Pokeritohtori tutkii nyt yliopistossa, kuinka pelaaminen vaikuttaa ihmiseen

Jaa kaverilleTilaa Seura
Palomäki edustaa uhkapelitutkimuksessa vähemmistöä. Hän suhtautuu pokeriin innostuneesti ja ei-moralisoivasti. © Pekka Nieminen/Otavamedia
Jussi Palomäki pelasi intohimoisesti pokeria, kunnes tilttasi. Karvas pelikokemus jalostui väitöskirjaksi, ja nyt Palomäki tutkii Newcastlen yliopistossa, kuinka pelaaminen vaikuttaa ihmiseen.

Pokeri iski massojen tietoisuuteen hyvänä televisiolajina 2000-luvun alussa. Kun katsoja näki kaikkien pelaajien pohjakortit, mutta pelaajat itse tiesivät vain omansa – ja pelasivat todella isoista rahoista – lopputuloksena oli koukuttavaa, psykologista televisioviihdettä.

Yksi tuon ajan kuuluisimmista pelaajista oli Daniel Negreanu. Hän osasi velmusti höpötellen päätellä vastustajansa kortit hämmästyttävällä tarkkuudella ja tehdä tällä perusteella rohkeita ratkaisuja.

Pelin piiriin virtasi laumoittain uusia harrastajia. Teknokupla oli puhjennut, mutta muuten maailmantalouden pitkä nousukausi jatkui. Länsimaiden ihmisillä riitti löysää rahaa samoin kuin vapaa-aikaa.

Buumin huipulla, vuonna 2006, lajin hienouksiin alkoi perehtyä myös Helsingin yliopiston kognitiotieteen opiskelija Jussi Palomäki.

Palomäki pelasi netissä keskimäärin 3–4 tuntia päivässä, ja keskituntiansiot olivat 10–20 euron luokkaa.

Keskimäärin tämä tarkoitti 1 500–2 000 euron kuukausiansioita, tosin heikoimpana kuukautena tulot jäivät 300 euroon. Joka tapauksessa pokerivoitoilla Palomäki maksoi vuokran ja tuli niukasti toimeen.

Palomäki uhrasi paljon aikaa kehittyäkseen pelaajana: hän luki pokerikirjoja ja pelasi entistä systemaattisemmin. Palkinto tuli joulukuussa 2007. Palomäki pelasi voitollisesti 28 päivää 30:sta. Kuukausiansiot ylsivät 3 500 euroon.

”Egoni paisui valtavasti, ja kuvittelin olevani parempi pelaaja kuin oikeasti olin”, nyt 31-vuotias Palomäki kertoo.

Tammikuun lopussa 2008 hän tilttasi ensimmäistä kertaa vakavasti. Tiltillä tarkoitetaan pokerislangissa voimakasta tunnereaktiota, joka poistaa pelaamisesta rationaalisen kontrollin. Silloin ihminen pelaa huonoilla korteilla aivan liian paljon ja liian rohkeasti.

Palomäki hävisi yhtenä päivänä 1 500 euroa eli puolet siitä, mitä oli kuukaudessa tienannut.

Peli ammattilaistui

Palomäki kertoo, kuinka hän oli niin tiltissä, että huusi täysillä tyynyä vasten, jotta ei häiritsisi naapureita ja
sai siitä viisi tuntia kestäneen päänsäryn.

”Mietin, että en ole tyhmä tyyppi. Mutta silti tilttasin ja luultavasti niin tulisi käymään uudestaankin. Mentaalipuolta piti siis kehittää.”

Palomäki palasi pelaamaan pienemmillä panoksilla ja keskittyi tilttikontrolliin. Mutta pian hän turhautui alati toistuvaan nettimaisemaan.

”Ajattelin, etten enää jaksa pokeria”, Palomäki kertoo.

”Viidennen opiskeluvuoden alussa minulla oli vasta puolet opinnoista tehtynä, mutta sitten hirveällä aggressiolla suoritin tutkinnon tavoiteajassa.”

Palomäen elämänmuutos osui hyvään saumaan. Pokerin kultakausi kääntyi laskuun juuri vuosien 2007–2008 taitteessa. Yhdysvaltain subprime-kriisi levisi kaikkialle maailmaan ja nipisti löysän rahan taloudesta. Pelaajien taso koveni kautta linjan. Vaikka oma peli olisi kehittynyt, ansiot saattoivat silti laskea.

Pokeriammattilaisilla alkoi olla käytössään erilaisia kaupallisia apuohjelmia vastustajien virheiden analysointiin. Pokeri oli ammattilaistunut niin, ettei se enää houkuttanut uusia kokeilijoita.

Samaan aikaan tieteessä havahduttiin pokeri-ilmiöön, ja maailmalla julkaistiin entistä enemmän pokeriaiheisia tutkimusartikkeleita.

Palomäki hyppäsi mukaan tähän junaan, ja viime vuoden lopulla hän sai valmiiksi kognitiotieteen väitöskirjansa. Se käsitteli tilttiä.

Kun kaikki pimenee

Palomäen ydinväite on, että pohjimmiltaan tilttaaminen on moraalista raivoa. Tavallisimmin pokerinpelaaja nimittäin joutuu tilttiin silloin, kun hän on pelannut taitavasti, mutta vastustajalla käy hyvä tuuri.

