Seela Sella nauttii yhä työstään: ”Vielä en anna periksi”
Näyttelijä Seela Sella nauttii yhä työstään, eikä halua luopua ammatistaan. ”En haluaisi vielä antaa vanhenevan kropan säädellä elämää.”
Näyttelijä Seela Sella uskoo yhä unelmiin. ”Ihmisillä täytyy olla unelmia, olivatpa ne sitten kuinka pieniä, hölmöjä unelmia tahansa.” © Tommi Tuomi
Seela Sella muistaa yhä pelon. Hän muistaa, kuinka sydän tykytti hälytyssireenin alkaessa ulvoa. Silloin oli juostava naapurin perunakellariin. Jos pommi olisi iskenyt lähelle, kellarissakaan Sella ei olisi ollut turvassa.
Seela oli alle kolmevuotias, kun talvisota syttyi. Ensimmäisestä sodasta hän ei muista kuin pelon ilmapiirin. Jatkosodan muistot sen sijaan ovat palanneet mieleen Ukrainan sodan alettua.
”Muistan pelon, muistan pommikoneiden äänen, kun ne menivät yli. Jo se pelko sai minut ajattelemaan lapsena, mitä pahaa olen tehnyt. Miksi? Jos ei ole kokenut sitä hälytyssireenin äänestä seuraavaa reaktiota, ei ymmärrä, mitä pelko on.”
Sota-aikana äiti oli yötä päivää töissä tehtaassa valmistamassa kaasunaamareita tai muita sotatarvikkeita ja Seela oli kotona mummun, äidinäitinsä, kanssa. Kaikki oli kortilla. Karamelleista ei oltu kuultukaan, vaan lapset napostelivat kuivattuja porkkananpaloja.
Seela maistoi appelsiiniakin ensimmäisen kerran yli 10-vuotiaana, sodan päätyttyä. Mikään ei ole maistunut yhtä ihmeelliseltä.
Eurooppa ei ole enää ennallaan
Nyt, 85-vuotiaana näyttelijänä, Seela ei enää pelkää sotaa. Hän uskoo kuitenkin, että Eurooppa ei ole enää ennallaan Ukrainan sodan päättyessä.
Jotkut asiat ovat toisin kuin 80 vuotta sitten.
”Nykyään turvaan päässeitä ja sodan kokeneita ihmisiä kohtaan on enemmän ymmärrystä ja heille osataan antaa oikeanlaista apua. Ei silloin puhuttu mistään kriisiavusta, vaikka se olisi ollut tarpeen varsinkin niille nuorille miehille, jotka lähtivät viimeisinä sotaan vasta 17-vuotiaina. Mitä kaikkea he näkivät ja kokivatkaan.”
Seelan ura näyttämöllä on kestänyt yli 60 vuotta. Kuva vuodelta 1979, jolloin hän näytteli tv-näytelmässä Gabriel, tule takaisin. © Lehtikuva / Matti Björkman
”Elämäni unelmat ovat perua isoäidiltä ja äidiltä”
Helsinkiläinen kerrostaloasunto on täynnä taidetta, näytelmäjulisteita ja pieniä koriste-esineitä menneiltä ajoilta. Nasu-koira seuraa emäntäänsä olohuoneeseen häntä heiluen. Seelan puheessa kuuluu yhä Tampereen murre, vaikka hän on asunut Helsingissä yli 50 vuotta.
Seela eli elämänsä ensimmäiset kymmenen vuotta Tampereen Pispalassa, sitten perhe muutti Kangasalle. Isä oli alkoholisti, ja Seela kasvoi äitinsä ja äidinäitinsä kanssa. Rahaa ei ollut, mutta ei ollut muillakaan. Jälleenrakennuksen aikana uskottiin silti parempaan tulevaisuuteen.
Kotona kannustettiin ja Seelasta tuntui, että hänestä voisi tulla mitä vain. Vaikka näyttelijä. Isoäiti ja äiti olivat molemmat harrastajanäyttelijöitä ja veivät Seelaa teatteriin koko ajan. Seela alkoi lausua runoja kaikenlaisissa juhlissa jo ennen kuin osasi lukea.
