Lordi: ”Hypetys alkoi tuntua raskaalta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Lordille on ehditty tarjota myös toisenlaista kansainvälistä uraa. Kuva: Pekka Nieminen.
Euroviisuvoitto teki Lordista elävän legendan. Itse hän ei kuitenkaan tittelistä innostu. Mieluummin hän on osa rock’n’rollin jatkumoa.

Tomi Putaansuu vääntää vivusta, ja pöydällä makaava ruumis rämähtää pystyyn. Piruparka kääntelee halkaistua päätään, otsa on viipaloitu ilkeän näköisellä leikkurilla.

”Kallo täytetään keitetyllä makaronilla, jota heitän sitten yleisön joukkoon”, Putaansuu esittelee ylpeänä.

Lordin helsinkiläisessä treenikämpässä vallitsee hirvittävä sekasotku. Kahden kuukauden Euroopan-kiertue starttaa viikon päästä, ja valmistelut ovat pahasti kesken.

Huoneen seinustalle on pystytetty tavalliset soittovempaimet, mutta muuten koko lattia on lavarekvisiitan peitossa. Tanssivat zombit rötköttävät myttynä pöydällä, toistaiseksi päätön mummi istuu motorisoidussa keinutuolissaan. Pitää kävellä varovasti, ettei tallo maassa möllöttäviä irtokalloja.

”Tulossa on paljon uusia, teatraalisia tsydeemejä. Meininki on menossa limaisempaan ja sikaisempaan suuntaan”, Putaansuu intoilee ja raivaa istumatilaa kulahtaneelta nahkasohvalta.

Viime päivät ovat kuluneet tämän sotkun keskellä, rekvisiittaa viimeistellessä ja soittoharjoituksissa. Stressihormonin eritys on hyvässä vauhdissa ja menthol-tupakkaa palaa. Mies itse vaikuttaa kuitenkin rauhalliselta ja hyvävointiselta.

Vasta viime talvena Putaansuu sairasti burn outin, joka pakotti pysähtymään moneksi kuukaudeksi.

Rasti ruutuun

Nyt kontrollifriikki sanoo oppineensa ottamaan iisimmin. Käytännössä se merkitsee yhden tunnin laatuaikaa, kun päivän työt on tehty.

”Eilen olin täällä aamusta puoleenyöhön. Kotona lämmitin sitten ruoan mikrossa ja katsoin Heroesin yhden jakson. Omaa aikaa pitäisi olla joka päivä edes sen verran, että ehtisi hetken lojua sohvalla koiran ja vaimon kanssa. Että olisi sitä kotifiilistä. Se on ihan helvetin tärkeää, mutta meinaa meikäläiseltä unohtua.”

Putaansuu on yrittänyt opetella sanomaan ei.

”Miulle on monesti sanottu, että olen liian kiltti. Vasta nyt olen itse alkanut nähdä sen. On ollut tilanteita, joissa minua on käytetty hyväksi. Tiedetty, että Tomi sanoo ainakin joo. Onneksi on ystävät ympärillä, ja Johanna ennen kaikkea. Ne ovat se järjen ääni, joka sanoo, kun riittää.”

Putaansuu myöntää olevansa krooninen suorittaja. Elämä on hänelle ruutuvihko, johon voi piirtää rastin aina, kun tehtävä on suoritettu.

On niitä paljon piirrettykin. Neljä levyä, neljä rastia. Oma Dark Floors -kauhuelokuva, iso rasti ruutuun. Vierailu Late Night with Conan O’Brien -showssa, rasti siitäkin. Ja yksi Ateenan euroviisuista.

Pitkä promootioreissu

Samppanjaa, hallelujah. Jokaisella on joku omakohtainen muistikuva Suomen euroviisuvoitosta. Edellisen kerran samanlaiset kansanjuhlat pidettiin vuonna 1995, kun kiekkoleijonat saalistivat MM-kultaa. Sellaisina hetkinä koko kansa on yhtä, kaikilla sama hölmö virnistys kasvoilla.

Tomi Putaansuun oma muistikuva Ateenan euroviisuista ei ole juhlava, vaan lähes inhorealistinen.

”Se oli kuin mikä tahansa promootioreissu, vähän pitempi vain. Kahden viikon ajan heräsin joka aamu viimeistään kuudelta laittamaan maskia. Siitä sitten lähdettiin harjoituksiin ja lehdistötilaisuuksiin. Vapaa-aikaa ei ollut ollenkaan. Mie en käynyt Ateenan yössä kertaakaan, paitsi voittoyönä. Ei sitä oikeaa glamouria ollut missään, ei ainakaan miulle. Johtuuko se siitä, että ennen H-hetkeä puen pukua päälle ja H-hetken jälkeen otan sitä pois, kun voisi vaikka juoda samppanjaa. Ikinä en ole nähnyt minkäänlaista hienoa glamouria missään.”

