Tornion Pullo-Eki kerää pullot ja pitää nuorison ojennuksessa: ”Mie olen niinku kuningas, portit on auki, ja autot väistävät kyllä!”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Toukokuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Eki poimi maasta ensimmäiset pullot ja vei ne lähikauppaan. Hän sanookin viettäneensä tänä keväänä taiteilijajuhliaan. © Jyrki Nikkilä
Erkki Rissanen eli Pullo-Eki kiertää Tornion katuja kellon ympäri pullojen perässä. On kiertänyt jo 50 vuotta.

Keltaisena hohtavaan työtakkiin pukeutunut kumaraselkäinen hahmo noukkii littanaksi polkaistun kaljatölkin torniolaiselta parkkipaikalta. Hän työntää tölkin kolhiintuneen rollaattorin sarvista roikkuvaan muovipussiin. Sitten hän nostaa harjan ja rikkalapion sarvien päältä ja lakaisee pienellä eleellä asfaltilta lasinsirut ja tupakantumpit.

Rauhallinen hyräily peittyy tyhjäkäynnillä hurisevien autojen avonaisista ikkunoista huutavan jyskyttävän nuorisomusiikin alle. Kauempaa korviin kantautuu riehaantuneiden nuorten miesten kiroilua ja ärhentelyä. Hahmo jatkaa työtään keskittyneesti, katse asfaltissa.

On kello kaksi alkukesän lauantaiyönä. Pilluralli käy kiivaimmillaan pimentyneen pikkukaupungin kaduilla, vaikka takavuosien automääristä ei ole tietoakaan. Ravintoloiden ikkunoissa sentään näkyy tungos.

Väki on juhlatuulella, mutta Erkki ”Pullo-Eki” Rissasella, 71, työt ovat vasta alkaneet.

Hän on vetänyt työtakin niskaansa kello yksitoista, kuten jokaisena iltana silloin, kun ei ole ollut maailmalla. Häntä eivät ole pidätelleet hyisiin lukemiin yltävät pakkaset, eivätkä kesän kaatosateet.

Toukokuussa tuli kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä, kun Eki poimi maasta ensimmäiset pullonsa ja vei ne aamulla lähikauppaan. Hän asui tuolloin ottopoikana Kaakamossa ja hoiti työkseen naapurin minkkejä. Hän päätti kokeilla, saisiko pulloja keräämällä kaivattuja lisäansioita. Pikkuhiljaa harrastuksesta tuli jokapäiväistä.

”Taitelijajuhlat, taitelijajuhlat”, Eki myöntelee laulavaisella nuotillaan katse kiinni maassa makaavissa tyhjissä pulloissa.

Pysähtelyyn hänellä ei ole aikaa. Siivo on kauhea, eikä ole muita kuin Eki sitä korjaamassa.

”Ei, kyllä se on minun hoidettava. Näin se on. ”

Yllätys jätesäkissä

Torniossa kaikki tuntevat Ekin. Viimeiset reilut kymmenen vuotta Eki on asunut yksin keskustan palvelutalossa. Hän ei ole koskaan juonut humalamielessä alkoholia, eikä hänestä ole ollut minkäänlaista harmia. Monen kaupunkilaisen mielestä Eki kuuluu Tornion kaupunkikuvaan siinä missä muut maamerkit.

Työyön jälkeen, kello yhdeksän ja puoli kymmenen välillä hän juo kahvit kauppakeskuksen Arnoldsissa. Sielläkin hän kerää lähtiessä tarjottimet ja pahvimukit omille paikoilleen. Kahvila kiittää tarjoamalla ilmaiset kahvit.

Arnoldsista matka jatkuu läheiselle grillille joen rantaan. Eki kerää aamusta kertyneet roskat grillin ympäristöstä ja käväisee sisälläkin katsomassa, että paikat ovat kunnossa. Pulloja ei tuolta reissulta yleensä kerry mukaan, sillä ne hän on kerännyt jo yöllä.

