Nuori pariskunta koputti Jukka ja Sirpa Kuoppamäen ovelle – Alkoi matka, joka vei vuosiksi ulkomaille, mutta ikävä Suomeen ei koskaan lakannut

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Sirpa ja Jukka Kuoppamäki
Sirpa ja Jukka Kuoppamäki eivät aio juhlia 60-vuotishääpäivää ainakaan mittavasti. Sirpan mukaan Jukka on suhteen romantikko. ”Parhaiten se näkyy hänen lauluissaan”, hän sanoo. © Marjo Tynkkynen
Sirpa ja Jukka Kuoppamäki viihtyvät kotikaupungissaan Kölnissä. Alun perin heidän ei ollut tarkoitus juurtua Saksaan, mutta toisin kävi.

Maailman keskipiste. Sellaisena Sirpa ja Jukka Kuoppamäki näkevät toista sataa vuotta suvun hallussa olleen niemen Emäsalossa Porvoon saaristossa.

”Olemme rakastuneet suomalaisiin maisemiin, ja rakastetusta on aina vaikea olla erossa”, Sirpa sanoo.

Kuoppamäet ovat asuneet Saksassa 45 vuotta. Koti on Kölnissä, jonne he muuttivat Jukan jäätyä eläkkeelle papinvirastaan kymmenen vuotta sitten.

Miksi muuttokuorma ei kulkenut Suomeen? Siihen on syynsä.

Vauvoista hullaantuneet

Raskaana ollut abiturienttityttö ja armeijasta kolmen päivän vihkiloman saanut sotapoika matruusin puvussaan astelivat alttarille lähes 60 vuotta sitten, 11. marraskuuta 1962. Päivän muistot Jukka Kuoppamäki ikuisti kappaleeseen Marraskuun aamu.

Oli silloin aamu marraskuun ja tuuli pohjoinen.

Vettä satoi koko päivän, hyvin vielä muistan sen.

Sinä päivänä hän minun tahtoi olla kokonaan.

Sitä unohtaa en voi mä milloinkaan.

Esikoistytär syntyi huhtikuussa. Suurperhe ei ollut suunnitelmissa, mutta Sirpa ja Jukka hullaantuivat vauvoista. Lapsia siunaantui seitsemän ja klaani on kasvanut entisestään lasten perheiden myötä. Lastenlasten lukumäärästä käytiin tämän haastattelun yhteydessä keskustelu.

Jukka: Luulisin, että heitä on seitsemän.

Sirpa: Aivan päin seiniä. Heitä on kymmenen.

Jukka: Ai niin, omia on seitsemän.

Entä kuinka moni lapsista asuu edelleen Saksassa?

Jukka: Yksi, ei vaan kaksi.

Sirpa: Väärin. Kaksi asuu Suomessa ja kaikki muut Saksassa.

Keskustelu kuvaa vuosikymmenten aikana hioutunutta suhdetta.

”Sirpa on tarkka tyttö”, Jukka kuvaa.

Alun perin heidän tarkoituksensa ei ollut juurtua Saksaan. Sen piti olla vain välivaihe Kuoppamäen perheen elämässä.

Sirpaa kutsuttiin nuorena lempinimellä Taskuvenus. ”Kun aloimme seurustella, äitini oli huolissaan siitä, että voiko noin pienikokoinen edes saada lapsia”, Jukka kertoo. © Marjo Tynkkynen

Sirpaa kutsuttiin nuorena lempinimellä Taskuvenus. ”Kun aloimme seurustella, äitini oli huolissaan siitä, että voiko noin pienikokoinen edes saada lapsia”, Jukka kertoo. © Marjo Tynkkynen

Totuuden etsijät

Loppukesällä 1972 Jukka Kuoppamäki yöpyi keikkamatkallaan ruotsalaisessa motellissa. Huoneen pöytälaatikosta löytyi kirja, jonka puolihuolimattomasti avatulta sivulta jäi mieleen lause ”sinulla ei ole pysyvää sijaa maan päällä, mutta jossakin sinua koti odottaa”.

Sanojen pohjalta syntyi laulu Valtatie, josta tuli yksi Jukan 70-luvun tunnetuimmista levytyksistä. Vain harva tajusi sen kertovan jälleensyntymästä.

Laulun todellisen sanoman oivalsi nuori pariskunta, joka eräänä päivänä soitti Kuoppamäen ovikelloa.

”Myös me olemme totuuden etsijöitä”, he sanoivat.

Nelikko alkoi yhdessä tutustua hengellisiin liikkeisiin sekä tavata selvänäkijöitä ja meedioita. Mikään ei tuntunut oikealta vaihtoehdolta ennen kuin ystäväpariskunta löysi Kristiyhteisön kirkon.

