. Vähintään kengät ovat rapaiset. Kansanedustajaryhmässäkin olin kuin luutatyttö eleganttien Mari Kiviniemen ja Anneli Jäätteenmäen rinnalla.

Minut sytyttää

Seuraan intohimoisesti Ruotsin kuninkaallisia. Suosikkini on Kaarle Kustaa, joka inhimillisyydessään voittaa muut. Hänellä oli kova työ kasvaa kuninkaaksi ilman isää.

En häpeile tunnustaa tuota harrastustani. En muutenkaan ota itseäni enää kovin vakavasti. Aino Suholan runo kuvaa ajatuksiani: ”Sillä autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa itselleen, koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.”

Kuvauspaikka: Trampoliinipuisto Rush. Kuvausvaatteet: toppi/ Casall, pusakka/ Craft, trikoot/ My o My.