”Elämäni unelmat ovat perua isoäidiltä ja äidiltä. Tavallaan täytän heidän unelmiaan, mutta kyllä näytteleminen on myös minun unelmani.”
Seela kotitalonsa ovella Pispalassa Jaakko-isän ja Hilpi-äidin kanssa vuonna 1937.
Seela Sella vietti lapsuutensa ulkona. ”Talvisin laskimme Pispalanharjun jyrkkiä ja pitkiä mäkiä ja luistelimme omatekoisilla luistimilla järvien jäällä.” © Tommi Tuomi
Unelma toteutui – Seela nousi näyttämölle 9-vuotiaana
Seela ihasteli Tampereen Työväen Teatterissa varsinkin Eeva-Kaarina Volasen esityksiä. Jo alle kouluikäisenä hän päätti, että hänenkin on päästävä näyttämölle.
Unelma toteutui, kun Seela oli 9-vuotias. Hän näytteli Tampereen työväen teatterissa unkarilaisessa näytelmässä Gyurkovicsin tyttäret. Seelalla oli kaunis pitsipuku, jossa oli vaaleanpunainen vyö. Hän muistaa, miten nautti saadessaan näytellä kiukkuista lasta, joka heitti lusikan lattialle.
Seela näytteli opiskeluaikanaan Seppo Kolehmaisen kanssa Kansallisteatterin näytelmässä Keltainen Lippu vuonna 1958. © Lehtikuva
Vuonna 1959 Seela valittiin Suomen Teatterikouluun. Silloin näyttelijän työtä ei arvostettu vaan sitä pidettiin kutsumusammattina, ja valmistumisen jälkeenkin palkka oli sen mukainen.
”Ilman äidin rahallista tukea en olisi koskaan voinut aloittaakaan näyttelijän uraani. Palkat olivat niin pienet, että äiti auttoi minua rahallisesti monta, monta vuotta. Varmaan siihen asti, kunnes Elis alkoi rahoittaa minua.”
Rakkaus roihahti – Tiet Eliksen kanssa kohtasivat Turun kaupunginteatterista
Valmistumisen jälkeen Seela työskenteli Hämeenlinnan kaupunginteatterissa, ja vuonna 1961 hänet kiinnitettiin Turun kaupunginteatteriin. Samaan aikaan teatteriin oli kiinnitetty turkulainen ekonomi ja operettilaulaja Elis Sella.
Ensimmäisen kerran Seela näki Eliksen tämän ollessa Samppalinnan kesäteatterissa katsomossa.
”Kirsti Karhi oli samassa näytelmässä ja tuli sanomaan, että nyt se Elis Sella tulee. Katso nyt millaisen nimen saisit! Ajattelin, että en minä, se on niin leuhkannäköinenkin.”
Ennen Kirstin vitsailua Seela ei ollut tavannutkaan Elistä, kuullut vain nimen. Tunteet heräsivät hiljalleen, kun Seela ja Elis alkoivat tehdä töitä yhdessä samoissa näytelmissä.
”Totesin, että Elis onkin aika mukava, ei lainkaan ylpeä. Olimme molemmat vapaita ja aloimme kulkea yhdessä. Siitä se lähti.”
Seela ja Elis menivät naimisiin vuonna 1962. Elis kuoli yllättäen joulukuussa 1992 rutiinileikkauksen jälkeen saamaansa infarktiin. Hän oli kuollessaan 62-vuotias.
Seela (o.s. Virtanen) oli 24-vuotias mennessään naimisiin Elis Sellan kanssa. Vuonna 1982 aviopari juhli 20-vuotishääpäiväänsä. © Marja Seppänen-Helin / Lehtikuva
Juutalaiset hautajaiset
Kuultuaan miehensä kuolemasta Seela alkoi heti organisoida hautajaisia, sitten hän perui teatteriharjoituksensa, soitti lapsilleen ja hoiti lehti-ilmoitukset. Juutalaiset on haudattava 25 tunnin kuluessa kuolemasta, joten Eliksen hautajaiset piti järjestää nopeasti.
