Maailmannainen Eila Pienimäki ja maalaispoika Jorma Kuukkula

Eräänä syyspäivänä Jorma Kuukkula vei Eila Pienimäen tanssimaan, koska tätä paleli. Siitä tuli loppuelämän mittainen valssi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Eila Pienimäki ja Jorma Kuukkula ovat olleet yli 30 vuotta paitsi elämänkumppaneita myös toistensa läheisimmät työtoverit.

Eräänä syyspäivänä Jorma Kuukkula vei Eila Pienimäen tanssimaan, koska tätä paleli. Siitä tuli loppuelämän mittainen valssi.
(Päivitetty: )
Teksti: Milla Ollikainen

”Kulta, linnut!”

Takapihan lintulaudan liepeillä on valtavasti pikkulintuja: talitiaisia, varpusia, punatulkkuja. Aurinko lämmittää jo keväisesti, mutta vielä tarvitaan ruoka-apua.

”Minulla aivan massuun sattuu”, Eila Pienimäki eläytyy pihavieraiden nälkään ja hoputtaa uudestaan: ”Kulta, linnut!”

Kulta on Eilan mies Jorma Kuukkula. Yli 30 yhteistä vuotta eivät ole liuottaneet pariskunnan kielenkäytöstä helliä sanoja pois.

Laulajan ja soittajan liitto on perustettu luottamukselle ja kunnioitukselle. Tässä talossa metsikön suojassa Ikaalisissa ei huudeta eikä riidellä.

Ei ole koskaan tarvinnut.

Tiet risteävät

Isojoen kuplahallissa oli 18. syyskuuta 1982 niin kylmä, että hengitys höyrysi. Ennen laulukeikkaansa Eila Pienimäki paleli luita ja ytimiä myöten.

Pari vuotta aiemmin hän oli muuttanut perheineen vuodeksi Suomeen. Heti synnyinmaan kamaralle päästyään hän kuitenkin tiesi, ettei enää lähtisi aviomiehen kotimaahan Yhdysvaltoihin, jossa hän oli asunut toistakymmentä vuotta. Avioliitto päättyi siihen.

Suomessa Eila pääsi jatkamaan laulajanuraansa siitä, mihin se oli jäänyt. Tanssikansa muisti hänet: Toivo Kärjen suojatin, joka lauloi 20-vuotiaana sydämeenkäyvästi vanhasta veräjästä.

Ohjelmatoimistolle Eila sanoi esiintyvänsä tanssilavoilla mieluummin kuin ravintoloissa.

”Siellä sanottiin heti, että Jorma Kuukkula, siinä on semmoinen bändi, josta kaikki artistit tykkää. Soittavat nuoteista eivätkä juopottele keikoilla.”

Toimisto järjesti Pienimäen ja Kuukkulan samalle keikalle, jotta he voisivat tutustua. Keikka sattui harvinaisen kylmälle syyskuun päivälle Isojoella.

Alkuillasta Eilan yhtye lämmitteli yleisöä lavalla. Eila oli niin kylmissään, että kädet sinistyivät. Jotain oli keksittävä. Eila käveli Kuukkulan orkesterin luokse ja kysyi kainosti, hakisiko joku häntä tanssimaan. Jorma ilmoittautui oitis.

Valssin aikana Eila huomasi, että Jorma oli olemukseltaan raikas ja hyvä tanssimaan. Hän veti tanssikumppaninsa aivan lähelleen; niin lähelle, että Eila huomautti siitä.

”Mutta Jorma sanoi, että minä vien. Hänessä oli sellaista suojaa, jota minulla ei ollut koskaan ollut. Tuli aivan ihmeellinen rauha ja turvallinen olo. Ihmettelin, että mitä tämä oikein on.”

Kerrasta selvää

”Meidät vihittiin Tampereen tuomiokirkossa 1994. Häissä soittivat Jorman vanhat ystävät, Seitsemän seinähullua veljestä.”

Tilanne ei ollut onnellisen parisuhteen syntymiselle paras mahdollinen: Eilan avioliitto oli juuri päättynyt ja Jorma oli vielä naimisissa. Kumpikin ymmärsi kuitenkin nopeasti, että oli tapahtumassa jotain väistämätöntä.

”Se oli aika lailla kerrasta selvää.Oli kuin valot olisi sytytetty pimeään”, Jorma sanoo.

Jollain ensimmäisistä yhteisistä keikkamatkoista Jorma otti Eilaa auton takapenkillä kädestä kiinni – sinänsä ihan viattomasti. Eila vaikeni, ja pian Jorma kysyi, miksei hän puhunut mitään.

”Miten olisin voinut puhua, kun en melkein pystynyt hengittämäänkään. Kun Jorma otti kädestäni, sain sähköiskun, joka valtasi koko olemukseni.”

Tavatessaan Eila ja Jorma olivat jo aikuisia, Eila 43-vuotias. Yksitoista vuotta nuorempi Jormakin oli ehtinyt kokea kaikenlaista, vaikka hän pitikin itseään maailmaa nähneeseen Eilaan verrattuna maalaispoikana.

Tällä maalaispojalla oli kuitenkin jotain sellaista annettavaa, joka muutti Eilan elämän.

”En ollut kokenut mitään siihen verrattavaa. Heräsin naisena, en ollut tiennyt sellaisesta suhteesta mitään. Jorma lahjoitti minulle niin paljon, hän paransi kaikki haavani. Meidän liitto on taivaassa sidottu.”

