Riskisijoituksia

Talvivaara hakee hätärahoitusta välttääkseen saneerausmenettelyllä konkurssin. Tämän päivän tieto kertoo, että tarvittavaa 40 miljoonaa euroa on mahdotonta löytää. Siis konkurssiinko, jonka jälkeen saattaa yksi mahdollinen vaihtoehto olla yhden sukupolven mittainen ja rahaa joka tapauksessa nielevä sotkamolainen siivousoperaatio? Valtiolle tuollainen summa on liian iso riski, mieluummin sama summa kulutetaan erilaisten solidiumien ja muiden omistajaohjausyksiköiden henkilökunnan kuluihin kuin kainuulaisten duunareiden työpaikkojen pelastamiseen. Suomalaisten työeläkevaroja hallinnoivat eläkeyhtiöthän haistoivat riskit ja pakenivat Talvivaarasta hyvissä ajoin. Ehkä niidenkin varallisuudelle ja muulle aktiviteetille on riskittömämpää käyttöä johtajien palkka-, bonus-, asunto- ja  autoetujärjestelyissä.

STX Finlandin Turun telakan avuntarve oli 50 miljoonaa euroa. Sillä rahalla olisi pysytty neuvottelupöydässä ja saatu ehkä lopulta jättitilaus loistoristeilijästä. Sitäkään rahaa ei Suomesta löytynyt, ja tilaus lipui Turun sijasta Ranskan Saint Nazaireen. Maan hallitus väänteli turkulaisten telakkamiesten edessä käsiään ja selitteli: ei me mitään voida, EU:kin kieltää auttamasta asiaa. Tarvittua 50 miljoonaa ei voitu ottaa niistä 1 200 elinkeinotukimiljoonasta, joista asiantuntija-arvioiden mukaan puolet valuu vuosittain tehottomina pönkkäämään vakiasiakkaiden ja hyvien veljien vanhoja bisneksiä.

Sotkamo, Turku… Pyhäjoki, sielläkään ei kannata ottaa riskejä. Fennovoiman osakaspohja rapautuu, ja ydinvoimalahanke on henkitoreissaan, vaikka hankkeen johto toista yrittääkin optimistisesti vakuuttaa. Projektista paenneilla kunnilla ei ole halua edes pieneen riskiin – eikä kohta juuri rahaakaan. Maan hallituskin jatkaa epävarmuutta: Katsotaan nyt, tehdään tarkkoja selvityksiä, palataan asiaan ehkä vuoden kuluttua.

Miten ihmeessä tämä kansakunta sodan jälkeen jälleenrakensi maan, perusti Lappia myöten sellutehtaita, sai aikaan ruukkeja, telakoita, patoja, voimalaitoksia ja öljynjalostamoita silloisilla resursseilla? Kaikkien mittareiden mukaan maa on nyt vauraampi kuin koskaan, mutta silti ei rahaa ole investointeihin, ei edes muutamaa kymmentä miljoonaa euroa. Samaan aikaan irtoaa Japanista yli miljardi euroa puolikkaan pelifirman ostoon, telakka lähtee venäläisille kahvirahalla ja amerikkalaiset kaappaavat matkapuhelimet.

Syiksi esitetään markkinataloutta, EU:n ankaria säännöksiä, kestävyysvajetta, finanssikriisiä, liian vahvaa euroa jne. jne.  Kaikki ovat selittelyä ja tekosyitä, joilla vain puolustellaan voimattomuutta, saamattomuutta tai osaamattomuutta. Kansakunnan tulevaisuuden kannalta ne ovat kuolemansyntejä kaikki.

Työ- ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori ei löydä suomalaisen työn pelastamiseksi tarvittavia miljoonia Tekesistä, Sitrasta, Suomen Teollisuussijoituksesta, Kerasta, TEMistä, Solidiumista, Varmasta tai Kevasta. Kaikkea muuta uutisarvoista niistä kyllä löytyy – valitettavasti.

Löytäisikö tarvittavia miljoonia alan edellisen ministerin Mauri Pekkarisen työkalupakista ja Suomi-soffasta? Keskustan Juha Sipilä on keksinyt nikkaroimastaan kakkarasta maan talouden pelastukseksi oivan keinon: Myydään valtionyhtiöiden osakkeita ja saaduilla miljoonilla perustetaan rahasto, joka tukee suomalaista elinkeinoelämää.

Jep jep, siis jälleen yksi lisäluukku.

Uutuudenhohto ideasta karisee viimeistään silloin, kun muistaa sitä joskus jopa kokeillun: pääministeri Esko Ahon hallituksen aikana silloinen kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Kääriäinen synnytti Suomen Teollisuussijoituksen juuri tuota Sipilän suunnittelemaa tehtävää hoitamaan.

Rikkaalla – mutta käytännössä siis varattomalla – maalla ei pitäisi olla aikaa istua odottamassa, että sakka-allas puhdistuu ja atomi halkeaa itsestään, laivat syntyvät naapurimaissa ja varallisuus kasvaa myymällä Suomea pala palalta maailmalle.