Päivisin Eki kuuntelee kotona radiosta Ajantasaa ja muita Yle Suomen ohjelmia. Hän on radion suurkuluttaja. Nukkumaan Eki menee alkuillasta. Varsinainen työpäivä alkaa yhdentoista maissa illalla. Viikolla hän saattaa lähteä kaduille vasta aamuyöllä. Silloin ihmisiä on vähemmän ja töitä sen mukaisesti.

Nyt on kuitenkin kiirettä. Eki varoittelee jo hyvissä ajoin, että juttelemaan hän ei ehdi. On tyydyttävä juoksemaan perässä.

Kun Eki on saanut parkkipaikan priimakuntoon, hän nappaa jälleen kiinni rollaattorin sarvista ja lähtee potkuttelemaan puolijuoksua kohti kirjaston pihaa. Siinä on toinen öinen hot spot, jossa nuoriso viettää aikaansa. Kirjaston edusta on nyt tyhjä, mutta merkit ilonpidosta näkyvät: Siellä täällä lojuu tyhjiä pulloja, osa ehyitä, osa rikkoutuneita. Tupakantumppeja on heitelty pitkin pihaa.

Eki noukkii pullot yksi kerrallaan muovikasseihinsa ja harjaa lasinsirut ja tumpit rikkalapioon. Kassit on lajiteltu Suomen ja Ruotsin pulloihin, tölkkeihin, pantittomiin pulloihin sekä pahviroskiin. Kirjastonkin pihalla osa lasisista pulloista osoittautuu virolaisiksi. Ne Eki käy kippaamassa jossain vaiheessa yötä lasinkeräykseen.

Seuraavaksi suuntana on Jääkärinkatu. Siellä ei ole ravintoloita eikä pillurallia, mutta pari tuttua sisäpihaa, joista saattaa löytyä aarteita.

”Herranjestas, kylläpä oli hyvä että tulin”, kuuluu kohta yhden kerrostalon roskakatoksesta.

Joku – Eki tietää kyllä kuka – on jättänyt roskalaatikoiden eteen ison mustan jätesäkin, joka on Ekin käsikopelon perusteella täynnä tölkkejä.

”Ainakin parisataa! Kylläpä oli hyvä, että menin”, Eki toistelee, kun on saanut köytettyä jätesäkin rollaattorinsa sarviin.

Säkki kolahtelee talojen portteja vasten, kun Eki kaartaa rollaattorilla uusiin pihoihin. Hän on nyt selvästi hyvällä tuulella. Hän ei katsele oikeaan eikä vasempaan, kun lähtee ylittämään Tornion tyhjiä teitä.

”Mie olen niinku kuningas, portit on auki, ja autot väistävät kyllä!”

Kaikkien kaveri

Kun Eki 50 vuotta sitten aloitti, tarkoitus oli vain kerätä tyhjät pullot pois kaduilta ja roskakoreista kuljeksimasta. Pikkuhiljaa Eki alkoi noukkia samalla eteen sattuneet roskat roskakoreihin. Nykyään mukana kulkevat jo harja ja rikkalapio. ”Puhtaanapitolaitos Eki”, kuten hän itse leikkisästi itseään kutsuu, pitää huolen kaupungin siisteydestä, koska puhtaus on mukavampaa.

Kaupungilla Ekin työpanos on huomattu. Ravintolayrittäjät ovat tarjonneet kiitokseksi ilmaisia aterioita. Jetset-yökerhon yrittäjä pesi jopa Ekin työvaatteita. Myös kaupungin puolelta on tullut tunnustusta. Kaupunki on myöntänyt Ekille palkinnon hyvästä työstä ja lahjoittanut hänelle työhaalarit.

”Hei Eki, täällä on sulle pullo!” ohikulkevasta autosta huudetaan.

Auto hidastaa ja nuori mies Max Court hyppää tervehtimään Ekiä.

”Miten on mennyt? Näin sinut tänään telkkarissakin”, Max sanoo ja saa Ekin nyökyttelemään.

Max sanoo tuntevansa Ekin, ”niin kuin kaikki muutkin torniolaiset”.