Jorma sanoo myös oppineensa Eilalta paljon. Hän arvostaa Eilan avoimuutta ja sydämellisyyttä.

”Eila ei haluaisi haavoittaa ketään koskaan eikä missään.”

Neljä vuotta ensitapaamisen jälkeen Jorma kantoi tavaransa Eilan kaksioon Tampereen Kaukajärvellä. Avioliitto solmittiin kuitenkin vasta kahdeksan vuotta myöhemmin.

Maalaispoika kosi keittiössä: kysyi teenkeiton lomassa muina miehinä, että milloin me mennään sinne rinkelikauppaan.

Oikea asenne

Rakastuminen Jormaan merkitsi Eilalle myös voimakkaan luomiskauden alkua. Taiteellisesti monilahjakas Eila on aina paitsi laulanut myös maalannut ja kirjoittanut. Maalaamista hän myös opiskeli asuessaan ulkomailla.

Eilan runokirjojen nimet kertovat yhteistä tarinaa: Kotiinpaluu, Rakkauden päiväkirja, Hellyyden siivet, Valokeilassa.

Leipänsä pariskunta kuitenkin tienasi kiertämällä Suomen tanssilavoja ahkerasti. He esiintyivät vuosikausia risteilyillä keväästä syksyyn. Jorma on säilyttänyt vanhoja keikkakalentereita, joista näkyy hurja tahti: parhaina vuosina keikkoja oli 20–30 kuukaudessa.

Moni on päivitellyt, miten yhteiselo sujuu, kun yhdessä ollaan käytännössä kellon ympäri päivästä toiseen.

”Tämä on toiminut erittäin hyvin. Koskaan ei olla ryppyotsaisina lähdetty keikalle eikä muuallekaan. Meillä on ollut asenne kohdallaan”, Jorma sanoo.

”Sanoin Eilalle jo alussa, että hoida sä toi laulupuoli, niin mä hoidan kaiken muun.”

Tampereella pariskunta asui kymmenisen vuotta. Kun oli aika hiljentää keikkatahtia, he löysivät sopivan metsäisen hehtaarin Ikaalisista. Jorma suunnitteli sinne talon. Sittemmin tontille on noussut seitsemän muutakin rakennusta.

Omaan rauhaan on ollut aina ihana palata. Mutta kerran paluu oli raskas.

Kriisin paikka

Ennen Eilaan tutustumista Jorma ei ollut juuri matkustellut. Hän teki ensimmäisen lentomatkansakin vasta Eilan kanssa.

Matkustamisesta on kuitenkin tullut yhteinen harrastus. Syksyisin on aina päästävä ruskaretkelle Lappiin, kun taas keväisin on usein suunnattu Keski-Eurooppaan pidentämään kesää alkupäästä.

Seitsemän vuotta sitten Eila ja Jorma ajoivat asuntoautonsa toukokuussa Ranskan Normandiaan, Atlantin rannalle. Eilalle oli ennen lähtöä tehty kohdunkaavinta outojen oireiden vuoksi. Hän ei siitä huolimatta halunnut perua matkaa.

Pariskunta oli juuri lähdössä leirintäalueelta, kun lääkäri soitti. Asia oli vakava: Eilan näytteistä oli löytynyt aggressiivisia syöpäsoluja.

Joku toinen olisi vaatinut kääntämään ajoneuvon saman tien kotia kohti. Mutta Eila halusi jatkaa matkaa vielä suunnitellut kaksi viikkoa, kun lääkäri ei suorastaan vaatinut palaamaan välittömästi.

”Halusin antaa Jormalle sen, että teemme matkan loppuun.”

Eila alkoi heti valaa itseensä ja Jormaan uskoa: tästä selvittäisiin. Kotiin palattua tehty operaatio onnistuikin erinomaisesti.

Jo seuraavana syksynä oltiin taas Lapissa ruskaa ihailemassa.

Eila Pienimäki ja Jorma Kuukkula

Riitely ei kuulu pariskunnan rutiineihin. Joskus korkeintaan vietetään hiljainen hetki.

 

Parasta aikaa

Vaikka Eila ja Jorma ovat tottuneet olemaan paljon yhdessä, kummallakin on Ikaalisten talossa oma huone, johon toisella ei ole sananvaltaa.

Alakerran huoneessaan Jorma puuhastelee muun muassa järjestötoiminnan parissa; hän on paikallisen saunaseuran puheenjohtaja.

Yläkerrassa Eilalla on ateljee, jossa syntyy kuvia ja tekstejä. Eila kirjoittaa päiväkirjaansa joka päivä. Silloin häntä ei saa häiritä.

Jorma on sopeutunut paremmin siihen, etteivät keikat enää valvota iltamyöhään. Hän saa unen päästä paremmin kiinni ja herää usein monta tuntia ennen Eilaa, joka saattaa nukkua yhteentoista. Sitten keitetään kahvit, ja iltapäiväkahdelta toiset. Ruoka laitetaan yleensä yhdessä illansuussa.

Pariskunnan arki vaikuttaa harmoniselta rinnakkaiselolta. Mutta kai Jorma ja Eila ovat joskus eri mieltäkin?

”Meillä on sellainen tapa, että jos tulee erimielisyyttä, ollaan hiljaa ehkä viisi minuuttia”, Jorma kertoo.

Sitä ei voi kyllä kutsua edes mykkäkouluksi.

X