”Sain tiedon aamuyhdeksältä ja neljään mennessä olin hoitanut kaiken, mutta en ollut itkenyt yhtään. Sitten hyvä ystäväni Seppo Kolehmainen tuli käymään ja kysyi, onko minulla konjakkia. Otimme konjakit, ja sitten tulivat kyyneleet ja suru.”
Hautajaiset pidettiin kaksi päivää kuoleman jälkeen, ja niistä Seela meni suoraan esitykseen.
”En ole vieläkään päästänyt Eliksestä irti”
Seela on ollut leski pian 30 vuotta, mutta juttelee yhä Elikselle päivittäin. Hän kertoo arkisista asioista, esimerkiksi haastattelupäivänä hän on jupissut siitä, että patonki on palanut uunissa pohjaan. Seela myös pyytää tärkeissä raha-asioissa tai lasten ja lastenlasten murheissa Elistä järjestämään asiat kuntoon.
”En ole vieläkään päästänyt Eliksestä irti. Ystävät sanovat, että anna Eliksen jo mennä. Sanon, että ei Eliksen tarvitse mennä mihinkään, kulkekoon koko ajan mukanani. Se ei ole estänyt minua elämästä omaa elämääni, mutta haluan yhä turvata Elikseen. Kun on ollut onnellinen suhde, yhteinen side jää kantavaksi voimaksi.”
Seela ei ole kaivannut uutta rakkautta elämään, eikä parisuhteelle olisi kiireisen näyttelijän elämässä aikaakaan.
”Olisi ihanaa rakastua, mutta luulen, että jos joku tulisikin, vertaisin häntä koko ajan Elikseen. Ei tähän kukaan mies ehdi mutta pieni flirttikin on ihanaa. Se on älykkyyden mitta.”
Seelan tytär Ilana asuu Espoossa ja poika Ariel Israelissa. Kuva vuodelta 1993, vuosi Eliksen kuoleman jälkeen. © A-V Peltonen / IS / Lehtikuva
”Miten ihmeessä siitäkin on selvinnyt?”
Seelan tytär Ilana syntyi 1964 ja poika Ariel eli Huisu kolme vuotta myöhemmin. Seela ja Elis tekivät molemmat kahta työtä, ja lapsia hoiti kotiapulainen, kuten monissa perheissä siihen aikaan.
Seela näytteli Intimiteatterissa ja kävi harjoitusten ja näytösten välissä radiossa lukemassa kuunnelmia. Kotiin hän ehti usein vasta iltanäytöksen jälkeen.
”Jälkeenpäin olen ajatellut, miten ihmeessä siitäkin on selvinnyt. Se oli rankkaa, hyvin rankkaa. Muistan, että joskus olin niin väsynyt, että vain itkin. En silti ajatellutkaan, että olisi pitänyt vaihtaa ammattia.”
Seela on aina suhtautunut työhönsä intohimoisesti, ja myös lapset oppivat, että kun äiti lähti töihin, hänelle ei saanut soittaa kuin suuressa hädässä. Seela oli valmis keskeyttämään esityksen vain, jos lapsi oli loukkaantunut tai joutui sairaalaan.
”Ajattelin, että jos minusta on äitinä hyötyä lapselle, silloin yleisö jää toiseksi.”
Keskeytyksille ei ollut koskaan tarvetta. Kerran Ariel loukkasi kätensä, kun hän oli isosiskonsa Ilanan kanssa kaksin kotona. Ilana sai kuitenkin sidottua käden puristussiteeseen, mutta he kävivät varmuudeksi kysymässä apua myös naapurista.
”Kasvoin pitkän ajan kuluessa juutalaisuuteen”
Seela kääntyi juutalaiseksi vuonna 1969, vuosia asiaa kypsyteltyään. Hän oli kristittynäkin aktiivinen ja kuului nuorena kristillisiin teineihin.
”Kasvoin pitkän ajan kuluessa juutalaisuuteen. Neljän vuoden ajan rabbi kävi joka sunnuntai meillä opettamassa juutalaisuutta. Rabbi puhui vain jiddishiä ja hepreaa, ja Elis oli tulkkina. Rabbi oli aivan hurmaava vanha mies!”
