Pirkka-Pekka Petelius: ”Haluan olla pihkaperse Petelius”

Pirkka-Pekka Petelius, 59, on hauskuuttaja, vakavikko sekä radion luontoääni. Mutta mitä hän katuu espoolaisessa metsässä?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pirkka-Pekka Petelius nauttii siitä, että luonnossa rymyämiselle on nyt myös ammatillinen syy: Luontoilta-ohjelma. Kuva: Tommi Tuomi.

Pirkka-Pekka Petelius, 59, on hauskuuttaja, vakavikko sekä radion luontoääni. Mutta mitä hän katuu espoolaisessa metsässä?
(Päivitetty: )
Teksti:
Pasi Kostiainen

Tapahtui viime syksynä Yleisradion käytävällä: Luontoilta-ohjelmaa valmisteleva Pirkka-Pekka Petelius kohtasi Pressiklubi-ohjelman toimittajan Ruben Stillerin.

”No siinähän sinä olet! Et ole soittanut”, Stiller huudahti.

”Pitikö minun soittaa sinulle?” Petelius kysyi.

No ei pitänyt. Mutta sitten Suomen tunnetuimpiin huumorimiehiin kuuluva näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja laulaja Petelius sai kuulla olevansa Facebookin vitsiryhmän aihe. Kun Ilta-Sanomissa oli uutisoitu, että vanha näyttelijätoveri Aake Kalliala ja veteraaniohjaaja Matti Kassila olivat turhaan odottaneet Peteliukselta puhelua, yli 1 300 ihmistä kerääntyi netissä huokaamaan, ettei se kaveri muuten ole minullekaan soittanut.

Eivätkä nämä ihmiset tietenkään tunteneet Peteliusta lainkaan.

Nyt Pirkka-Pekka Petelius istuu penkillä Villa Elfvikin luontotalolla Espoossa ja nauraa tapahtumasarjalle vedet silmissä.

Asiat Aake Kallialan kanssa on kuulemma sovittu, ja Facebook-huumori oli Peteliuksen mielestä todella hauskaa. Peteliuksen sketsihahmot James Potkukelkasta Jarnaan ovat naurattaneet suomalaisia vuosikymmenet, mutta Petelius osaa nauraa itselleen.

Jotain hän kuitenkin Villa Elfivikissä katuu, kun katsoo elämäänsä taaksepäin.

Luontoharrastuksesta tuli työ

Jo pikkupoikana Petelius tarkkaili luontoa. Hän prässäsi kasveja ja keräsi hylättyjä linnunpesiä. Niitä kertyikin sitten perheen autotalli täyteen, kunnes isä ilmoitti Pirkka-Pekalle, että nyt riittää.

Luontoharrastus on silti jatkunut läpi elämän. Armeija-aikoinaan Petelius osti sadalla markalla Yaschica-kameran ja alkoi kuvata havaintojaan.

Opiskellessaan Teatterikorkeakoulussa hän houkutteli retkille myös kavereitaan ja kävi Vesa Vierikon kanssa kuvaamassa lintuja Seurasaaressa.

Kiivaimpina työvuosinaan 1980- ja 1990-luvuilla Petelius ehti luontoon harvemmin, mutta viime vuosina vahinko on otettu takaisin.

”Elämäntilanne on muuttunut niin, ettei enää ole niin kiinni itsessä eikä duuneissa eikä perheessä, lapsetkin alkavat olla isoja. Kun on aikaa antaa itselleen aikaa, niin aina mukana kulkeneet luonto ja liikunta saavat suuremman sijan”, Petelius sanoo.

Viisi vuotta sitten Peteliusta pyydettiin vetämään suosittua Radio Suomen Luontoiltaa.

Rakkaasta harrastuksesta tuli työ. Peteliukselle tämä sopii oikein hyvin.

Nyt kaiken luonnossa käytetyn ajan saattaa perustella myös ammatillisesti.

Ja sillä silmällä Petelius tarkkailee ympäristöä nytkin Villa Elfvikin luontotalon lähimaastossa. Hän innostuu, kun löytyy tuomenkehrääjäkoin toukkien lehdettömäksi nakertama ja harsomaisella verkolla peittämä puu, tuomi. Vaikka puu on menettänyt kukoistuksensa, Petelius innostuu toukkien invaasiosta.

”Puu toipuu tästä ennalleen”, hän tietää, mutta tunnustaa, etteivät tuomenkehrääjäkoin elämä ja teot ole hallussa kovinkaan hyvin.

”Täytyy ottaa selvää seuraavaan lähetykseen mennessä.”

Harrastuksen muuttuminen työksi ei ole laimentanut Peteliuksen henkilökohtaista luontosuhdetta.

”Kun löytää jonkun harvinaisen kasvin, siitä saa niin hyvät kicksit. Ai että!”, hän myhäilee.

Ja kun luontoharrastus on pitkä, kaikkiin kommentteihin löytyy esimerkki. Taannoin Petelius löysi Lohjanharjulla Masmalon, rauhoitetun monivuotisen hernekasvin. Havainnon tekemiseen liittyy oivaltamisen iloa, kun on tutkittava väriä ja kokoa sekä pääteltävä kasvupaikasta, mikä kasvi voi olla kyseessä.

Tapaninpäivän myrsky kaatoi puita eri puolilla Suomea, myös Espoossa. Petelius istuu järeän kuusenrungon päälle ja alkaa poseerata kuvaajalle.

Silloin se tapahtuu: vaaleat farkut saavat takapuoleen sitkeän muiston.

”Voi…kele. No nyt näihin tuli pihkaa”, Petelius manaa, mutta vääntää asian vitsiksi saman tien.

”Hei, olen pihkassa!”

