Naiset juhlivat ensimmäisessä HKC-semifinaalissa

Finaaliin suoraan päässeiden lisäksi tuomaristo valitsi kolme finaaliehdokasta, joiden kohtalo ratkeaa torstaina 15. toukokuuta pidettävän toisen semifinaalin jälkeen. Ehdokkaiksi nimettiin Jaana Elo, Pike Pulkkinen ja Milla-Emilia Mutka.
Tuomariston mukaan Heidi Sundström ansaitsi jatkopaikkansa upean äänensä ja loistavan esiintymisensä perusteella. Maija Varis puolestaan teki esittämistään biiseistä oman kuuloisensa versiot ja sai kiitosta äänenkäytöstään.
Tuomaristo kehui myös Saija Saarisen hienoa ääntä ja hyvää virettä, joka kesti loppuun saakka. Sarah Laitinen sai erityismaininnan läsnäolostaan lavalla ja esiintymisvarmuudestaan.
Tuomaristossa istuivat säveltäjä-laulaja Kai Jämsä, sanoittaja Lasse Wikman sekä Juha Mäki Neljänsuora-yhtyeestä. Tapahtuman juonsi tangokuningas Jukka Hallikainen.
HKC-kisan finaali järjestetään 22. toukokuuta Hertas Pubissa Vantaalla. Seura.fi on mukana tukemassa kisaa.