Siihen aikaan luterilaisesta seurakunnasta eroava joutui käymään papin luona kuulusteluissa, ja Seelakin kutsuttiin Töölön seurakuntaan tapaamiseen. Kun pappi sai kuulla, että Seela eroaa seurakunnasta liittyäkseen juutalaiseen seurakuntaan, he keskustelivat tuntikausia juutalaisuuden ja kristinuskon eroista.
Eliksen suku oli kotoisin Puolasta, mutta lähisukulaisista kukaan ei joutunut keskitysleirille. Seela on kuullut juutalaisten kokemista kauheuksista ystäviltä ja tuttavilta.
”On niin suuri loukkaus näitä ihmisiä kohtaan sanoa, ettei holokaustia ole tapahtunut.”
Juutalaisena Seelalle merkittävä on ollut näytelmä Hitler ja blondi, jossa Seela näyttelee natsidiktaattori Adolf Hitleriä. Se on Seelan viimeinen suuri rooli.
Seela pysäytetään usein kadulla. ”Ihmiset haluat puhua rooleistani tai omasta elämästään. Olen hyvin kiitollinen, että ihmiset uskaltavat tulla juttelemaan.” © Tommi Tuomi
”Inhoan näytellä-sanaa – se on näyttämistä!”
9-vuotias Nasu-koira tassuttelee pianon viereen matolle. Piano on Eliksen suvun vanha, yli 90-vuotias soitin Viipurista, mutta se on yhä vireessä.
Vapaa-aikanaan Seela vie Nasua kävelyille. Kokkailuun tai muuhun ei aika riitä.
”Tytär on sanonut, että keittiö on minulle turha kapistus, kun en tee siellä mitään. Mutta kun en ehdi. On niin paljon muutakin tekemistä kuin laittaa ruokaa.”
Työn ansiosta Seela on tutustunut muun muassa maailman kirjallisuuden klassikoihin, perehtynyt historiaan ja sen ansiosta hänet pysäytetään lähes päivittäin kadulla. Ihmiset haluavat tulla kertomaan Seelalle elämästään ja kuulla hänen näkemyksiään esimerkiksi teatteriesityksen teemoista.
”Tällä työllä on merkitystä. Kulttuuri antaa ihmisille uskoa, unelmia ja auttaa heitä ymmärtämään muita ihmisiä.”
Tärkein on kysymys miksi. Seela uskoo, että siihen koko näyttelijän ammatti perustuu.
”Inhoan näytellä-sanaa. Se on näyttämistä! Näytämme ihmisten tunteita ja sitä, miksi he ovat tehneet näin. En näyttele, olen se henkilö hetken, sitten salamannopeasti olen taas Seela.”
”Vielä en anna periksi”
Seela näyttelee yhä, vaikka olisi voinut jäädä eläkkeelle vuosikymmeniä sitten. Nytkin hänellä on kolme näytelmää ja kaksi konserttia, jotka vievät häntä ympäri Suomea.
”Näyttämö on edelleen maaginen, ihmeellinen paikka. Olen niin kiitollinen tästä ammatista.”
Ikä on alkanut näkyä, sillä teksti ei jää yhtä helposti mieleen kuin nuorena ja kroppa on alkanut rapistua. Iskiaskipu on välillä niin kova, että Seela ei pysty kävelemään.
Hänelle ehdotettiin alun perin leikkausta, joka edellyttäisi 2–3 kuukauden sairaslomaa. Siihen Seelalla ei ollut aikaa tai halua, sovitut työt kun työllistävät monia muitakin.
Huhtikuun alussa Seela joutui taas menemään lääkäriin kivun takia, ja tällä kertaa hänelle tarjottiinkin operaatiota, joka vaatii vain kahden viikon sairausloman. Seela suostui siihen, ja hänet leikataan kesällä.
Se on helpotus.
”En haluaisi vielä antaa vanhenevan kropan säädellä elämää. Vielä en anna periksi. Ymmärrän sen, että jostakin täytyy luopua, mutta en haluaisi vielä luopua ammatistani. Nautin yhä työstä niin paljon.”