Itse esitys oli kolmen minuutin salamashow, jota oli harjoiteltu niin paljon, että kaikki meni konemaisesti, rutiinilla. Suuria tunteita hetkeen ei Putaansuun mukaan liittynyt.

”Sehän oli sellainen sing back -esitys, jossa musiikki tulee nauhalta. Sellainen on ollut miulle aina v-umaista. Jo Asko Kallonen sanoi aikoinaan, kun tehtiin meidän ensimmäistä levytyssopimusta: ’Tomi, ethän sinä varsinaisesti mikään laulaja ole.’ Se on ihan totta, mie olen enemmän taiteilija tai hirviö. En mie lähde Tomi Metsäkedon kanssa viivalle ollenkaan.”

Nakki nasahti

Lordi-yhtye ei koskaan juhlinut omaa euroviisuvoittoaan.

”Oli tietty aika, jolloin kaikki, mitä puhuttiin, liittyi euroviisuihin. Koko se hypetys alkoi tuntua raskaalta. Meille tuli kansallissankarin leima. Siitä tuli plääh-olo. Eihän me olla mitään sankareita. Ei laulukilpailun voitto tee kenestäkään suurmiestä eikä kyllä urheilukilpailunkaan. Siinä sattui olemaan hyvä suoritus ja hyvä mäihä. Mutta se ei tarkoita, että ihmistä pitäisi ihailla millään tavalla”, Putaansuu perustelee.

”Monelle suomalaiselle oli aivan sama, millä se nakki nasahtaa, kunhan vain euroviisuvoitto tulee Suomeen. Tältä puolelta aitaa tuntuu kauhean epäaidolta, että moni muodosti meistä mielipiteen pelkästään euroviisujen perusteella. Ei heitä kiinnosta tietää, mistä Lordissa on kyse. Moni luulee vieläkin, että me olemme pelkkä euroviisubändi”, Putaansuu sanoo.

Samalla Ateenan voitto nosti tietenkin Lordin isojen bändien liigaan. Rasteja alkoi ilmestyä ruutuvihkoon yhä kiihtyvällä tahdilla. Yhtye oli kierrellyt ulkomailla ennen viisuja, mutta nyt levymyynti lähti reippaaseen nousuun. Marraskuussa 2006 yhtye esiintyi jo MTV Music Awardsissa. Sitten Lordi solmi managerisopimuksen The Kiss -yhtyeen entisen managerin Bill Aucoinin kanssa. Sen rastin piirtäminen tuntui erityisen makealta, sillä Putaansuu tunnetaan maanisena Kiss-fanina.

Nyt euroviisujen esikarsinnoista on kulunut kolme vuotta. Viime syksynä Lordi julkaisi neljännen levynsä, ensimmäisen euroviisuhuuman jälkeen.

”Siinä on humoristista, että Deadache on saanut ylivoimaisesti parhaat arvostelut meidän levyistä. On hienoa, että Arockalypsen jälkeinen levy on yleisön mielestä parempi. Ei se tule koskaan saavuttamaan samanlaista hypeä. Mutta paluu tavalliseen päiväjärjestykseen on meille todella tervetullut”, Putaansuu myhäilee.

Pahat rokkarit

Jos taiteen tehtävä on tarjota mahdollisuuksia eri tulkinnoille, Lordi on merkittävä moderni taideteos. Peili, jonka kautta eri kulttuurit peilaavat suhdettaan rock-kulttuuriin, uskontoon ja pahuuteen. Rockhirviöihin suhtaudutaan joka maassa eri tavalla.

”Saksassa ja USA:ssa Lordia kuuntelee sama porukka, joka kuuntelee 80-luvun metallimusiikkia. Meidät liitetään siihen samaan sex, drugs & rock’n’roll -jatkumoon, mihin me ollaan periaatteessa haluttukin liittyä. Niissä maissa me ollaan pahoja, aitoja rokkareita, annamme haastatteluita pornolehdille. Suomessa ja Ruotsissa taas meidän touhu on aina haluttu sitoa nuoruuteen ja lapsuuteen. Täällä me ollaan lastenbändi, ja erityisesti Ruotsissa meitä pyydetään esiintymään lastenohjelmiin”, Putaansuu sanoo.

