![](https://seura.fi/awpo/img/2023/06/5556652.jpeg?s=34da0861c5565fcb9fc2f8f7860f5ad2&fit=crop)
Tuure Boelius teki erolevyn: ”Se on tosi henkilökohtainen”
Kosmetiikkaketju Lykon lippulaivamyymälän avajaisiin Helsingin Kauppakeskus Forumiin saapunut laulaja Tuure Boelius työstää tulevan albuminsa jälkitöitä.
Laulaja-tubettaja Tuure Boelius odottaa malttamattomana syksyä, jolloin hänen albuminsa näkee päivänvalon. ”En millään jaksaisi enää odottaa”, Boelius tuumasi. © Tiia Ahjotuli
”Tosi paljon odotan syksyä, mutta tämä kesä menee vielä aika rauhalliseen tahtiin”, Tuure Boelius kertoi.
Tulevaa levyä Boelius on saanut tehdä kaikessa rauhassa ja omaehtoisesti.
”Nyt tulee tosi oman kuuloista musiikkia. Olen saanut tehdä rauhassa levyn, ja se oikeastaan tehtiin valmiiksi jo ennen kuin mitään sinkkua valittiin. Sain tehdä sitä tosi omaehtoisesti, joten levynteko oli hyvin mukava prosessi.”
Levyllä on myös selvä teema.
”Se on erolevy omasta elämästä. Se on tosi henkilökohtainen. Samaan aikaan odotan sen julkaisua, mutta samalla se on myös aika jännittävää.”
Kiertue edessä
Levyn teemaa ei Tuure Boeliuksen tarvinnut juurikaan pähkäillä.
”Erosin ja meni muutama kuukausi, ja levyn kaikki biisit olivat oikeastaan jo valmiita. Se syntyi siis itse asiassa todella nopeasti. Biisit ovat olleet valmiita jo pitkään, joten en millään jaksaisi enää yhtään odottaa sen julkaisun kanssa, mutta se on kohta.”
Sen jälkeen luvassa on koko Suomen kattava kiertue. Keikkakunnon kasvattamisen Boelius on jo aloittanut.
”Olen alkanut jo vähän valmistautua keikkailuun, jotta sitten jaksaa.”
Millä mielin muut?
![Espanjaan Love Island -ohjelman juontopuuhiin matkustava Veronica Verho ottaa mukaan koko perheensä eli puolisonsa ja kaksi mäyräkoiraa, Matin ja Tepon. ”Ajattelin, että kun meillä on tämä kolmekuukautinen koiranpentu, koulutukseen tarvitaan myös minua, enkä viitsi jättää toista yksin kahden koiran kanssa. Hänen elämänsä olisi sitten kiinni niissä koko ajan.” © Tiia Ahjotuli](https://seura.fi/awpo/img/2023/06/5556649.jpeg?s=acda47d98aad6ecf30d18da26cfe42ad)
Espanjaan Love Island -ohjelman juontopuuhiin matkustava Veronica Verho ottaa mukaan koko perheensä eli puolisonsa ja kaksi mäyräkoiraa, Matin ja Tepon. ”Ajattelin, että kun meillä on tämä kolmekuukautinen koiranpentu, koulutukseen tarvitaan myös minua, enkä viitsi jättää toista yksin kahden koiran kanssa. Hänen elämänsä olisi sitten kiinni niissä koko ajan.” © Tiia Ahjotuli
![Tanssikoulua pyörittävä twerk-tanssija Tia-Maria Sokka eli Tinze treenaa kesän festarikeikkoja varten. Uutta musiikkiakin on tulossa, vaikka Tinze ei artistina laulakaan. ”En itse laula niissä biiseissä, mutta minulla on tarkoituksena tehdä aina jotain uutta, jota ei ole aikaisemmin tehty.” © Tiia Ahjotuli](https://seura.fi/awpo/img/2023/06/5556644.jpeg?s=9286b86fbf2a4a2b6b4093e265670be5)
Tanssikoulua pyörittävä twerk-tanssija Tia-Maria Sokka eli Tinze treenaa kesän festarikeikkoja varten. Uutta musiikkiakin on tulossa, vaikka Tinze ei artistina laulakaan. ”En itse laula niissä biiseissä, mutta minulla on tarkoituksena tehdä aina jotain uutta, jota ei ole aikaisemmin tehty.” © Tiia Ahjotuli
![”Nyt on remppa saatu valmiiksi. Pääsin viime syyskuussa muuttamaan omakotitalooni. Nyt on pitänyt opetella leikkaamaan nurmikkoa ja laittamaan pihaa kesäkuntoon”, Selviytyjissäkin nähtävä tubettaja Pinja Sanaksenaho eli Pinkku Pinsku kertoi. © Tiia Ahjotuli](https://seura.fi/awpo/img/2023/06/5556646.jpeg?s=14447653421698460418734dc6d94ad7)
”Nyt on remppa saatu valmiiksi. Pääsin viime syyskuussa muuttamaan omakotitalooni. Nyt on pitänyt opetella leikkaamaan nurmikkoa ja laittamaan pihaa kesäkuntoon”, Selviytyjissäkin nähtävä tubettaja Pinja Sanaksenaho eli Pinkku Pinsku kertoi. © Tiia Ahjotuli