Maakuntateatterit luottavat nostalgiaan – Lahti iskee Sliippareilla

Maakuntien teatterit ovat saaneet uutta virtaa ihmisten nostalgiannälkään vetoavilla musiikkinäytelmillä. Junnu Vainio -musikaalia on nähty jo ympäri Suomea, Vuonna 85 taipui myös elokuvaksi ja Paula Koivuniemen musiikista tehdään esitystä Seinäjoella. Uusin tieto tuli Lahdesta, jossa nähdään syksyllä Sleepy Sleepers -musikaali.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sleepy Sleepers kiersi vuonna 1995 Suomea Born in the Savo -kiertueella. Seuraavaksi tunnelmiin palataan musikaalissa Lahdessa. Kuva: Fred Ohert/SKOY.

Maakuntien teatterit ovat saaneet uutta virtaa ihmisten nostalgiannälkään vetoavilla musiikkinäytelmillä. Junnu Vainio -musikaalia on nähty jo ympäri Suomea, Vuonna 85 taipui myös elokuvaksi ja Paula Koivuniemen musiikista tehdään esitystä Seinäjoella. Uusin tieto tuli Lahdesta, jossa nähdään syksyllä Sleepy Sleepers -musikaali.
Teksti:
Hannu Teider

Yleisökadosta kärsivien maakuntateattereiden ohjelmistoja ravistellaan radikaalisti. Uusia katsojia houkutellaan teattereihin musiikin voimalla ja sanoma suunnataan entistä enemmän myös nuorille. Samalla maakuntateatterit ovat saaneet rohkeilla valinnoillaan julkisuutta jo etukäteen.

Perinteisten näytelmien rinnalla on ilmestynyt ikärajat rikkovia musikaaleja.

Junnu Vainion sävellyksiin pohjautuva musiikkinäytelmää on esitetty ainakin Kotkan Kairo-kapakassa sekä teattereissa Turussa, Tampereella, Rovaniemellä, Mikkelissä, Imatralla, Varkaudessa…

Entä kuka tiesi aikaisemmin, että paperikaupunki Valkeakoskella on oma teatteri?

Nyt tietää, sillä Valkeakosken kaupunginteatterissa nähdään syksyllä vuoden 2010 Miss Suomen Viivi Pumpasen tähdittämänä James Dean -musikaali. Seura kertoi Christian Sandströmin hankkeesta tarkemmin viime viikolla.

Näiden lisäksi Seinäjoen kaupunginteatteri valmistelee musikaalia Paula Koivuniemen hiteistä. Sata kesää, tuhat yötä – Härmäkaraoke -esityksen ensi-ilta on syyskuun alussa. Siitä saatiin tietoja jo vuodenvaihteessa.

Sliipparit Lahdessa

Tampereella pyörineen huippusuositun musiikkinäytelmän Vuonna 85 innoittamana myös Lahti heräsi liputtamaan omien poikiensa puolesta.

Syntyi musikaali, jonka päätähti on lahtelaislähtöinen Sleepy Sleepers. Bändi herätti huomiota, kun se tahallaan rikkoi rajoja.

Lahden Sibeliustalossa esitettävä rockmusikaali Kuka? Mitä? Häh? palauttaa mieliin myös Kekkoslandian ajat, jota Sleepy Sleepers myös ilkkui.

Musikaalin käsikirjoittajat Mato Valtonen ja Sakke Järvenpää olivat sliippareiden keulahahmoja. Kolmas lenkki käsikirjoittajana Julle Niemelä ohjaa musikaalin.

Matoa esittää Eppu Salmisen poika Roope Salminen ja Sakkea musiikkinäyttelijänäkin tunnettu Ilari Hämäläinen. PMMP-solisti Mira Luoti on naispääosassa.

Rockhenkisen musikaalin tahtipuikkoja heiluttelee ex-sliippari ja Popedasta tuttu Costello Hautamäki.

Sliipparimusikaalin kantaesitys on Sibelius-talossa 8. lokakuuta.

X