Katri Niskanen jännitti kotisohvalla siskonsa puolesta

Sisäisen sprintterinsä löytänyt Kerttu Niskanen nosti Suomen mitalitaistoon toisella osuudella Val di Fiemmen MM-kisojen 4 x 5 kilometrin viestihiihdossa, mutta ankkuriosuudella hiihtänyt Riikka Sarasoja-Lilja ei onnistunut hiihdossaan. Lopulta Venäjä ja Yhdysvallat jättivät lopulta Suomen viidenneksi mitalitaistossa.
”HYVÄ KERTTU!!! …hirvee tärinäjännitys kotisohvalla! Huh huh. Piti juoda vettä koko ajan että muistaa hengittää”, Katri Niskanen kirjoitti Facebookiin.
Sisarusparveen kuuluu Katrin ja Kertun lisäksi myös perheen toinen hiihtäjälupaus Iivo Niskanen.
Katri Niskasen upeita gaalaluomuksia on päästy ihailemaan Suomessa muun muassa Linnan juhlissa. Toukokuun 5. päivänä Nelosella alkavaan Kuninkaalliset häät -ohjelmaan hän suunnittelee uniikkihääpuvun yhdelle sarjan morsiamista. Suunnittelijoina ohjelmassa tullaan näkemään myös muita kotimaisia huippunimiä kuten Teemu Muurimäki.