Merja Tammi tutustui siskoonsa vasta kolmekymppisenä: ”Olin lojaali äidille - rupesin inhoamaan Kaisaa”
Sisarukset Merja Tammi, 63, ja Kaisa Tammi-Moilanen, 47, tutustuivat toisiinsa vasta lapsuusvuosien jälkeen. Heistä tuli silti toisilleen tärkeitä.
Kaisa ja Merja ovat vain sivunneet yhteistä isää keskusteluissaan. ”Isä oli kipeä ihminen”, Kaisa toteaa. Merja miettii hetken ja lisää: ”Mutta hän sai hemmetin hienot tyttäret.”
Kaisa Tammi-Moilanen käveli kotipihallaan edestakaisin ja itki. Kädessä oli kirje, jossa kerrottiin, että hänen 12-vuotiaasta tyttärestään Pepistä oli tehty lastensuojeluilmoitus. Sen tekijöiden mukaan vanhemmat eivät nähneet lapsensa parasta, ja sen vuoksi lastensuojelua pyydettiin tutkimaan asiaa.
Kaisa koki, että ilmoituksen vuoksi apua vakavasti sairaalle lapselle olisi entistä vaikeampi saada.
Oli kesä 2015.
Sekasortoisista ajatuksista nousi esiin yksi vaihtoehto. Tarpeen tullen Kaisa pyytäisi Merja Tammea piilottamaan tyttärensä.
”Hänen luotaan Peppiä tuskin etsittäisiin, koska harva tietää, että olemme siskoksia.”
Merja sanoo nyt, ettei olisi epäröinyt.
”Olisin pohtinut ainoastaan, miten järjestän asumisen niin, ettei Peppiä nähdä.”
Siskoon voi luottaa, tapahtuipa elämässä mitä tahansa. Niin ei ole ollut kuitenkaan aina. Lapsuudessa Merja ja Kaisa eivät tunteneet toisiaan.
Ällöttävä kiharapää
Merja oli 11-vuotias, kun isä lähti toisen naisen matkaan. Äidistä tuli neljän lapsen yksinhuoltaja ja Merjan kehitysvammaisen pikkuveljen omaishoitaja. Elämä oli taloudellisesti äärimmäisen niukkaa. Kodin ilmapiirikin oli ankea, sillä ero teki äidistä katkeran.
”Isä ei maksanut elatusmaksuja tai auttanut millään muullakaan tavalla.”
Merja oppi kantamaan vastuuta jo varhain. Päämääräksi tuli pärjätä omillaan.
”Köyhyydessä rypiessämme päätin, että minusta tulee joku. En halunnut jämähtää äidin kurjuuteen.”
Oikotie vaurauteen löytyi kauneuskilpailuista. Merja kruunattiin helmikuussa 1975 Miss Suomen ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Elokuussa hän voitti Miss Young International Beauty -kilpailun, jonka voittorahoilla osti asunnon. Seuraavina vuosina töitä tarjottiin enemmän kuin hän kykeni tekemään.
Vuonna 1984 Merja perusti mallitoimiston. Ilman sitä hän ei ehkä koskaan olisi tavannut Kaisaa.
Vanhempien eron jälkeen muut sisarukset vierailivat isän uuden perheen luona, mutta Merja kävi siellä vain kerran.
”Olin lojaali äidille.”
Vierailun aikaan uusi vaimo vasta odotti Kaisaa.
Sittemmin Merja näki mamman, isän äidin, luona kaapin päälle asetetun kuvan parivuotiaasta Kaisasta. Kiharatukkainen, suurisilmäinen ja pitkäripsinen tyttö muistutti lapsitähti Shirley Templeä. Mamma kehui siskon kauneutta Merjalle monisanaisesti.
”Rupesin inhoamaan Kaisaa. Pidin häntä ällöttävänä.”
Kaisa näkee sisaressaan vapautuneisuutta. Merja onkin onnellisempi kuin vuosiin. ”Olen nyt sellainen kuin nuorena. Matka tähän on ollut pitkä.” © Pekka Nieminen/Otavamedia
Tietyt lähtökohdat
Kaisa ei elänyt tähden elämää. Päinvastoin. Hänen lapsuuttaan hallitsivat isän alkoholismi ja pelko. Suuttuessaan isä rikkoi ja heitteli tavaroita sekä uhkaili itsemurhalla. Syöksykierre kiihtyi, kun isän yritys teki konkurssin.
