Natali Karppinen valokuvasi Suomen rock-ikonit

HIM-yhtyeen rumpalin Mika ”Kaasu” Karppisen vaimo Natali Karppinen on valokuvannut Suomen rockmaailmasta tunnettuja ystäviään. Näyttelyn avajaisia vietetään Helsingissä lauantaina.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tuomas Holopainen soittaa pianoa aamu-usvan keskellä. Kuva: Natali Karppinen.

HIM-yhtyeen rumpalin Mika ”Kaasu” Karppisen vaimo Natali Karppinen on valokuvannut Suomen rockmaailmasta tunnettuja ystäviään. Näyttelyn avajaisia vietetään Helsingissä lauantaina.
Teksti:
Virpi Valtonen

Tunnetuimpia valokuvattavia Natali Karppisen Loud Madness 12 -näyttelyssä ovat Nightwishin Tuomas Holopainen, Apocalyptican Eicca Toppinen ja The 69Eyesin Jyrki Linnankivi.

Heistä Tuomas Holopainen on kuvattu maagisen järven rannalla aamu-usvan noustessa ylös ilmaan. Eicca Toppinen soittaa selloaan metsän keskellä Natalin siskon takana.

Kroatialaissyntyinen Natali Karppinen sanoo, että valokuvaus ja musiikki ovat kävelleet hänen elämässään rinta rinnan. Hänen näyttelynsä on esillä Helsingin Galleria 4-kuudessa Uudenmaankadulla maaliskuun loppuun saakka. Syksyllä valokuvat pääsevät esille New Yorkin Agora Galleryyn.

 

Jyrki 69 on valokuvattu Paparazzin mallin Jennin kanssa. Kuva: Natali Karppinen.

Jyrki 69 on valokuvattu Paparazzin mallin Jennin kanssa. Kuva: Natali Karppinen.

Eicca Toppinen maagisissa maisemissa. Kuva: Natali Karppinen.

Eicca Toppinen maagisissa maisemissa. Kuva: Natali Karppinen.

X