”Ystävämme tulivat keikalleni kertomaan löytäneensä jotain, joka poikkeaa kaikista muista. Kirkkoon voisi mennä tutustumaan aamulla kello 10. Oli jo puoliyö ja minulla oli vielä yksi setti laulettavana. Herätys ei houkutellut”, Jukka muistaa.

Asiasta kuultuaan Sirpa päätti, että herääminen kannattaisi.

”Siitä se alkoi”, Jukka toteaa.

Oli vuosi 1975. Kaksi vuotta myöhemmin Kuoppa­mäet muuttivat Saksaan, Stuttgartiin, missä Jukka aloitti opiskelun Kristiyhteisön pappisseminaarissa.

Tavoite oli palata Suomeen valmistumisen ja ehkä muutaman työvuoden jälkeen, mutta toisin kävi. Jukka palveli pappina Stuttgartissa, Wuppertalissa ja Dortmundissa, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 2012. Hän ei halua ruotia menneisyyttä.

”Lähdimme ajatellen, että palaamme. Päätös ei ollut meidän”, hän toteaa.

Jossain vaiheessa Jukalle ehdotettiin virkaa Australiassa. Tutustumismatka oli mielenkiintoinen, mutta sen aikana tuli selväksi, ettei maa ollut vaihtoehto. Perheen matka sieltä Suomeen tuntui liian­ raskaalta tehdä edes kerran vuodessa.

Päätökseen vaikuttivat muutkin syyt.

”Olen joulumielinen ihminen. Kysyin joltain sikäläiseltä, että minkälaiset heidän joulutraditionsa ovat. Vastaus ’sampanjaparty uima-altaalla’ ei vastannut joulukuvitelmaani”, Sirpa sanoo.

Sirpa ja Jukka kohottavat maljan myös Suomelle. ”Olisi hienoa, jos ­kaikki suomalaiset tajuaisivat, minkälainen paratiisi Suomi on”, Sirpa sanoo. © Marjo Tynkkynen

Sirpa ja Jukka kohottavat maljan myös Suomelle. ”Olisi hienoa, jos ­kaikki suomalaiset tajuaisivat, minkälainen paratiisi Suomi on”, Sirpa sanoo. © Marjo Tynkkynen

Suomen kielen taitajat

Vasta Saksaan muuton jälkeen selvisi, ettei Sirpa voinut jatkaa työtään freelancer-toimittajana. Hän oli saanut oleskeluluvan perheenjäsenenä, eikä sitä käynyt muuttaminen.

”Se oli todella ikävää, koska rakastin kirjoittamista”, Sirpa sanoo.

Pettymys oli nieltävä.

”Veimme lapset Saksaan ja oli pakko ajatella heitä. Emme voineet hyppiä maasta toiseen”, Sirpa sanoo.

Syy Saksassa asumiseen on yhä sama. Lapsista kaksi vanhinta palasi Suomeen jo opiskeluaikanaan, mutta viisi nuorinta jäi Saksaan.

”Emme voineet vain häipyä, kun he ovat rakentaneet elämänsä sinne.”

Suomen kieli merkitsee Sirpalle edelleen paljon.

”En ole oppinut puhumaan saksaa yhtä mielelläni kuin suomea, vaikka sen puhuminen ei tuotakaan minkäänlaisia ongelmia 45 vuoden jälkeen.”

Suomea taitaa myös klaanin nuorin, kaksivuotias Neo.

Jo vuoden Sirpa ja Jukka ovat asuneet Kölnin keskustassa olevassa kerrostaloasunnossaan yhdessä nuorimman poikansa Aarnin, miniänsä Vanessan ja heidän poikansa Neon kanssa. Kolmen sukupolven yhteiselosta he eivät keksi yhtään kielteistä puolta.

”Eihän meillä voi olla valittamista, me olemme porukasta ne pitkästyttävimmät”, Sirpa sanoo.

Arki soljuu samanlaisena kuin se olisi Suomessakin. Saksassa asumisen paras puoli on lyhyt matka kaikkial­le Eurooppaan. Köln on hurmaava kotikaupunki. Ilmapiiri on rento ja iloinen.

Mutta.

”Suomi ja suomalaisuus ovat vuosi vuodelta tärkeämpiä”, sanoo Jukka.

Myötäsyntyisesti rehelliset

Jukka Kuoppamäki on luonut uransa aikana yli 2 000 laulua. Tärkeimpänä hän pitää kappaletta Sininen ja valkoinen, joka syntyi juhannuksena 50 vuotta sitten, kun Sirpa ja Jukka olivat viettämässä keskikesän juhlaa ystäväpariskunnan mökillä.