Uskonnolliset asenteet ovat ihan oma lukunsa. Suomessakin on niitä, jotka ovat pitäneet Lordia saatanallisena yhtyeenä. Vähitellen äänenpainot ovat kuitenkin pehmentyneet. On tajuttu, että kyseessä on eräänlainen näytelmä, jonka pääosaa esittää hahmo nimetä Lordi. Ortodoksisissa maissa tilanne on erilainen.

”Esimerkiksi Kreikassa meitä pidetään edelleen pahoina, ja meidän toiminta nähdään todellisena rienauksena. Sen vastapainoksi meidän keikoille tulee joskus hyvin radikaalia jengiä. Sellaisia, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita satanismista. Siitä kaikesta tulee sellainen olo, että saiskos taiteilijakin sanoa tähän väliin jotain”, Putaansuu puuskahtaa.

Tarinan lopullinen ironia on siinä, että taiteilija on joutunut maistamaan omaa lääkettään. Jos Lordi on pakottanut ihmiset kohtaamaan omat ennakkoluulonsa, yleisön reaktioiden kautta myös Tomi Putaansuu on joutunut avartamaan omaa ajatteluaan.

”On ollut tosi vaikea ymmärtää, miten erilaisia ihmiset ovat. Vasta viime aikoina olen alkanut päästä eroon siihen liittyvästä angstista. Miullakin on paljon asioita, joita en ymmärrä. Yritän kyllä kovasti ja voin kunnioittaa tekijän taitoa, vaikka en ymmärtäisi lopputulosta.”

”Mutta kaikkihan haluaisivat tulla arvostelluksi sen mukaan, mitä tekevät. Ettei tulisi väärien olettamusten perusteella arvostelluksi. Sellaista en voi hyväksyä. Jos ajattelisin toisin, pettäisin itseäni.”

Hienoin kohteliaisuus ikinä

Viime maaliskuussa Lordi esiintyi Uudessa-Seelannissa yhdessä Alice Cooperin ja Kissin kanssa. Paikalla oli arvovaltaisia vieraita. Taru sormusten herrasta -trilogian ohjaaja Peter Jackson oli vip-alueella, mukanaan väkeä maailman hienoimmalta erikoistehostestudiolta Weta Workshopilta. Sormusten herran lisäksi Weta on tehnyt tehosteet King Kongiin, Narnian tarinat: Velho ja leijonaan sekä moneen muuhun fantasiaspektaakkeliin.

Peter Jackson tuijotti isolta screenilta, kuinka Lordi-kitaristi Amen juoksenteli lavalla.

”Katsokaa! Tuon näköinen muumion pitää olla. Eihän sen tarvitse olla kuiva, vaan se on limainen zombi Egyptistä! Miksei meillä ole tuon näköisiä muumioita”, huippuohjaaja messusi Wetan väelle.

”Miulla on geeneissä se, että tukka ja parta harmaantuu. Ennen kiertuetta varmaan värjään ne vielä.” Kuva: Pekka Nieminen.

Lordin jälkeen lavalle asteli Alice Cooper. Jackson katsoi pari biisiä ja lähti kotiin. Lordi oli ollut niin paljon parempi. ”Se oli ehkä hienoin kohteliaisuus, mitä olen koskaan saanut”, Putaansuu virnistää.

Konsertin jälkeen Putaansuu sai kutsun Weta Workshopin studioille. Viime syksynä hän matkusti Uuteen-Seelantiin yhdessä vaimonsa Johannan kanssa. Lordin uuden lavashow’n yksityiskohtia ideoitiin yhdessä Wetan tiimin kanssa. Putaansuu tutustui Matt Appletoniin, joka on Oscar-palkittu tehoste-ekspertti.

”Jossain vaiheessa me tarvittiin selkärankaa yhtä ideaa varten ja lähdettiin Mattin kanssa etsimään sopivaa muottia varastosta. Se oli valtava paikka, jossa piti käyttää nostotrukkia, että pääsi ylähyllyille. Kaikki paikat olivat täynnä elokuvarekvisiittaa. Tuolta löytyi Klonkun pää, tuolla oli Minas Tirithin pienoismalli, örkin pääkallo, King Kongin käsi… Me kiertelimme varastossa kaksi tuntia, mutta selkärankamuottia emme koskaan löytäneet. Siellä olisi voinut olla vaikka viikon.”

Ruumis tunnissa

Vierailun aikana syntyi piirustuksia ja ideoita, valmiita tehosteitakin. Esimerkiksi uudet Lordin siivet, jotka on tehty Batman-elokuvassa käytettyjen siipien piirustusten pohjalta.

