Tom of Finlandia esittävä Pekka Strang tunnustaa: ”Luulin itsestäni liikoja”

ENNUSTAN, että roolini Touko Laaksosena tulee olemaan minulle aina hyvin tärkeä. Rooli herättää varmasti myös keskustelua. Toukon rooli on isoin duunini, mi tä minulla on tähän mennessä ollut.

Tom of Finlandia oli tosi mielekästä tehdä. Elokuvan tekeminen tuntui tärkeältä nimenomaan Toukon elämän ja hänen työnsä vuoksi.

Muistan hyvin sen hetken, kun sain tietää, että minut on valittu päärooliin. Olin juuri menossa näyttämölle Eerikinkadun Lilla Teaternissa, kun ohjaaja Dome Karukoski soitti. Sanoin soittavani hänelle takaisin esityksen jälkeen. Arvelin, että hän vain ilmoittaisi, ettei minua ole valittu.

Hoidin esityksen alta pois ja soitin. Linja oli tosi huono. Minulla oli käytössä joku vanha puhelin, ja kaiken lisäksi tuuli kovasti. Domella on joskus myös tapana puhua hyvin nopeasti, joten luulin kuulleeni väärin, kun hän kertoi minun saaneeni pääroolin.

TUNNUSTAN, että isänä pelkään eniten sitä, että lapsilleni sattuisi jotain. Pelko on kuitenkin tunteista turhin. Elämä on täynnä hallitsemattomia asioita.

Tietynlainen järkevä pelko auttaa suojelemaan, mutta se myös kahlitsee ja jähmettää. Pelkäämiseen käytetty aika on myös aina pois heitettyä.

Minulla on ollut nuorempana hetkiä, jolloin luulin itsestäni liikoja – ja sen tunteen paluuta tavallaan ehkä pelkään. Olin 23-vuotias ja juuri päässyt Teatterikorkeakoulusta, kun sain roolin Leijat Helsingin yllä -elokuvasta. Työni sai suitsutusta ja myönnän, että hurahdin hieman siihen huomioon ja imarteluun.

Oli inhottavaa huomata, miten sellainen voi viedä mennessään. Omista tekemisistään pitää olla ylpeä, koska liiallinen itsekritiikkikin on haitallista, mutta tietty järki pitää olla mukana. Se kokemus, kun luulee olevansa joku ja tajuaa sen, on häpeällistä. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä kylmästä suihkusta, joka oli minulle vain hyväksi.

En väitä, että olisin nyt jotenkin immuuni imartelulle. Voihan se olla, että mahdollinen menestys nousee taas hattuun ja minusta tulee vieläkin ärsyttävämpi.

ENNUSTAN, että oma julkisuuskuvani pysyy Tom of Finlandista huolimatta varmaan aika ennallaan. Jonkin aikaa saattaa tietysti mennä, että porukka tunnistaa kadulla enemmän.

Parasta julkisuudessa on oikeastaan se, ettei minun tarvitse tavata sukunimeäni enää niin usein. Typerin nimisekaannus muusikko Pekka Strengin ja minun välillä on se, kun joku kysyi, että olenko minä sukua Pekka Strengille. Vastasin, että etäisesti. Olen se heleä perhonen!

TUNNUSTAN, että minua suututtaa aamuisin se, jos lapset eivät nouse ajallaan ylös ja tee niin kuin pyydän. Toisaalta se on ilahduttavaa, koska se kertoo vain siitä, että he ovat itsenäisesti ajattelevia ihmisiä.

Minulla on Pia-vaimoni kanssa kolme poikaa, jotka ovat nyt 13-, 9-, ja 3-vuotiaita. Vanhempana yritän olla läsnä ja kuunnella, sekä ohjata heitä parhaani mukaan. Pialta jos kysyisi, niin minä annan heille ohjeita varmaan liikaakin.

Jos jotain toivoisin voivani heille välittää, niin ainakin ymmärrystä ja huumorintajua. Niillä pärjää jo aika monessa tilanteessa. Hyviä heistä tulee, ohjeistin minä tai en.

Nykymaailmassa ja Suomessa minua suututtaa tai hämmentää keskusteluilmapiiri. Sosiaalisessa mediassa keskustelut eskaloituvat todella nopeasti. On asioita, joita ei pidäkään ymmärtää. Toisaalta myös liiallinen ymmärrys voi olla hyvin vaarallista.

ENNUSTAN, että tulevaisuudessa jakaannumme entistä enemmän eri vähemmistöihin. Vähemmistöistä tulee enemmistö.

Olen itse suomenruotsalainen ja kasvoin Vaasassa ruotsinkielisellä alueella. En miettinyt edustavani vähemmistöä oikeastaan koskaan ennen kuin muutin Helsinkiin.

Nyt käytävä kielikeskustelu on jotenkin hassua ja vanhanaikaista. Ihmettelen tarvetta päästä eroon ruotsin kielestä. Itse ainakin ajattelen, että monikielisyys on rikkaus. Omat lapseni ovat kaksikielisiä, ja uskon sen ennemmin parantavan heidän mahdollisuuksiaan elämässä kuin vähentävän niitä.

TUNNUSTAN, että tässä iässä on hyvä olla. Totta kai mietin jo hieman terveysasioitakin, kun 40 vuotta lähestyy. Kroppa ei enää puhdistu itsestään.

Sain isänpäivälahjaksi kuntosalikortin ja pyrin käymään salilla kaksi kertaa viikossa. Se on aika hyvin, sillä viimeksi kävin kuntosalilla joskus teatterikoululaisena.

Näyttelija Lauri Tiilikainen: ”Innostuin heti Tom of Finland -elokuvasta”