Eki myöntää, että monet tulevat öisin juttelemaan ja tuomaan pulloja. Jos joku huutelee törkeyksiä, Eki antaa puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eikä sellaista juuri enää tapahdukaan. Kaikki arvostavat sitä, mitä Eki heidän kaupunkinsa eteen tekee.

”Koittakaahan pärjätä”, Eki huikkaa sisään auton ikkunasta, kun nuorisoporukka jatkaa matkaansa.

”Älkää ajako tölkkien päälle!”

Vielä kymmenen, kaksikymmentä vuotta sitten, kaduilla kulki iltaisin laumoittain nuorisoa aikaa kuluttamassa. Nykyään väkeä näkee eniten ravintoloiden sulkemisajan jälkeen.

Vaikka meno kadulla äityy aamuyön tunteina joskus välivaltaiseksikin, Eki ei ole koskaan pelännyt tai joutunut uhkaaviin tilanteisiin.

”Ei veikkoset. Minulla on tuolla vartijat valmiina koko ajan. Ne tarkkailevat minua ja tulevat paikalle heti jos tarvii”, Eki sanoo salaperäisesti.

”Eikä täällä mitään pelättävää ole. Mie tunnen nämä kadut kuin omat taskuni.”

Kaupungintalon kulmilla vastaan ajaa tuttu hahmo.

”Jaa, Jani, onko kylymä?” Eki huikkaa postinjakajalle.

Kollegoita Tornion kaduilla ei juuri näe. Yksi tuttu mies kerää pulloja silloin tällöin. Häntä kohtaan Eki on solidaarinen. Mies jättää hänelle ”sveamamman” pullot, ja Eki puolestaan osan Suomen pulloista.

Sen verran täytyy kaveria jeesiä.

Sottaisin kaupunki

Puutarhakadulla pulloja ei juuri näy maassa. Eki työntää kätensä säännöllisin välimatkoin ripoteltuihin roskakoreihin. Hanskat kädessäkin hän tuntee parissa sekunnissa, onko jätteiden seassa jotain häntä kiinnostavaa.

”En minä nyt niin sekopäinen vielä ole, ettenkö pulloa tunnistaisi.”

Muovipussit ovat täyttyneet tänä yönä hyvää vauhtia. Iso osa on Ruotsin tölkkejä. Ne Eki käy kärräämässä aamulla rajan toiselle puolen. Lasipulloja Ruotsissa ei olekaan. Ekillä on siihen selitys.

”Lasipullo painaa 240 grammaa ja tölkki 2 grammaa. Siitä voi miettiä kumpi on järkevämpi. Mutta meillä käskee Venäjä. Se se päättää, että täällä pitää olla lasipulloja. Niin se on.”

Jos Eki saisi päättää, niin lasipullot kiellettäisiin. Nytkin Hallituskadun risteykseen on rikottu useampi olutpullo. Eki nappaa harjan rollaattorin päältä ja siivoa sirpaleet talteen.

Hän tietää, että Suomessa roskataan eniten maailmassa. Sen näkee tilastoista. Eikä Kemissäkään roskata niin paljon kuin Torniossa.

Ennätysyönä lähes parikymmentä vuotta sitten Eki löysi yhtenä yönä yli 2 000 pulloa. Tavallisempaa on parinsadan pullon saalis.

”Niin se on. Mutta eihän kello ole vielä puoli neljä?” hän kysyy ja vilkuilee kauempana näkyvän yökerhon suuntaan. Pitkä pätkä on vielä siivottavana – pari ruokapaikan edustaa ja joen ranta aina Laivurinkadun päähän asti – ennen kuin Eki ehtii auttamaan tuttuun yökerhoon, jossa häntä jo odotellaan.

”Jaaha, on se nyt vähän siistimpi”, Eki arvioi työnsä tuloksia ja lähtee potkuttelemaan kohti rantapuistoa.

Kello käy.