”Wetan veijarit tekivät meidän lavashow’ta varten myös helkkarin hienoja ruumiinkappaleita. Heidän tietämyksensä määrä on käsittämätön. He voisivat tehdä sinusta ruumiin tunnissa! Ensin he skannaavat sinut ja tekevät 3D-mallin. Siitä tehdään muotti, johon valetaan vaahtolateksi. Tunnin päästä ruumis on valmis maalattavaksi”, Putaansuu sanoo.

”Ja oli siinä sekin hauska juttu, että meille tarjottiin töitä saman tien. Tervetuloa tänne Uuteen-Seelantiin tekemään maskeja leffoihin. Vastasin, että kun meillä on tämä bändi. Niin, no sitten joskus jos siltä tuntuu, ei mitään kiirettä. Meidän basisti Ox ehti jo oikeasti huolestua. Se vaati, että me ei saada jäädä sille reissulle.”

Myöhemmin Matt Appleton lensi vaimonsa Emily-Jane Sturrockin (hänkin on Oscar-palkittu Wetan työntekijä) kanssa vastavierailulle Saksaan katsomaan Lordin konserttia.

”Keikan jälkeen istuin hikisenä takahuoneessa. Matt ja Emily sanoivat, että nyt on kyllä pakko auttaa jätkä ulos puvusta. Mie sanoin, että ei tarvitse, olen ihan haisevakin. Heidän mielestään sellaista oli kuitenkin turha miettiä, kun on niin monen örkin kanssa tehty hommia. Sitä paitsi heitä kiinnosti nähdä, miten olen kiinnittänyt puvun osat.”

”Seisoin siinä sitten pukuhuoneessa, ja kaksi Oscar-palkittua tyyppiä aukoi miun kengännauhoja. Se oli aika surrealistinen tilanne. Mutta he diggasivat siitä. Ja antoivat myös hyviä neuvoja.”

Työsarkaa riittää

Paljon on siis rasteja piirrelty sitten euroviisujen. Mutta paljon on vielä tekemättäkin.

”HIM, Rasmus, Nightwish, Children of Bodom… Jo kotimaisista bändeistä löytyy monia, joilla on ihan hirveä määrä rasteja tehtynä. Me yritetään päästä jossain vaiheessa sohaisemaan lyijykynällä rastit samoihin ruutuihin. Työsarkaa on, hyvänen aika”, Putaansuu sanoo.

Mikään pysti tai kultalevy ei kuitenkaan voi korvata sitä näkyä, mikä löytyy YouTube-sivustolta netistä. Nimimerkillä Lordisuisse esiintyvä sveitsiläispoika on tehnyt itselleen Kita-naamarin ja kuvannut itseään soittamassa rumpuja Lordin musiikin päälle.

”Se kaveri on harjoitellut kaikki kapulan- ja päänheilutuksetkin. Se on uskomatonta”, Putaansuu hämmästelee.

Viime aikoina etenkin keskieurooppalaiset fanit ovat alkaneet tehdä itselleen Lordi-pukuja. Ja Lordin omilla nettisivuilla ihmiset kirjoittavat fan fictionia, tarinoita, joissa yhtyeen hahmot seikkailevat. Niitä on suomeksi, saksaksi ja englanniksi. Osa kirjoittajista on niin hyviä, että heillä on jo omia faneja.

”On jännä ajatella, että maailmassa on ihmisiä, joiden päässä nämä meidän hahmot elävät ihan omaa elämäänsä. Se on ihan v–n hienoa. Uskon, että jonain päivänä tulee bändejä, joihin me ollaan vaikutettu. Aivan niin kuin meidän sankarimme ovat vaikuttaneet meihin”, Tomi Putaansuu sanoo.

Yksi Lordin omista esikuvista on newyorkilainen 80-luvun metallilegenda Twisted Sister. Vähitellen bändien jäsenet ovat ystävystyneet. Vuosi sitten Twisted Sister kävi konsertoimassa Helsingin jäähallissa. Konsertin jälkeen yhtyeen laulaja Dee Snider kutsui Lordi-yhtyeen luokseen.

”Dee otti meidät kaikki piiriin ympärilleen ja kertoi miten asiat ovat. Että uskokaa pojat vanhempaa. Se oli yksi meidän hienoimpia hetkiä. Siinä koki olevansa oikealla polulla. Osa rock’n’rollin suurta jatkumoa.”

 

Lordin euroviisuvoiton jälkeen Tomi Putaansuu sairasti burn outin ja lähti etsimään normaalia päiväjärjestystä hirviöbändinsä kanssa. Juttu ilmestyi Seurassa 5/2009.

X