Jukka oli voittanut vuonna 1971 Rostockin iskelmäfestivaalit Itä-Saksassa Miika-poikansa innoittamalla kappaleella Pieni mies. Sääntöjen mukaan voittoa oli puolustettava seuraavan vuoden kilvassa.

”Mietin, mitä maastani kertoisin. Rautaesiripun takana asuvat eivät voineet tietää Suomesta mitään”, muistelee Jukka klassikkoiskelmän syntyä.

Tänä päivänä tilanne on toinen. Suomi tunnetaan ja maata arvostetaan.

”Olen nähnyt useita kannanottoja, joiden mukaan Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon parantaa Naton kuvaa merkittävästi”, Sirpa sanoo.

Suomalaisten maine on erinomainen.

”Meillä on Sauli”, Sirpa listaa.

”Meillä on myös erittäin hyviä, nuoria naispoliitikkoja. Esimerkiksi kun pääministerimme tulee Euroopan unionin kokoukseen, jokainen kamera kääntyy häntä kohti. Suomi on esimerkki siitä, että on mahdollista edetä sukupuolesta ja iästä riippumatta”, lisää Jukka.

Sirpasta suomalaisissa parasta on myötäsyntyinen rehellisyys.

”Ainakin toiselle suomalaiselle haluamme ja uskallamme olla sellaisia kuin olemme.”

Suomalaisuutta kuvaa hänen mielestään myös puhelinsoitto, jonka hän aikanaan sai arvostamaltaan, tunnetulta henkilöltä. Soittaja kertoi ääni väpättäen, että ”isä kuoli”.

”Kauhistuin, että hänen isänsä oli kuollut. Hän kuitenkin korjasi, että ’meidän isämme’. Kyse oli Urho Kekkosesta. Tämänkaltaista ei tapahdu monessa maassa.”

Jukka Kuoppamäki

”On mahdotonta ymmärtää, miksi Venäjä tahallaan tuhoaa asuintaloja”, Jukka Kuoppamäki sanoo. © Marjo Tynkkynen

Uusia lauluja

Kun juuret ovat syvällä, niitä on mahdotonta kiskoa irti. Jukan isoäidin isoisä oli Zachris Sakari Topelius, jonka tytär Aino rakensi puolisonsa Berndt Nybergin kanssa unelmiensa kodin Porvoon Emäsalon Meriniemeen. Jugendtalo on edelleen suvun keskus, johon kokoonnutaan aina, kun aihetta juhlaan on.

Perheen ja suvun kiinteään yhteyttä Jukka kutsuu topeliaaniseksi perinteeksi.

”Topeliuksen tyttären mukana saareen tuli sellainen henki”, hän sanoo.

Meriniemessä on pari sataa suvun jäsentä. Oman talonsa sinne ovat rakentaneet Sirpa ja Jukka sekä kolme heidän lapsistaan.

”Suuri arvo on silläkin, että siellä lapsenlapsemme, serkukset, tapaavat toisiaan”, sanoo Sirpa.

Koronapandemia jatkuu, mutta pitkästä aikaa joukkokokoontumiset ovat jälleen mahdollisia. Viime vuonna Jukka esiintyi vain kerran, mutta nyt tilanne on toinen.

Säveltäminen, sanoittaminen ja esiintyminen on yhä Jukan mieliharrastus. Pari viikkoa sitten syntyi uusi laulu. Se alkaa säkeellä ”kun kitaran mä nostan polvellein”.

”Se on positiivinen rauhanlaulu ja kertoo siitä, miten musiikki rauhoittaa mieltä”, Jukka sanoo.

Ukrainassa käytävä sota vaikuttaa alitajunnassa, vaikka on liian kipeä aihe laulun aiheeksi.

”Sen tiimoilta ei voi sanoa mitään kaunista ja runollista. Venäjän aiheuttama tuho on mieletön. Ne sodat, joissa Suomi on ollut osallisena, käytiin armeija armeijaa vastaan. On mahdotonta ymmärtää, miksi Venäjä tahallaan tuhoaa asuintaloja”, Jukka sanoo.

Tuorein teos odottaa vielä esitysvuoroaan. Sen sijaan Jukan tunnetuimmat menestyskappaleet kuullaan konserteissa, joilla hän juhlistaa 1. syyskuuta koittavaa 80-vuotissyntymäpäiväänsä.

Löytyykö tuotannosta Sirpalle tehtyä kappaletta?

Sirpa: Ei.

Jukka: Mistä sinä tiedät? On niitä.

Ennen kuulemattomia lauluja on siis luvassa lisää.

Lue myös: Jukka Kuoppamäki palasi 50 vuoden takaisiin muistoihin folkfestivaaleille: ”Täällä harjoitettiin hieman epämääräistä toimintaa”

X