Kaisa oli seitsemänvuotias, kun vanhemmat erosivat. Äitinsä kanssa hän muutti ulosmitatusta omakotitalosta kerrostalolähiöön Espoon Matinkylään.
”Vuokrakasarmikurjuuteen.”
Isä ryhdistäytyi hetkellisesti kolme vuotta eron jälkeen. Hän vei Kaisan tutustumaan Ruotsissa asuvaan perheeseen, jonka luona oli ollut sotalapsena.
”Se oli ainoa hetki, jolloin hän yritti olla isä.”
Jakso ei ollut pitkä. Alkoholismi otti vallan, isä erakoitui ja lopulta paloi kuoliaaksi pienessä mökissään Pukkilassa parikymmentä vuotta sitten.
Lapsuus kasvatti Kaisassakin halun päästä eteenpäin elämässä.
”Minussa on vahvuuksia, jotka kumpuavat siitä, etten saanut elää turvattua ja herttaista lapsuutta. Oli pakko oppia pitämään itsestä huolta. En hätäänny, kun tapahtuu jotain yllättävää. Päinvastoin, olen ammattilainen odottamattoman kohtaamisessa.”
Jo pikkutyttönä Kaisa oli mukana seurakunnan näytelmäkerhoissa. Yläasteikäisenä hän esiintyi Eevan luokka -televisiosarjassa ja tienasi taskurahaa myös kesäteatterin avustajana. Hän menestyi urheilussa, oli aerobicin Suomen mestari ja osallistui lajin maailmanmestaruuskisoihin 22-vuotiaana.
”Ymmärsin, että voin tehdä ihan mitä tahansa. Saimme tietyt lähtökohdat, mutta vanhempiemme teot eivät määrittele meitä loputtomiin.”
Yllättävä kohtaaminen
Keväällä 1985 tuolloin 14-vuotias Kaisa oli Espoon Tapiolan ostoskeskuksessa, kun siellä alkoi Merjan toimiston järjestämä, urheiluasuja valmistavan Niken muotinäytös. Yhtäkkiä Kaisa tajusi, että sitä juontaa hänen siskonsa.
”Äidillä ei ollut mitään pahaa sanottavaa isän aiemmasta perheestä. Hän oli näyttänyt Merjan missi- ja malliurasta kertovia lehtijuttuja. Tiesin sisarussarjan, mutta eihän minulla ollut mitään suhdetta heihin.”
Hetken mielijohteesta Kaisa asteli Merjan luokse.
”Moi, mä olen Kaisa. Olen siskosi.”
Merja muistaa pelokkailta näyttäneet kasvot. Siskon olemuksessa jokin muukin kosketti.
”Tiesin heti, että haluan tavata hänet uudelleen”, hän muistaa.
Kaisa kävi Kallion ilmaisutaidon lukion, jota moni näyttelijä on käynyt. ”Ajattelin, että en halua sellaista turbulenssia elämääni. Lähdin opiskelemaan psykologiaa. Se on näyttelijän työn toinen puoli, tapa tutkia ihmiselämää.”
Ei koskaan siskopuoli
Ensikohtaamisen aikaan Merja oli naimisissa sekä 5- ja 6-vuotiaiden poikien äiti. Hän kutsui Kaisan kotiinsa Espooseen. Pian Kaisa autteli poikien hoitamisessa ja mallitoimiston kiireissä koulunkäynnin ohessa.
”Ylpeänä esittelin hänet aina pikkusiskonani, en koskaan siskopuolena”, Merja kertoo.
Kaisa viihtyi mallitoimistolla, kuten Merjan seurassa missä tahansa.
”Teini-iässä jokainen hakee itseään. Mallitoimistolla oli jo sinänsä hyvä kaiku ikäisteni keskuudessa. Lisäksi sain Merjan kautta paljon kivoja merkkivaatteita, kun aikaisemmin äiti joutui ostamaan osamaksulla asut kevätjuhliinkin. Sain myös käydä mallikurssin.”
Vähitellen Kaisasta tuli Merjan uskottu. Hän kertoi ensimmäisenä Kaisalle löytäneensä uuden rakkauden ja aikovansa erota. Sisko oli tukena myös sitä seuranneissa käänteissä ja kipeissä valinnoissa, joista Merja kertoo parhaillaan kirjoittamassaan elämänkerrassa.
