Vicky Rosti palkittiin upeasta urastaan Iskelmä-Finlandialla - Hurmasi yleisön Danny Show'ssa 15-vuotiaana ja esiintyi varusmiehille: ”Se ei tuntunut työnteolta, kun oli niin kivaa”

Iskelmä-Finlandia-tunnustus on myönnetty tänä vuonna pop-, rock- ja iskelmätähti Virve ”Vicky” Rostille. Jättihitit uran alkuvaiheilta eivät ole unohtuneet.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Iskelmä-Finlandia-tunnustus on myönnetty tänä vuonna pop-, rock- ja iskelmätähti Virve ”Vicky” Rostille. Jättihitit uran alkuvaiheilta eivät ole unohtuneet.
(Päivitetty: )
Teksti:
Alisa Kaukio

Virve ”Vicky” Rostia kuvailtiin palkintoseremoniassa tunnistettavan äänen omaavaksi hurmaavaksi laulajattareksi ja karismaattiseksi esiintyjäksi, jolta taittuu iskelmän lisäksi niin rokki, jatsi kuin soulkin.

”Olen sydänjuuriani myöten onnellinen ja iloinen tästä kunnianosoituksesta. Saan olla kiitollinen, että olen saanut tehdä työtä, jota rakastan”, palkinnosta otettu Vicky Rosti kommentoi.

Hän kiitteli vuolaasti myös luotettavia ja taitavia työkavereitaan ja yleisöään.

”Ennen kaikkea saan olla kiitollinen kaikille ihanille ihmisille, jotka yhä edelleen kuuntelevat musaani ja tulevat keikoilleni.”

Nousukiito soolouralle alkoi Danny show’sta

Vuonna 2018 Nokian kaupungin myöntämä 10 000 euron arvoinen tunnustus kevyen musiikin eteen tehdystä työstä annettiin Ilkka ”Danny” Lipsaselle, jonka Danny Show’ssa Rosti esiintyi uransa alkuvaiheilla.

Vicky Rosti voitti 15-vuotiaana Iskelmälaulumestaruuskilpailut vuonna 1974, minkä jälkeen hän pääsi mukaan Dannyn kesäkiertueelle.

Nuoresta naisesta kuoriutui teinitähti heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

”En ollut juurikaan matkustellut tai syönyt edes kertaakaan ravintolassa. Yhtäkkiä minulla olikin omaa rahaa”, Vicky Rosti muistelee Seurassa.

Vuotta myöhemmin julkaistiin hänen ensimmäinen singlensä Siinä ruutia on kun rakastun, jonka B-puolelta löytynyt Kun Chicago kuoli nousi vuoden soitetuimmaksi biisiksi.

Varusmiehet saivat kuunnella 16-vuotiaan iskelmätähden jättihittejä livenä

16-vuotiaana Rosti esiintyi myös varusmiehille.

”Se oli mahtavaa. Armeijan tyypit tuntuivat silloin isoilta miehiltä. Nehän on ihan lapsia, kun niitä nykyään katsoo”, Virve Rosti kertoi Viva-lehdelle.

Ensimmäisen pitkäsoittonsa julkaisemista seuraavana vuonna Rostilta ilmestyi kaksi kaikkien mieleen painunutta jättihittiä Tuolta saapuu Charlie Brown ja Näinkö aina meille täällä käy sekä uusi levy.

Armeijan pojille esiintyessä ura ei tuntunut Rostista vielä kovin vakavalta.

”Ei se tuossa vaiheessa ollut kovin ammatillista, lähinnä hauskanpitoa, vaikka teinkin työni kunnianhimoisesti. Se ei vain tuntunut työnteolta, kun oli niin kivaa. Tiesin, että jotenkin mun elämän suunta on tällä alalla. En silti voinut kuvitella, että kuusikymppisenäkin laulan Charlie Brownia”, hän pohti Vivassa.

Menestys elää huippusuosituissa kappaleissa – ”Aina joku haluaa kuulla Sata salamaa tai Charlie Brownin”

Soolouran ohella Rostin ura jatkui Danny Show’ssa ja käännöshitit Jolene, Rahaa, rahaa, rahaa, Oon voimissain ja Menolippu saivat suuren suosion.

Uran toinen nousu alkoi vuonna 1987, kun hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailuissa kappaleellaan Sata salamaa.

1990-luvun alussa yhteistyössä Freemanin ja Kari Kuivalaisen kanssa syntyi myös Menneisyyden vangit -yhtye, jonka ohjelmisto painottuu -70 ja -80 -lukujen nostalgiaan.

Huippusuositut kappaleet ovat saaneet Rostin luottamaan uraansa.

”Nyt uskallan jo luottaa siihen, että duunini on vakaalla pohjalla. Tuskin koskaan joudun työttömäksi, sillä aina joku haluaa kuulla Sata salamaa tai Charlie Brownin”, Vicky Rosti kertoi Seuralle vuonna 2016.

X