Seela Sella toi hänen ja Elis-puolison yhteiseen kotiin radion ja rikkinäisen keittiöveitsen: ”Radio oli kyllä hieno siihen aikaan, ei mikään halpisradio”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Seela Sella
Seela Sella Turussa vuonna 1964. © Erkki Paakki / OM-arkisto
Seela Sella toi yhteiseen kotiin ainoastaan radion ja keittiöveitsen. Mutta mistä johtuu kuvattavan salaperäinen hymy?

Missä kuva on otettu?

”Turussa 1964, luultavasti elokuussa. Olen 27-vuotias. Tytär Ilana syntyi saman vuoden toukokuussa. Tuo oli hienoa aikaa. Asuimme mieheni Eliksen kanssa Puutorin laidalla. Muistan, että Eliksellä oli kuvauspäivänä Åbo Svenska Teaterissa Rose Marie -operetin ensi-ilta.”

Kun lapsi syntyi, olitko kotiäitinä?

”Ei, olin koko ajan töissä. Meillä oli kotiapulaisia. Vähän vanhempina lapset olivat mukana teatterilla.”

Kädessäsi on Stop The World I Want To Get Off -levyn kansi. Muistatko levyn?

”Kuuntelin sitä siihen aikaan paljon. Sen niminen musikaali kiersi ympäri maailmaa. Tykkäsin kovasti siitä musiikista. Musikaalia esitettiin Helsingissäkin. Pääosissa olivat Tiina Rinne ja Ismo Kallio. Harmittaa, että minulla ei enää ole levyä. Muutama vuosi sitten luovuin kaikista lp-levyistäni.”

Mitä voit kertoa vierelläsi olevasta kaapista?

”Kaapin teki isäpuoleni minulle nimenomaan levysoitinta varten. Varsinainen soitin ostettiin siihen erikseen. Sama kaappi on tällä hetkellä tyttäreni eteisessä. Kaapin laatikoissa on tumppuja ja sukkia. Levysoitinta ei enää ole.”

Mitä tavaroita kaapin päällä on?

”Ne ovat saamiani ensi-iltalahjoja. Yhtään niistä ei taida enää olla tallella.”

Liittyykö kuvan radioon jokin tarina?

”Perheessä kulki vitsinä, että en tuonut mukanani kuin tuon radion ja rikkinäisen keittiöveitsen. Riidellessämme Elis muistutti, että sinullahan oli vain radio ja se veitsi. Radio oli kyllä hieno siihen aikaan, ei se ollut mikään halpisradio.”

Seela Sella

Seela Sella näyttelee muun muassa 22.3. ensi-iltansa saavassa Kansallisteatterin Yhtä matkaa -näytelmässä. Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Miten kauan asuitte Turussa?

”Olin tuossa vaiheessa töissä Turun kaupunginteatterissa, Elis taisi olla freelancer. Turussa olimme vuodesta 1961 vuoteen 1965. Sen jälkeen muutimme Helsinkiin, ja minä menin Intimiteatteriin. Halusin päästä Helsinkiin, se oli pääpaikka. Sinne lähtemiseen liittyi omaa kunnianhimoa.”

Osaatko kertoa jotain asustasi?

”Muistan tuon leningin hyvin. Se oli vaaleansininen, ohutta villakangasta. Siihen aikaan teatterilla piti itse kustantaa muut paitsi operettien sekä epookki- ja satunäytelmien puvut. Muuten piti itse maksaa kaikki: vaatteet, kengät, laukut, hatut. Leningin teetin näytelmään Wienittären lumoissa. Näytelmän esitysten päätyttyä sain leningin omakseni.”

Mistä salaperäinen hymy johtui?

”Tulevaisuus oli edessä, täynnä toivoa ja unelmia. On edelleen. Ihmisellä pitää aina olla unelmia.”

Artikkeli julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 3/19.

X