Hullun hyvä kysymys

Luontoharrastus on osa sitä pakettia, jonka suomalaiset ovat Peteliuksessa saaneet. Näyttelijänä hän nousi suuren yleisön tietoon hauskoilla rooleilla, mutta yhtä lailla hän on koskettanut katsojia vakavammilla töillään. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten hän näytteli pohdiskelevaa, mutta kiivasta rovasti Kurosta ohjaaja Arto Halosen menestyselokuvassa Prinsessa.

Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmot ovat naurattaneet suomalaisia yli 30 vuotta. Kuva: Tommi Tuomi.

Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmot ovat naurattaneet suomalaisia yli 30 vuotta. Kuva: Tommi Tuomi.

Petelius muistelee, kuinka elokuvaa käytiin näyttämässä psykiatrisessa sairaalassa.

”Eräs potilas tuli kysymään: ’Miltä tuntuu näytellä hullua?’ Vain hullu voi kysyä noin hullun ja hyvän kysymyksen. Siihen vastatakseen pitäisi määritellä, mitä hullulla tarkoitetaan yleensä. Ja mitä sillä tarkoitetaan tämän roolin kohdalla”, Petelius miettii.

Hän arvelee, että myöhemmin 2010-luvun mielenterveyshoitoon saatetaan suhtautua samalla tavalla kuin nyt suhtaudutaan vuosikymmeniä sitten tehtyihin lobotomia-leikkauksiin.

”Voi olla, että tulevaisuudessa nykyisiä lääkkeitä ei syötetä enää siallekaan. Mielen täsmälääkkeitä kehitellään, vaikka eihän mieleen ole täsmälääkkeitä. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja erilainen.”

Toinen paljon huomiota saanut Peteliuksen työ oli tänä keväänä TV1:n Kotikatsomossa uusittu Peteliuksen ohjaama ja yhdessä Harri Virtasen kanssa käsikirjoittama tv-elokuva Kymenlaakson laulu. Petelius esitti häiriintynyttä ja väkivaltaista psykologi Fabian Djupsjötä. Draamasarjan tylystä, voimasanoilla terästetystä dialogista on kiusaus etsiä Peteliuksen huumorin juuria. Viettihän Torniossa syntynyt Petelius suuren osan lapsuudestaan juuri Kymenlaaksossa, Kouvolassa ja myöhemmin Kuusankoskella.

”Hyvä, jos siinä sarjassa nähtiin myös huumoria, sillä sellainen kielenkäyttö kuuluu Kymenlaaksossa asiaan”, Petelius sanoo.

”Väitän, että eri maakunnilla on oma tapansa tuntea ja ajatella. Murre on sen yhteisön kommunikointitapa. Ihmiset ajattelevat sillä omalla murteellaan, ja siellä Kymenlaaksossa ollaan vereslihalla jotenkin suvereenilla tavalla. Siellä nauretaan itselleen surutta:”v-ttu tiäätsie, mie putosin parvekkeelta ja miulta katkes jalka.”

Siis vähän niin kuin mies, joka sallii tämän jutun otsikoksi sanaleikin ”pihkaperse Petelius”.

”Sehän minä nimenomaan olen ja haluan olla.”

”Voin tehdä mitä tahansa”

Kesällä Petelius viettää muutaman viikon ihan oikeaa kesälomaa.

Mutta töitäkin kesään mahtuu. Luontoiltojen lisäksi hän edistää tuotantoyhtiönsä Säihkyn käsikirjoitushankkeita. Hän on myös mukana näyttelijänä kotimaisessa, toistaiseksi julkistamattomassa elokuvassa, jota kuvataan Portugalissa.

Ja tästä päästäänkin Peteliuksen katumukseen.

Ajassa ei mennä taaksepäin vuosikymmeniä, ei edes vuosia, vaan ainoastaan pari tuntia.

”Meinasin ottaa nämä farkut Portugaliin! Eihän tuo pihka lähde millään pois! Miksi menin istumaan just siihen”, hän parahtaa.

Mutta mitä Petelius aikoo tehdä seuraavaksi työkseen? Kuinka paljon hän suunnittelee ja puntaroi esimerkiksi vakavan draaman ja komiikan suhdetta ansioluettelossaan?

”Elämä on jatkuvaa valintojen tekemistä”, hän vastaa.

”Mutta en suunnittele sillä tavalla, että nyt minun kannattaisi tehdä jotain vakavaa. Koko kenttä on täysin avoin koko ajan. Kukaan ei kysy, paljonko jää tekemättä sellaisia juttuja, joita haluaisin tehdä.”

No, paljonko jää tekemättä sellaisia töitä, joita haluaisit tehdä?

”Paljon. Mutta eihän kukaan aina pääse tekemään just sitä mitä haluaa. Vastaavasti jotain juttuja tulee kulman takaa, niin kuin esimerkiksi Luontoilta. Siihen pyydettiin, kun olin monta vuotta miettinyt, miten jotain luontojuttua pääsisi tekemään työkseen.”

Lomallaan Petelius aikoo viettää täysin suunnittelematonta aikaa. Ehkä hän matkustelee, ehkä ei. Ehkä tapaa jonkun kaverin, jolle (heh heh) ei ole tullut soittaneeksi aikoihin.

Mutta tärkeintä on mahdollisimman täydellinen vapautuminen aikatauluista ja omista odotuksista.

”Koskaan ei tunnu siltä, ettei ole mitään tekemistä. Päinvastoin, tuntuu siltä, että voin tehdä mitä tahansa.”

 

Seurassa 27/2012 ilmestyi viihteen monitoimimiehen Pirkka-Pekka Peteliuksen haastattelu. Jutussa käsiteltiin muun muassa sitä, mitä kaikkien tuntema näyttelijä katuu.

X