”Olen elänyt impulsiivisesti ja miesten myötä. Olin isän tyttö, kunnes hän jätti meidät. Ehkä tiedostamattani olen etsinyt miehistä myös piirteitä isästä”, Merja paljastaa.
Kaisa on erilainen.
”Mikään, mihin liittyy epävarmuutta, ei viehätä. Minulla ei ole rentun pelastamisen tarvetta.”
Mikä heistä teki ystävät? Kaisa on Merjalle sisaruksista läheisin, vaikka heillä ei ollut yhteistä lapsuutta.
”Ymmärrämme toistemme elämää, valintoja ja sitä, mistä kaikki kumpuaa. Meillä oli alusta asti jokin yhteys. Tunnistimme toisissamme useita yhtäläisyyksiä”, Merja sanoo.
Kaisa lisää:
”Meissä on samanlaista voimaa ja vahvuutta. Sisua. Olemme halunneet mennä eteenpäin, vaikka olemmekin kulkeneet eri reittejä.”
Mallitoimiston lopetettuaan Merja jatkoi yrittäjänä. Hän on kasvattanut etanoita ja kirjoittanut aiheesta kirjan sekä perustanut ruokapalvelun, ravintolan, hotellin, keramiikkapajan ja kahvilan.
Kaisa valmistui psykologiksi.
”Olen selkeästi Merjaa turvallisuushakuisempi.”
Hän on tehnyt työtään vankiloissa 27 vuotta ja toimii nykyään Vanajan vankilan ja Hämeen yhdyskuntaseuraamustoimiston johtajana.
Vankilauralle on syynsä.
”En voisi tehdä työtä verotoimistossa. Tarvitsen jännitystä, mutta sen pitää olla hallittua.”
Vaikeita paikkoja
Merja sai kaksi lasta myös toisessa avioliitossaan. Lisäksi perheeseen kuuluivat kolme lasta puolison edellisestä liitosta. Uusperheen elämä ei ollut auvoista.
”Usein kysyin Kaisalta ammatillisia neuvoja lasten hyvinvointiin liittyvissä asioissa”, hän paljastaa.
Kun Merjan toinen avioliitto kariutui vajaa kolme vuotta sitten, Kaisa kuuli siitä ensimmäisenä.
”Merja oli kovassa paikassa, kun piti aloittaa jälleen ihan erilainen elämä. Tiesin silti, että hän selviää.”
Kaisa solmi avioliiton vuonna 2001. Peppi syntyi kaksi vuotta myöhemmin. Toinen lapsi perheeseen saatiin adoption kautta, kun Tasha saapui 1,5-vuotiaana Intiasta vuonna 2011.
Entä Peppi ja lastensuojeluilmoitus? Pyysikö Kaisa siskoaan piilottamaan Pepin? Ei. Se oli hetkellinen mielijohde epätoivon hetkellä.
Sisko pysyi rinnalla
Peppi sairastui helmikuussa 2014 infektion seurauksena neuroimmunologiseen sairauteen. Suomessa julkinen terveydenhuolto ei tunnistanut sitä, vaan osa lääkäreistä epäili sen olevan psyykkinen.
Reilu vuosi sairastumisen jälkeen Peppi oli liikuntakyvytön ja pakkoliikkeiden hallitsema. Yksityisen sektorin lääkäri, neurologian professori suositteli immunologista hoitoa ja laati siihen lähetteen. Hoidon järjestämisen sijaan kaksi neurologia teki Pepistä lastensuojeluilmoituksen, jonka mukaan vanhemmat olivat kyvyttömiä ymmärtämään lapsen parasta.
Lastensuojeluilmoitus todettiin asiattomaksi. Kaisa joutui kuitenkin etsimään itse tarpeellisen hoidon, viemään Pepin Hollantiin sitä saamaan ja lisäksi maksamaan kaiken. Peppi sai avun Hollannista, Erasmus-yliopistosairaalan lastenneurologian osastolta ja on nyt terve.
Taistelu Pepin terveyden puolesta kesti yli kolme vuotta. 5. elokuuta juhlitaan Pepin ripillepääsyä ja vihdoin myös parantumista.
”Monet tuttavat ja ystävät katosivat sinä aikana, mutta Merja pysyi tukena. Arvostan sitä. Monta kertaa soittaessaan hän sanoi rehellisesti, että pelottaa kysyä, mutta mitä teille kuuluu.”
Merja ei nähnyt vaihtoehtoa.
”Olemme aina voineet luottaa toistemme ystävyyteen ja tukeen.”