Lokit kirkuvat

Neljältä aurinko on jo noussut lähelle horisonttia ja värjännyt taivaanrannan punaiseksi. Lokit kirkuvat grillien edustoilla ja iskevät Ekin kanssa samoille apajille. Eki kerää pullot, lokit nappaavat juhlijoilta jääneet yöpalat.

”Enhän ole Eki homo, enhän?” ohikulkeva mies tivaa Ekiltä huojuva nainen rinnallaan.

Ravintoloiden sulkemisaika tarkoittaa älämölön lisääntymistä siihen asti, että juhlijat ovat selviytyneet majapaikkoihinsa. Eki jättää humalaiset omiin oloihinsa. Hän tietää, että kohta hänelle koittaa rauha. Viiden maissa kaupunki alkaa olla hiljainen. Mikäs siinä siivoskellessa.

”Tämä homma menee, kun ei oikein makustele. Tänä yönä teen töitä varmaankin tuonne aamukymmeneen.”

Yökerhon edessä huojuu parikymmentä nuorta ja hieman vanhempaa juhlijaa. Eki työntää rollaattorinsa jalkakäytävälle ja nappaa harjan käteensä. Hän alkaa harjata tottunein vedoin tupakantumppeja rikkalapioon.

Väsymyksestä ei näy Ekin kasvoilla merkkejä. Kipeänäkään hän ei ole ollut neljäänkymmeneen vuoteen. Joku on ehdottanut Ekille askelmittaria. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka monta askelta yön aikana tulee otettua.

Ekille riittää kuitenkin tieto siitä, että aamulla torniolaisia odottavat jälleen siistit kadut. Häneen luotetaan ja se tuntuu hyvälle.

Pullorahoilla maailmalle

Viidessäkymmenessä vuodessa Eki on kulkenut pitkän matkan, kirjaimellisesti. Viime syksynä hän hankki kiiltävänpunaisen katetun sähkömopon, jolla hän saattaa viedä pullot kauppaan huonolla ilmalla ja muutenkin katsella maisemia. Mopolla pääsee piirun verran yli pariakymppiä ja yhdellä latauksella kulkee viitisenkymmentä kilometriä.

Mutta on Eki nähnyt suurtakin maailmaa. Nelisen kertaa vuodessa Eki ottaa lomaa ja suuntaa kohti etelää. Lähes koko maapallo on jo nähty. Eki on lentänyt kolmikerroksisella lentokoneella Australiaan, vieraillut New Yorkin World Trade Centerissä ja ihmetellyt maailmanmenoa Kambodžassa. Viimeksi huhtikuussa hän kävi Ateenassa, ties kuinka monetta kertaa. Syksyllä tiedossa on Bangkokin reissu. Sielläkin Eki on jo käynyt ”jottain kuutisen kertaa”.

Huikeimmat reissut ovat suuntautuneet sellaisiin paikkoihin kuin Saudi-Arabia, Dubai ja Singapore. Syytä ei ole vaikea arvata.

”Ne on mahottoman siistejä paikkoja. Ei näy roskan roskaa ja kuri on kova”, Eki kertoo.

Ja ne pilvenpiirtäjät! Niistä Eki ei saa tarpeekseen. Hän ei malta odottaa että Dubaihin rakenteilla oleva 1 600 metriä korkea hotelli valmistuu ja hän pääsee sinne majoittumaan. Bangkokissa hänelle on varattuna huone 670 metriä korkeasta hotellista. Sekin kelpaa.

”Minulla ei ole korkean paikan kammoa. Jos tulet mukaan niin korjaan kammon sinultakin”, Eki lupaa.

Torniossa kovin korkeita taloja ei ole, vaikka katukuva on viime vuosina muuttunut kovasti. On tullut komea kauppakeskus ja ranta-alueita on tehty viihtyisämmäksi.

Aivan kaupungin ytimessä kohoavat kuitenkin nostokurjet. Ekillä on tieto, että siihen nousee kuusikerroksinen talo.

”Hieno sekin varmasti tulee olemaan.”

Se ainakin on varmaa, että talon edustalla tulee olemaan siistiä, mikäli Eki on vielä pitämässä siitä huolen.

X