Maria Sid: "Nyt aion olla lasteni kanssa"

Näyttelijä Maria Sid sai ennen vuoden vaihdetta Ruotsin Falunissa päätökseen kolme kuukautta kestäneet Hallåhallån- elokuvan kuvaukset. Sid näyttelee elokuvassa Disa-nimistä naista, joka on eronnut muttei vielä ymmärrä sitä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Maria Sid kuvasi uutta elokuvaansa kolme kuukautta Ruotsissa.

Näyttelijä Maria Sid sai ennen vuoden vaihdetta Ruotsin Falunissa päätökseen kolme kuukautta kestäneet Hallåhallån- elokuvan kuvaukset. Sid näyttelee elokuvassa Disa-nimistä naista, joka on eronnut muttei vielä ymmärrä sitä.
Teksti:
Virpi Valtonen

Elokuvan ensi-ilta on vuoden päästä ja Maria Sid kieltäytyi elämänsä roolin takia useammastakin työtarjouksesta, muun muassa Wallander-roolista.
”Ei olisi uskonut, että sellaisen roolin edes saa. On harvinaista, että niin isossa roolissa on ylipäätään minun ikäinen nainen, tavallinen ihminen. Se on pieni, iso elokuva”, Sid kuvailee ja kertoo olevansa ohjaaja Maria Blomin suuri fani.
”Ohjaaja oli nähnyt töitäni muualla ja olin tietysti ihan shokissa, kun sain kutsun koekuvauksiin. Olen vieläkin ymmälläni. Hän on suuri ohjaaja”, Sid kuvailee. Sid on Ruotsissa tunnettu varsinkin rooleistaan Hotell Gyllene Knorren -elokuvassa ja Oikeutta ja rakkautta Fagervikissa -tv-sarjassa.
Ohjaaja Blom on puolestaan kertonut ruotsalaismediassa ihastuneensa Sidiin välittömästi nähtyään hänen töitään ja kuvaillut tätä säihkyväksi, humoristiseksi ja teräväksi rämäpääksi. Sid tekeekin elokuvassa omat stunttinsa.
”Lennän ja lasken pitkän liukumäen vaarallisesti. Vaijereita ja systeemejä riitti ja kroppa meni ihan romuksi. Nyt olen ihan poikki.”
”Ei tarvitse lähteä Intiaan kuten muiden. Olen saanut vahvan kokemuksen. Nyt aion hiihtää ja olla lasteni kanssa.”
Sid kokee elokuvassa myös täydellisen muodonmuutoksen. Hänelle luotiin uusi kävelytyyli, uusi tapa liikkua ja puhua. Ohjaaja halusikin eristää Sidin täysin elokuvan kuvausten ajaksi.
”Elokuvassa käydään läpi yhden elämän kaikki tunteet ja tunteita kaiveltiin joka suuntaan. Tunsin olevani tunteiden James Bond. Rooli on samaan aikaan action-rooli ja tunteellinen.”

 

X