Pelaaja voi esimerkiksi panostaa kolmosillaan ja houkutella vastustajansa maksamaan kaikki rahansa huonommalla kädellä. Sitten pöytään tuleekin kaksi peräkkäistä herttaa, ja vastustaja saa täyteen epätodennäköisen, niin sanotun takaoven värin.

Oikein toiminut pelaaja – tai mielestään oikein toiminut pelaaja – menettää satoja euroja ja sen jälkeen itsekontrollinsa.

”Ihmisillä kautta maailman on haivaittu olevan irrationaalinen oletus maailman reiluudesta. Jos jotain ikävää tapahtuu, maailmankaikkeus on velkaa positiivisen tapahtuman.”

”Epäreiluksi kokemansa tap-pion jälkeen pokerinpelaaja lähtee mäiskimään rahaa peliin. Hän tuntee, että seuraavissa jaoissa tuurin täytyy olla hänen puolellaan.”

Tarkasteleepa asiaa sitten evoluutiobiologisesti tai sosiaalipsykologisesti, oletus oikeudenmukaisuudesta ja sen rikkoutumisesta seuraavasta moraalisesta närkästyksestä on koodattu syvälle ihmismieleen.

”Räikeät ohivedot pokerissa saattavat synnyttää samankaltaisia inhon ja halveksunnan tunteita, samoin kuin jos näkee jonkun polttavan lippua tai pahoinpitelevän heikompaansa”, Palomäki vertaa.

Hänen mukaansa tilttiraivo liittyy myös protestanttiseen työetiikkaan. Jos tehdystä työstä – eli hyvästä pokeriajattelusta – ei saakaan reilua korvausta vaan joutuu maksamaan, sen voi helposti kokea olevan väärin.

”Pokerislangissa puhutaan apinatiltistä. Se on hyvä termi kuvaamaan raivoa, kun kaikki pimenee.”

Kokemus on valttia

Palomäki selvitti väitöskirjassaan myös, miten pelikokemus vaikuttaa tilttaustaipumukseen. Selvisi odotetusti, että mitä kokeneempia pelaajat ovat, sen harvemmin he pillastuvat korttipakan satunnaisoikuista.

Jotkut pitkään pelanneet raportoivat, että myös heidän normaalielämäänsä oli siirtynyt taito olla murehtimatta asioista, joihin ei voi vaikuttaa.

”Heillä on suorastaan zenbuddhalainen elämänasenne. He eivät yritä löytää merkitystä kaikesta näkemästään.”

Palomäki huomauttaa, että kyseessä saattaa silti olla klassinen muna vai kana -tilanne: ehkä satunnaisvaihteluun viileästi suhtautuvat seuloutuvat luonnostaan pokeriammattilaisiksi.

Pian väitöskirjansa jälkeen Palomäki bongattiin tutkijatohtoriksi Newcastlen yliopistoon. Tutkimusryhmän hurja suunnitelma on kehittää tiltinpaljastuskamera.

Maailmalla on jo kehitetty tietokoneohjelmia, jotka osaavat tunnistaa ihmisen emootioita, ja tiltti on vahvasti emotionaalinen tila. Jos pelaajia pyydetään pitämään pelipäiväkirjaa ja samalla heidän peliään videoidaan, tiedolla voidaan kehittää tilttivaroitin: kun kone havaitsee pelaajan tilttaavan, se pistää pokeriohjelman poikki.

Tämä soveltuisi paitsi ongelmapelaamisen hallintaan myös harrastajien ja ammattilaisten apuvälineeksi.

Se pieni ero

Newcastlessa Palomäki on jo ehtinyt osoittaa, että pokerissa naisvastustajia yritetään bluffata herkemmin kuin miesvastustajia. Bluffaaminen tarkoittaa sitä, että pelissä korotetaan huonoilla korteilla ainoana tarkoituksena saada vastustaja luopumaan korteistaan eli kippaamaan.

Palomäki rakensi lavastetun nettipokeritilanteen, jossa koehenkilön piti käytännössä joko myöntää tappionsa kakkosparillaan tai yrittää lyödä vastustaja ulos bluffilla. Pelitilanne pysyi samana, mutta kolme 170 hengen ryhmää saivat vastustajikseen joko pelkkiä miehiä, miehiä ja naisia tai pelkkiä naisia.

Miesvaltaisessa pöydässä bluffia yritti 43 prosenttia koehenkilöistä, mutta naisvaltaisessa pöydässä 49 prosenttia.

”Ero on hyvin merkitsevä”, Palomäki selventää.

Pokeritutkimuksissa naisten on havaittu välttelevän riskejä miehiä enemmän. Miehet saattavat maksaa lyöntejä vain välttääkseen tilanteen, että tulevat bluffatuksi. Naiset eivät liene yhtä herkkiä kasvojen menetyksen pelolle.

Bluffikoe on hyvä esimerkki uuden aallon pokeritutkimuksesta. Tutkimuskohteena ei varsinaisesti ole pokeri, vaan se, mitä peli paljastaa ihmisestä.

”Jos vastustajasta ei olisi muuta informaatiota kuin sukupuoli, niin kyllä minäkin bluffaisin enemmän naisia vastaan”, Palomäki myöntää.

”Heillä on vähemmän syitä maksaa vastustajan panostuksia kuin miehillä.”

X